Myös naisilla ja medialla on osuus naisvihan kitkemisessä

 Ilta-Sanomissa oli juttu misogyniasta ja incel-ilmiöstä (1). Tämä oli ensimmäinen kerta, kun luin aiheesta. Aihepiiristä lienee ollut juttuja ennenkin, mutta itse en ollut lukenut yhtä valistavaa näkökulmaa ennen tätä. Jutussa esiteltiin paitsi termien merkitys, eli naisviha ja vasten tahtoaan tapahtuva selibaatti, myös ilmiöön ajavia syitä, miesten vaiettuja ongelmia ja eräs henkilökuva aiheen kierteeseen joutumisesta ja sieltä pois pääsemisestä.

Aihepiirin juttuja saisi olla enemmän ja etenkin valistavassa muodossa, sillä uskon niiden kiinnostavan monia. Etenkin niitä miehiä, jotka eivät halua joutua kyseisen maailman synkkyyteen, vaikka jotkut tekijät heitä siihen ajaisivatkin.

Aihe herättää varmasti tunteita. Katkeroituneet miehet tuskin laskevat aseitaan valistuneenkaan jutun lukiessaan, mutta vain tämänkaltaiset asialliset jutut lähestyvät aihekokonaisuutta niin, että aiheeseen voidaan pureutua ilmiötä ymmärtäen, faktoihin nojaten ja jopa suoden puheenvuoroja kohteena oleville henkilöille. Kipeän aiheen puhuminen voi olla räiskyvää niin miesten, kuin naistenkin puolelta. Mutta lopulta räiskyntä on vain pakollinen välimuoto, minkä jälkeen voidaan kaivaa esille ilmiön juurisyyt.

Ja silloin voidaan vaikuttaa syihin ja eliminoida toksiset ilmiöt.

Kuva on kuvituskuva, eikä liity sellaisenaan juttuun. Kuva on hauska ja siinä on legendaarinen vitsi. Jos pohditaan lausetta tämän jutun yhteyteen, naiset ovat siinä aina oikeassa, että misogyniaa ja toksista maskuliinisuutta esiintyy ja niistä pitää päästä eroon. Se missä taas katson naisten olevan usein väärässä, on toksisen maskuliinisuuden pois saamisen keinot. Naisille riittää, että feminismi voittaa. Siihen päästään vain rikkomalla maskuliinisuutta ja patriarkaattia. Mutta jäävätkö miehet silloin rikkinäisinä heitteille? Vai antavatko naiset jotain sijaa miehille siitä, mistä naiset ovat saaneet aina nauttia vain naisten maailmassa?

Misogynia on järkyttävä ilmiö, jota ei voi hyväksyä. Yhtä lailla haitallisia ovat jutussa mainitut incel sekä gaslighting, catfishing ja redpillaus, eli manipulointi, huijaaminen ja "totuuteen herääminen naisten ja yhteiskunnan salaliitosta miehiä vastaan". Näiden asioiden kierteisiin joutuminen aiheuttaa suuren uhan sekä miesten että naisten mielenterveydelle ja lisäksi naisten fyysiselle turvallisuudelle.

Mutta kuinka moni on ajatellut näitä ilmiöitä niistä kärsivien miesten kannalta?

Jutut ovat keskittyneet useimmiten niihin seurauksiin, joita kyseisistä ilmiöistä on tullut. On kerrottu paljon niistä miehistä, jotka ovat käyttäneet väkivaltaa naisia kohtaan, raiskanneet naisia ja kohdistaneet henkistä väkivaltaa naisia kohtaan.

Häpeän hyvin usein "lajitovereitani" ja olen sen sanonut usein ääneenkin. Toksinen maskuliinisuus ja naisiin kohdistuvat rikokset saavat minut tuntemaan häpeää siitä, miten jotkut miehet pilaavat kaikkien miesten maineen. En voi mitenkään ymmärtää tai sallia naisia halventavaa tai heidän turvallisuuttaan vaarantavaa toimintaa.

Mutta en silti voi tuijottaa vain kolikon toista puolta. Mikäli pelkistämme ja polarisoimme tarkastelun vain toksisten miesten naisvihaan ja sen seurausten käsittelemiseen, koko aiheen tarkastelu on hyvin mustavalkoista. Silloin asian tarkastelun ulkopuolelle jää kaikkien miesten mieskuva, eli esimerkiksi kilttien miesten kokemukset ja kärsimykset. Ulkopuolelle jää myös se, mikä on ajanut tiettyjä miehiä naisvihaan ja toksiseen käytökseen.

