Avoin Soturi

Päädyin vähän aikaa sitten tilanteeseen, jossa eräs nuori nainen istuutui viereeni. Olimme seurueessa, joten mitään kahdenkeskistä jännitettä mahdolliselle keskustelun avaukselle ei ollut. Hän näytti huolitellulta ja hän oli iloinen ja sosiaalinen. Kun hän hetken päästä vilkaisi minuun päin, hän avasi keskustelun seuraavasti: ”Sul on muuten paljon mustapäitä!”. Boom, mikä iskulause. Tällä jos jollain on hyvä avata keskustelu uuden ihmisen kanssa. Eipä tuolla heitolla ollut minulle sinällään merkitystä, koska minulla ei ole enää teinivuosien jälkeen ollut kovin isoa finniviljelmää ja koen olevani ihan tarpeeksi hyvän näköinen. Lisäksi olen uskollinen kumppanilleni, joten minulla ei ollut mitään halua tutustua liian kiinnostuneella tavalla uuteen tuttavuuteen. Ystäville olisi toki aina sijaa. Mutta olipa kyseessä vieraiden ihmisten small talk tai tutustuminen uuteen ihmiseen deitti- tai ystävämielessä, on tuollainen edellä mainittu keskustelunavaus korniuden multihuipentuma. Vaikka oli

Tiedätkö, ketkä ovat nykyään maailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä? Nobel-palkitut henkilöt? Bisnesimperiumien omistajat? Suurvaltojen presidentit? Eivät, vaan mallit. Otetaan esimerkkinä muutama uutinen viimeisen vuoden ajalta. Donald Trumpin viestintäsihteeri erosi. Muistettiin etenkin korostaa sitä, että kyseessä oli entinen malli (1) (2). Snapchatissa tehtiin jokin muutos, mikä raivostutti käyttäjiä. Otettiin esille etenkin mielipiteet, joita joku malli oli sanonut (3). Islannin jalkapallomaajoukkue pelasi MM-kisoissa. Etenkin piti huomioida se, kun yksi pelaaja pääsi vaihdosta kentälle pelaamaan. Ei siksi että kyseessä olisi tähtipelaaja, vaan siksi, että kyseessä oli malli (4). Mallihypetys on lähtenyt lapasesta. Nykyään median kautta saa kuvan, että mallit ovat superihmisiä. Mallit ovat kauniita. Mallit ovat suosittuja. Mallien elämä on pelkkää sateenkaarta ja yksisarvisia. Mallit pääsevät kuviin, otsikoihin, hyviin töihin ja kaikkiin VIP-tiloihin. Ei ole parempaa tavoit

Helsingin Sanomissa oli juttu Kaisa-Maria Töllistä ja hänen kirjastaan, jossa hän kertoo naisten kokemista ongelmista armeijassa (1). Päällimmäisenä kannanottona oli se, että varusmiespalvelus on miehille suunnattu järjestelmä, joka jauhaa naiset rikki henkisesti ja fyysisesti. Lisäksi armeijassa esiintyy Töllin haastattelujen mukaan naisiin kohdistuvaa kiusaamista ja seksuaalista häirintää. Lainaten artikkelia: ”Naisten itsetunto romuttuu asepalveluksessa, koska pärjätäkseen, erityisesti johtajina, heidän pitäisi loppujen lopuksi olla miehiä, äijiä, hyviä jätkiä.” ”Mutta kun nainen ei ole se äijä”, Tölli sanoo. Tyydyn usein seuraamaan armeijaan kohdistuvia asioita sivusta, myönteisiä tai kriittisiä. Joskus kuitenkin haluan osallistua keskusteluihin ja tuoda esille omia näkemyksiäni yksityishenkilönä, kun minulla on sanottavaa. Ensinnäkin olen ymmärtänyt, että Töllin mainitsemat ongelmat tuotiin hänen kirjansa myötä esille mahtipontisesti. Se ei tarkoita, että jokainen nain