Samaan aikaan kun toksista, ja sen ohella myös konservatiivista, mieskuvaa pyritään murentamaan, yhteiskuntamme vaikenee siitä, mikä jotkut miehet ajaa turmion teille.

Miesten konservatiivisesta ja toksisestakin muotista on olemassa kiinnostavia julkaisuja. Valitettavan vähän niitä kuitenkaan löytää kirjakaupoista. Niitä joutuu etsimään hieman vaivaa näkemällä. Näiden opusten lisäksi kaipaisin vastaavia lifestyle-kirjoja miehistä ja miehille, mitä on viime vuosina ollut paljon naisista ja naisille. Kuvan kirjojen takakansista on kuvat myöhemmin tässä jutussa.

Jo nuorena opetellaan, että pojat pyytävät tyttöjä treffeille. Poikana saa ottaa vastuun rohkeudesta, mutta myös useista kylmistä kieltäytymisistä, jotka käyvät itsetunnolle. Joskus vastausta pyyntöön ei saa lainkaan, mikä voi vaikuttaa välinpitämättömyydeltä, vaikka syynä voikin olla tytön arkuus vastata suoraan.

Nuorena aikuisena pojat jäävät tyttöjä useammin vaille huomiota. Pojista pitää tulla miehiä - itsenäisiä ja joukkoon sulautuvia. Tytöt ovat ne, jotka näyttävät kiinnostavammilta, sillä heillä on laaja kattaus erilaista muotia ja ehosteita sekä kampausvaihtoehtoja. Tytöt voivat olla hyvinkin yksilöllisiä. Pojilla on edelleen perintönään ahtaampi miesten muotti, vaikka vapautumista muodissa on tapahtunutkin. Lopullinen läpimurto on kuitenkin jäänyt toteutumatta.

En toki kiellä, etteikö huomiossa ole myös varjopuolensa, sillä huomio voi olla myös negatiivista ja jopa ahdistavaa. Pojat ja nuoret miehet ovat joskus todella ilkeitä naisia kohtaan. En voi sietää "lajitovereideni" käytöstä, kun jotkut purkavat pettymyksiään naisiin haukkumalla heitä, puhumalla seksistisesti ja halveksuen tai käymällä peräti käsiksi heihin. Näitä asioita ei juuri näe tapahtuvan naisilta miehiä kohtaan. Naiset osaavat käyttäytyä.

Mutta onko yhtenä juurisyynä se, että huomio kohdistuu pääasiassa naisiin ja miehet joutuvat huomiota hakemaan? Ja kun miesten muotti on jäykkä ja yksilöllisyys ja räväkkyys voivat johtaa miehen syrjäytymiseen, onko miehellä silloin noidankehä? Halu olla oma itsensä, mutta vaatimus olla yksi miehistä? Vaatimus pukeutua kauluspaitoihin, hankkia rahaa, omata lihakset ja auto sekä tehdä aloitteet naisten suuntaan? Vaikka haluaisi pukeutua pirteisiin väreihin ja vaikkapa feminiinisiin tai unisex-vaatteisiin, tehdä huolettomamman uran tai olla naisvaltaisella alalla sekä olla siro rakenteeltaan ja sievä ulkonäöltään?

Ja vaikka haluaisi naisten tekevän aloitteet hänen suuntaansa, kun hän ei halua olla toksisen maskuliininen?

Tämä kirja on vielä minulta lukematta, mutta se vaikuttaa hyvin kiinnostavalta. Uskon itsekin, että miesten kankea ja katkera maailma saadaan muutettua positiivisempaan suuntaan feminismin myötä. Mutta samalla haluan, että feminismillä ajetaan tasa-arvoa kaikkien asioiden suhteen niin, että myös miehet voivat saada halutessaan jotain naisten maailmasta.

Useat naiset haluavat toksisesta maskuliinisuudesta huolimatta edelleen, että miehet ovat miehiä. Siis sellaisia, joissa elää myös toksista maskuliinisuutta. Samalla naiset uskovat, että miehet kyllä kestävät. Heihin turvaudutaan viime kädessä. He kestävät paineet. Ja miehiä saa myös hiukan ravistella, sillä miehet ovat olleet historiassa etuoikeutettuja.

En salli sitä, että mies kohtelee naista kaltoin. Mutta en salli sitä naisiltakaan miehiä kohtaan.

Kulttuurimme nojaa kuitenkin siihen, että naiset saavat ravistella miehiä samalla, kun miesten tulee edelleen niellä katkera kalkkinsa. En ihmettele sen myötä yhtään, jos turtuneimmilla miehillä patoumat ovat kasvaneet siihen pisteeseen, että negatiivisuus purkautuu jatkuvasti. Etenkin netissä, missä on helppoa purkautua anonyymisti ja tavoittaen enemmän ihmisiä, kuin oikeassa maailmassa.

Kun mies kaipaa voimaantumista, keinot voivat olla vähissä. Usein miehille kasaantuu paineita, joille ei ole purkukeinoja, tai keinojen käyttö murentaa miehen uskottavuutta muiden silmissä. Mies voi usein jäädä yksin murheidensa kanssa, jos tukea ei saa naisilta, eikä toisilta miehiltä. Saako mies olla heikko? Tai saako miehellä olla heikkoja hetkiä? Entä saako mies voimaannuttaa itseään muutenkin, kuin punttisalilla, viinalla tai moottoripyörällä?

Samalla kun useat miehet patoavat kiukkuaan tai pettymyksiään, eivätkä löydä oikeita purkautumiskanavia tai voimaantumiskeinoja, naisille niitä on yhä useammissa paikoissa. Voimaantumistarinoita ovat lehdet täynnä ja joissakin lehdissä naiset jopa puhuvat hyvinkin avoimesti siitä, millaisia sikoja miehet ovat olleet.

Kun voimakkaat äärifeministit arvostelevat jyrkästi miehiä, voi unohtua, että yleistäminen voi sattua myös niihin miehiin, jotka eivät koskaan ole sikailleet. Feminismin ajatus itsessään on erittäin hieno ja tervetullut. Mutta sen ajatuksena ei liene kyykyttää kaikkia miehiä, vaan luoda tasa-arvoa.

Toisaalta voimme miettiä, miksi miehet eivät saa avautua ja arvostella naisia julkisuudessa yhtä tyrmäävästi. Eikö se olisi tasa-arvoista, jos rikottu mies saisi haukkua naiset tai laulaa miespuolisesta suloisesta myrkynkeittäjästä, kuten Mariska naisesta?

Ehkä olisi, mutta se olisi täysin väärä tie. Sillä kuten juuri sanoin miesten haukkumisesta ja kuten kirjoitan tässä kolumnissa, yleistäminen ja negatiivisuus eivät ole toimivia eivätkä eettisiä keinoja.

Kuvassa Lenita Airiston "Noitanaisen ilosanoma" -kirjan takakansi. Lenita Airisto on ollut vuosien saatossa voimakas naisten puolestapuhuja. Näen hänen sanomansa hyvänä siinä suhteessa, että hän ei ole alistunut epäasiallisten miesten käytökselle, vaan on kyennyt ottamaan hänelle, ja tasa-arvolle, kuuluvan aseman. Kääntöpuolena voimakkaassa puheessa on kuitenkin se, että herkemmät miehet voivat ottaa yleistyksestä sivuosumia. Itselleni on jäänyt Airistosta muistikuva vuosien takaa niin, että koin hänen haukkuvan kaikki miehet lyttyyn. Muistikuvani voi olla väärä, mutta nuorena on altis vaikutuksille. Airistoa en sen myötä alkanut vihata, mutta kärsin siitä, että olin kiltti poika, joka koki olevansa kasvamassa huonoksi mieheksi. Poikien joukossa on kilttejä yksilöitä, joista voi kasvaa upeita, tasa-arvoa ajavia miehiä. Heitä ei saa rikkoa yleistyksillä. Mikäli kaikki miehet haukutaan sioiksi yleistäen, se johtaa kaikkien miesten reagointiin, jolloin hyvätkin miehet voivat kärsiä tai jopa muuttua pahoiksi.

Olen ihmetellyt paljon paitsi Mariskan myrkynkeittolaulua, myös monia muita naisten voimaantumislauluja, joissa usein arvostellaan miehiä painokkaasti, jopa kyykytetään. Viesti maskuliinisuuden jylläämisestä ja toksisuudesta tulee kyllä ilmi, mutta samalla hyökätään myös kaikkia miehiä vastaan. Tulisi miettiä parempia vaikutuskeinoja, kuin miehen myrkyttämisestä laulaminen suloisesti kaikki miehet yleistäen.