Vauva ei ole pelkkä tuote Markku Jokisipilä kirjoitti Turun Sanomissa, että Suomeen tarvitaan lisää lapsia (1). Kolumnissa puhuttiin särähtävästi siitä, miten onnistuttiin aikanaan tuottamaan runsaasti uusia kansalaisia verrattuna tämän päivän tahtiin. Yhtyvätkö ihmiset oikeasti siihen puheeseen, että kansan pitäisi alkaa tuottamaan lapsia? Tuottamaan! Puhutaan lapsista tuotteina. Tuotteita pitäisi saada, että talouselämä pyörii ja jatkaa ainaista kasvuaan. Voisiko joku aluksi kertoa kansalle, miksi talouden ja väkiluvun pitää aina kasvaa? Maallikko kun ajattelee, ettei mikään voi kasvaa ikuisesti. Resurssit ovat rajalliset. Jos talousmaailma tai ihmismäärä vain kasvaa, loppuvat ennemmin tai myöhemmin maapallon materiaalit, aika ja tila. Entä pääsemmekö me Marsiin nopeammin, jos meillä on kahdeksan tai viisitoista miljardia ihmistä? Ei sillä oikeasti ole väliä. Rahalla näyttää olevan. Talous- ja markkinaihmiset haluavat tietenkin kaiken kasvavan. Sehän tuo heille lisää rahaa

Tuumin joskus arkisen ähellyksen jälkeen, mitä mahtaa kuulua jollekin kaverilleni. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan. Itse asiassa en ole ehkä kuullutkaan hänestä aikoihin. Mietin, jospa voisin nähdä hänet. Voisin vaihtaa kuulumisia, ihmetellä hänen uusia uutisiaan tai muistella vanhoja tuttuja juttuja. Olisi kiva nähdä kaveriaan. Lähestyminen on tänä päivänä helppoa, jos niin haluaa. Pikaviesteillä saa kaverit melko usein nopeasti kiinni. Ja toki viestejä voi vaihtaa rauhallisellakin tahdilla. Mutta sitten alkavat haasteet. Voi olla, että kaveri ei vastaa hetkeen. Malttamattomimmilla tulee tunne, että mahtaako kaveri välittää hänestä. Kun kaveri sitten vastaa viestiin, hän on myötämielinen, mutta hänellä on kiireitä. On tuota elämää ja muuta. Pitää kaivaa kalenteri esille, että jos joskus ehkä ehtisi nähdä. Tai sitten näkemisen sijaan vaihdetaan pikaviestejä ja ihmetellään kuulumiset niiden välityksellä. Heitetään lopuksi, että kyllä aikanaan vielä ehtii nähdäkin, kun menot ra

Ruokareseptejä? Treenivinkkejä? Ihania vaatteita? Elämysmatkakohteita? Jos etsit näitä, löysit väärään paikkaan. Tässä blogissa painopiste on yhteiskuntaa ja yleistä elämää pohtivissa kolumneissa ja ajankohtaisissa asioissa. Näkökulman sinulle antaa Avoin Soturi - Täysin yksilöllinen tavis, puolikonservatiivinen osaliberaali, sotatieteiden maisteri, uusioperheen isä ja tyyppi, joka ei halua jättää keskusteluja pelkkiin kahvipöytiin. Blogin nimi ei merkitse tiettyä teemaa, vaan on valikoitunut nimeksi, koska kyseessä on hieno anagrammi. Blogissa pohdiskellaan laajasti eri aihepiirejä.  Blogin sisältö koostuu kolumnien tyylisistä teksteistä, joissa otan kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä pohdiskelen yleisiä elämiseen liittyviä asioita. Kyseessä on blogi, jota kirjoitan yksityishenkilönä. Olen pitkään pohtinut mahdollisuuksiani päästä kirjoittamaan kolumneja eri aiheista joihinkin julkaisuihin tai kanaviin. Olen saanut aiemmin mahdollisuuksia kirjoittaa asiantuntija-artikkeleita muuta