Siksi myös naisilla on osuutta naisvihan kitkemisessä. Misogyniaa ei saa yleistää niin, että kaikki miehet ovat syyllisiä. Samalla naiset voivat edistää feminismin ja tasa-arvon toteutumista sillä, että sallivat yhä laajemman mieskuvan yhteiskuntaamme. Miehiltä halutaan feminismin myötä yleisesti ottaen pehmeämpiä puolia, mutta lopulta kyseinen miesihanne ei ole se, mistä monet naiset haaveilevat suhteensa osalta. Jos siis miehiltä vaaditaan herkkyyttä, tulisi sille antaa myös tukea. Näin ollen naisten tulisi sallia yhä enemmän miesten avautumista herkistä asioistaan, hyväksyä heille vähemmän maskuliinisia piirteitä, sallia laajempi pukeutumismuotti ja vastata heille empaattisesti, jos he puhuvat asiallisesti.

Toki edelleenkään mitään epäasiallista ei tule miehiltä hyväksyä. Mutta se tulee yksilöllistää, ei yleistää.

Media taas saisi ottaa entistä enemmän roolia tasa-arvotyössä. Etenkin viihdemediat saisivat alkaa tekemään tarkastelua siitä, etteivät vain naiset olisi oikeutettuja keveisiin juttuihin ja etenkin visuaalisuuteen keskittyviin juttuihin, kuten malli- ja puketumisjuttuihin. Liian moni julkaisu antaa enemmän palstatilaa naisille ja etenkin silloin, jos he istuvat tiettyyn kauneusihanteeseen. Tähän liittyen olen ilolla ottanut vastaan poikkeukset, jotka rikkovat perinteisiä kaavoja. Esimerkiksi Harry Stylesin pääseminen Voguen kansikuvaan oli mahtava loikka siihen, miten miehille voidaan antaa tilaa naisten maailmasta sen sijaan, että vain naisille luodaan tilaa miesten maailmasta. Todellinen tasa-arvo vaatii rajojen rikkomista sekä miesten, että naisten konservatiivisesta maailmasta.

Harvinaiset iltapäivälehtien viikonloppunumerot, sillä kummassakaan lehdessä ei ollut pääkuvana nuorta naista viihdekontekstissa. Yleensä iltapäivälehden viikonloppunumerossa pääkuvassa on nainen, joka on missi, malli tai muu julkisuuden henkilö ja jonka juttu on puhtaasti viihdepainotteinen. Miehille ei juuri ole annettu vastaavaa tilaa. Ymmärrän, että naisen kuva myy todennäköisesti miehen kuvaa paremmin, mutta kulttuurillisesti tämä asia on epätasa-arvoinen sekä mahdollisesti jopa toksista maskuliinisuutta tukeva ilmiö. Miesten tulisi saada vastaavaa kevyttä roolia kulttuurissamme. Sen myötä miehetkin saisivat huomiota ja ehkä naisvoittoisten kuvavirtojen katkerat kommentoijatkin vähenisivät.

Mennäksemme takaisin viitteenä olevaan juttuun, annan ymmärrystä Ilta-Sanomien jutun maininnalle "Chadeista ja Stacyistä". "Chadit" ovat siis erittäin komeita miehiä, jotka saavat naisten huomion ja suosion. "Stacyt" ovat taas naisia, jotka ovat hyvin viehättävän oloisia, mutta lopulta tavoittamattomissa. Tuntuu, että etenkin miehiin tarttuu helposti naisvihaa sitä myötä, jos "Stacyt" eivät huomaa heitä. Huomiotta jäävät miehet turhautuvat ja alkavat syytellä muita.

Annan siis ymmärrystä turhautumisen syntyyn, mutta en sen purkukeinoihin. Sen sijaan pitäisi osata antaa asian olla ja keskittyä muuhun. Maailmamme, joka on erittäin ulkonäkökeskeinen, keskittyy aivan liikaa kauneusihanteiden ja pinnallisuuden ihailemiseen. Niiden sijaan pitäisi jakaa viestiä siitä, millainen hyvä ihminen on luonteeltaan. Sitä sanomaa kaipaavat varmasti kaikki, vaikka suurin osa onkin koukussa internetissä viliseviin selfieihin. Ironista kyllä, etenkin miehistä, joista iso osa haluaa katsella naisten kuvia.

Ote vuosien takaa iltapäivälehden nettisivuilta. Jos lehden luetuimmat jutut ovat naisista ja täysin päinvastaisilla tyyleillä, jossain on jotain mätää. Ensin puhutaan naisten seksuaalisesta häirinnästä, sitten esitellään klikkiotsikko juuri täyteen ikään tulleesta naisesta bikineissä. Ensimmäinen juttu on hyvä tuoda esiin, mutta useimmiten vain naiset kertovat vääryyksistä ja huolista mediassa. Miehet tuskin kokevat niin paljon seksuaalista häirintää, mutta varmasti kuitenkin vääryyksiä ja huolia. Toinen juttu voi olla viaton, mutta todella usein iltapäivälehdissä esitellään naisten Instagram-julkaisuja ja vastaavia kuvajuttuja, joissa pääasiaksi muodostuu naisten katselu kuvissa. Miksi näitä juttuja tehdään toistuvasti, jos haluamme tasa-arvoa ja feminismiä? Tulisiko naisten viihdekuvia vähentää, tai miesten viihdekuvia julkaista vastaavalla volyymillä?

Kiitän Ilta-Sanomien asiallista ja luotaavaa juttua, joka on tämän kirjoitukseni pääviitteenä ja omienkin ajatusteni herättäjänä. Mutta samaan aikaan en voi välttää näkemästä sitä ristiriitaa, mitä iltapäivälehdetkin tekevät misogynian ruokkimiseksi. Juuri iltapäivälehdethän ovat niitä julkaisuja, joilla ei ole vastuullisen journalismin tunnusta. Kyseiset lehdet julkaisevat erittäin paljon provosoivia tai huomiota hakevia juttuja "Chadeista ja Stacyistä", kuten rikkaista ja komeista miesurheilijoista ja luonnottoman kauniista naismalleista. Naisista tehdään hyvin paljon viihdejuttuja, joissa he kertoilevat kuulumisiaan pienistäkin asioista, voimaannuttavat itseään tai saavat muuten vain oltua huomion keskipisteenä. Samaan aikaan nämä jutut ovat miesten osalta aika vähissä. Suurin huomio miehiä koskevissa jutuissa keskittyy miesten saavutuksiin, urheiluun tai rahoihin. Jos tunnepuolelle mennään, niitä herätellään yleensä sillä, että mies on sikaillut tai tehnyt rikoksen.

Kun kirjoitin yllä olevia asioita, aloin pohtia, olenko sen myötä itsekin misogynisti. Minähän kirjoitan siitä, miksi naiset saavat olla positiivisissa parrasvaloissa ja miehet saavat kärsiä. Siinähän on ainekset naisvihaan, tai vähintäänkin siihen, että minut voisi sellaiseksi leimata.

Missä vain piipahteletkin, näet todennäköisesti useammin naisten kuvia. Naiset ovat kauniita ja heillä on jo konservatiivisesta maailmasta asti periytynyttä koristeellisuutta vaatteissa, ehostuksessa sekä kampauksessa. Voisiko tässä hississä kuitenkin viihtyä yhtä hyvin, jos kuvassa olisikin feminiininen mies? Siksi feminiininen, että nimenomaan feminiinisyydessä on kauneutta ja koristeellisuutta. Maskuliininen mies voisi olla jurompi, eikä toimisi koristekuvana yhtä hyvin. Puhumattakaan, jos kuvassa olisi maskuliininen nainen, mikä olisi myös tasa-arvoinen ilmiö, jos media ja mainokset tekisivät tasa-arvoisempaa työtä.

Mutta näin ei ole. Olen itse asiassa erittäin vahva tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kannattaja, jonkin asteen feministi ja haluan puolustaa myös sukupuolia, joita virallinen mies-naisjakomme ei ota huomioon. Miten voisin sen jälkeen olla sovinisti tai misogynisti?

Näin voi ajatella joku muukin mies, mutta silti rajan voi ylittää. Ja ymmärrän, miksi.

Oletan, että katkeroitunut mies, joka on kohdannut epäasiallista kohtelua, ei saa osakseen tukea tai ymmärrystä. Sellainenkin mies, joka olisi vielä pelastettavissa, jää kulttuurissamme edelleen hyvin usein yksin. Hänet hylkäävät paitsi naiset, myös muut miehet. Miehellä pitäisi olla jotain, miksi hänestä kiinnostutaan. Hänestä pitäisi saada hyötyä. Pelkkä henkilö itse ei riitä.

Ei naisillakaan ole helppoa sen kanssa, millaisia odotuksia heihin kohdistuu. Mutta väitän naisten vaativan miehiltä enemmän, kuin miesten naisilta.

Konservatiivisessa miesten roolissa miehen pitää olla menestynyt, tai edes näyttää siltä. Ulkonäkö on ensimmäinen avain. Jos mies ei ole tarpeeksi pitkä, komea ja lihaksikas, naiset eivät yleensä kiinnostu hänestä. Seuraavana tulee raha ja omistukset. Edelleen on usein niin, että naiset ihailevat miehiä, joilla on paljon rahaa tai jotain hulppeaa, kuten komea auto, vene tai huvila. Miehen osalta voi kiinnostaa myös hänen asemansa, vaikka se voi joskus kytkeytyäkin rikkauteen. Mutta lopulta edes ulkonäkö, raha tai status eivät takaa "Chadin" asemaa.

Lopulta meille julkaistaan kuitenkin sellaisia kuvia, joita haluamme nähdä. Sanomalehden kannessa kaikki kiteytyy: Miehelle puku ja nahkakengät, naiselle jotain esteettistä ja paljastavaa. Ajamme feminismiä ja modernia yhteiskuntaa, kun samalla jätämme niiden osalta suuren osan asioista sikseen. Jos feminismiä ja tasa-arvoa halutaan, sanomalehden kannen mainoksissa tullee joskus olemaan vakavahko jakkupukuinen nainen ja viettelevä, ehostettu alusasuinen mies. Kuinka moni on siihen valmis? Edes naisista?

Sen sijaan naisilla vaatimukset keskittyvät vain ulkonäköön. Sekin on usein kohtuuton vaatimus, enkä vähättele asiaa yhtään. Mutta sen ohella naisilta ei odoteta rikkautta, omistuksia tai merkittävää asemaa. Naisille riittää näyttää kiinnostavalta. Sen jälkeen kaikki vastuu jää miehille.

Valtaosassa kiinnostumisia ja lähestymisiä mies on edelleen se, jonka tulee tehdä aloite. Ja silloin mies on myös se, joka kärsii rukkaset, jos ne tulevat. En usko, että naiset haluavat muuttaa kulttuuria tässä kovin nopeasti siihen, että ottaisivat riskinottajan roolin. Helpompaa on odottaa tarjoutujia ja tehdä valintoja sen sijaan, että joutuisi riskinottajan ja kärsijän rooliin. Tässä ilmiössä konservatiivisuus elää edelleen vahvasti ja siksi myös toksisesti. Ilmiö ruokkii sitä, että tasa-arvotyöstä huolimatta naisten tulee olla edelleen kukkasia, joiden ympärille mehiläiset tulevat pörräämään ja kiistelemään.

Miesten pituudesta ja ulkonäköpaineista kirjoitettiin aikanaan Helsingin Sanomissa erinomainen kolumni (2). Kuinka moni nainen antoi jutun myötä ymmärrystä ja empatiaa jutun kohteena oleville miehille? Tai syntyikö aiheesta yhtään enempää keskustelua?

Punainen lanka oli siis siinä, että naisten osalta ei pitäisi vaatia kohtuuttomia ulkonäköpaineita, meikkausta tai ehostamista. Olen samaa mieltä. Mutta samalla varjoon jää se tosiasia, että myös miehet kokevat ulkonäköpaineita, vaikkeivät meikkiä käytäkään.

Ei toisaalta pidä jäädä siihenkään mustavalkoiseen näkemykseen kiinni, että incel-kulttuuri olisi vain miesten juttu. Uskon, että naisissakin on paljon heitä, jotka joutuvat elämään ilman seuraa, kun miehet eivät kelpuuta heitä yliampuviin kauneusihanteisiinsa. Tässä miehillä on oma sarkansa tehtäväksi.

Miesten ja naisten välisessä nokittelussa ei ole voittajia, pelkkiä häviäjiä. Ainoa ratkaisu tasa-arvon ja positiivisen elämän luomiseksi on, että sukupuolten edustajat tulevat asioissa toisiaan vastaan.

Miesten tulee tehdä töitä sen eteen, etteivät jää yksin märehtimään ja katkeroitumaan. Huonot kokemukset eivät ole yleistettävissä, jotta voisi vihata kaikkia. Miesten maailman kynnys on jo vuosien varrella madaltunut ja myös miehille sallitaan murtuminen, avautuminen, suora puhe ja itkeminen. Patoutumien ja tuskan sijaan nuo helpottavat oloa ja auttavat noidankehän rikkomisessa sekä onnellisemman elämän luomisessa.

Toinen kiinnostava kirja, jota en ole vielä lukenut. Näitä kirjoja löytää harvoin. Toisaalta, miten aktiivisesti perinteistä maskuliinisuutta halutaan purkaa tai feminismiä ajaa? Tuntuu, että olemme jumittaneet monissa asioissa pitkään paikoillamme 1990-luvun jälkeen, jolloin tyttöenergian ilmiö vapautti naisten maailmaa. Onko kohta miesten vuoro saada vapauttava vuosikymmen? Ja saadaanko tätä kirjaa vastaavia julkaisuja huomattavasti enemmän? Myös muuten, kuin kirjana?

Miesten tulee muistaa, että valittamalla, kiukuttelemalla, raivoamalla, huutamalla, haukkumalla, herjaamalla, hyökkäämällä, väkivallalla ja vastaavilla ei koskaan saa asioita kääntymään hyväksi. Samalla tulee muistaa, että monen asian voi kääntää hyväksi. Esimerkiksi naisten vihaaminen johtuu jostain syystä, joka on hyvä selvittää. Sen sijaan että ruokkisi omaa vihaansa, voisi keskittyä syiden löytämiseen, niiden käsittelemiseen ja sen jälkeen aivan muihin asioihin. 

Samaan aikaan naisten tulee opetella ottamaan vastuunsa tasa-arvon maailmassa. Kun miehet laskeutuvat konservatiivisesta norsunluutornistaan maan tasolle, tulee naisten paitsi sisuuntua naisten aseman ajamisesta, myös kantaa vastuunsa siitä, etteivät riko miehiä. Liberaalissa ja tasa-arvoisessa maailmassa nainen voi nykyään tehdä toki miehen töitä, mutta joskus täytyy omaksua se rooli, mitä miehet ovat joutuneet kantamaan vuosisatojen ajan: Olla suhteen "mies". Siis se, joka ei odota miehen tekevän miehen töitä, vaan antaa miehen olla herkkä, tunteellinen ja vaikka jopa feminiininen.

Ja kovin pala nieltäväksi voi olla se, että naisen tulee jakaa häneen kohdistunut huomio puoliksi miehen kanssa. Nainen ei tasa-arvon toteutuessa voi olla aina se osapuoli, joka saa jakamattoman huomion. Tämän myötä naisten tulisi aloittaa seuraamaan miesten juttuja ja tykkäämään enemmän miesten Instagram-kuvista, kehua miehiä somessa ja elävässä elämässä, sallia miesten huomionhakuisuus oman huomionjanonsa edellä sekä tukea niitä miehiä kannustamalla ja kuuntelemalla, jotka eivät ole toksisia alfauroita.

On ollut ilo nähdä, että naiset ovat vuosien varrella ansainneet oikeutetut asemat yhteiskunnassamme. Nyt olisi aika alkaa tekemään töitä myös sen eteen, että miehet saavat osansa perinteisestä naisten maailmasta: Kevyistä lehtijutuista, huomiosta pukeutumisellaan saavutustensa sijaan, kansikuvapaikkoja Voguesta ja palstatilasta voimaannuttavine tarinoineen, joissa voivat kertoa avoimesti ja murusina siitä, miten joku nainen kohteli heitä huonosti.

--------------------------------

Lähteet:

1) Punaisen pillerin houkutus, Ilta-Sanomat, 15.6.2022.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008885196.html

2) Ylen Sinkut paljaana -ohjelma lisää miesten ulkonäköpaineita, Helsingin Sanomat, 11.1.2021.

https://www.hs.fi/nyt/art-2000007727932.html

3) Some täyttyy naisvihasta, koska mies voi pahoin – Juhani Brander kirjoitti kirjan miehistä, ja vuoden vanhana teos on entistä ajankohtaisempi, YLE Uutiset, 21.3.2021

https://yle.fi/uutiset/3-11847589