Helsingin Sanomissa oli juttu Kaisa-Maria Töllistä ja hänen kirjastaan, jossa hän kertoo naisten kokemista ongelmista armeijassa (1). Päällimmäisenä kannanottona oli se, että varusmiespalvelus on miehille suunnattu järjestelmä, joka jauhaa naiset rikki henkisesti ja fyysisesti. Lisäksi armeijassa esiintyy Töllin haastattelujen mukaan naisiin kohdistuvaa kiusaamista ja seksuaalista häirintää. Lainaten artikkelia: ”Naisten itsetunto romuttuu asepalveluksessa, koska pärjätäkseen, erityisesti johtajina, heidän pitäisi loppujen lopuksi olla miehiä, äijiä, hyviä jätkiä.” ”Mutta kun nainen ei ole se äijä”, Tölli sanoo.
Tyydyn usein seuraamaan armeijaan kohdistuvia asioita sivusta, myönteisiä tai kriittisiä. Joskus kuitenkin haluan osallistua keskusteluihin ja tuoda esille omia näkemyksiäni yksityishenkilönä, kun minulla on sanottavaa.
Ensinnäkin olen ymmärtänyt, että Töllin mainitsemat ongelmat tuotiin hänen kirjansa myötä esille mahtipontisesti. Se ei tarkoita, että jokainen nainen olisi kokenut samoja haasteita palveluksensa aikana. Pian kirjauutisten jälkeen tulikin muun muassa vastinekirjoituksia, joissa itse palveluksessa olleet naiset totesivat, ettei heillä ollut vastaavia haasteita palveluksensa aikana. Toisaalta annan ymmärrystä Töllin tyylille tuoda asiansa päivänvaloon. Jos ongelmista ei olisi tehty näkyviä julkaisuja, ne voisivat jäädä pimentoon. Nyt ihmisiä on herätelty tarkkailemaan, ettei tällaista saa tapahtua.
Vanhakantaiset asenteet tulee saada pois. Jos on todettu että naiset saavat palvella armeijassa, ei siinä ole mitään epäselvää. Jos joku vielä tänä päivänä sanoo, että ”kaikki naiset armeijassa pitäisi ampua”, hän paitsi syyllistyy uhkaamiseen, myös toimii armeijan periaatteiden vastaisesti. Miksi nainen ei saisi palvella armeijassa? Naisilla on paljon älykkyyttä ja suorituskykyjä, joita armeija tarvitsee. Miksi joku katsoo kieroon moisia mahdollisuuksia?
Kilpailu siitä, onko mies vai nainen parempi sotilas, tulisi lopettaa. En näe tätä sukupuolten välisenä kysymyksenä. Kyseessä on täysin yksilöllinen asia. Jokaisen yksilön kykyä toimia sotilaana tulisi tarkastella erikseen sukupuolesta riippumatta.
Taas kerran keskiöön on nostettu naisten kokemat ongelmat, mutta vastaavia ongelmia voivat kokea myös miehet. Kaikki miehet eivät ole maskuliinisia tosiäijiä. Joukkoon mahtuu myös feminiinisiä piirteitä omaavia miehiä. Joukossa voi olla erilaisia seksuaalisia suuntautumisia. Joukossa voi olla androgyynejä henkilöitä. Jotkut miehet eivät ole voimakkaita. Jotkut miehet ovat rauhallisia, arkoja tai heikkoja. Tässä suhteessa mittauttaisin kelpuutusasiaa sukupuolen asemasta äijyydellä. Kuinka äijä pitäisi olla, että kelpaa armeijaan? Mikä on äijyyden määritelmä? Vai pitäisikö äijäkulttuuri karsia pois?
 |
| Muutkin kuin äijät voivat saada hyviä tuloksia, jos siihen annetaan mahdollisuus. |
Edelleen elää vahva oletus siitä, millainen sotilaan pitäisi olla: Alfauros, maskuliininen, voimakas, vahvaegoinen, konservatiivinen, mies. Ei missään nimessä tunteita näyttävä, feminiininen, neuvottelija, pohdiskelija, nörtti tms. Jälkimmäinen joukko tulisikin joko rajata kutsunnoissa täysin pois (mikä olisi käsittämätön asia) tai sitten tulisi tarkastella heidän vahvuuksiaan ja löytää heille oikeat tehtävät armeijassa. Ymmärtääkseni näin tapahtuukin.
Pelkkä äijämäisyys voi olla negatiivinen asia. Äijämäisyys on paitsi vahvuutta ja lujaa itsetuntoa, myös epäempaattista ja heikompien väheksymistä. Näillä asenteilla ei saa kaikkia ihmisiä motivoitumaan oikein ja pahimmillaan ne voivat alentaa omien joukkojen suorituskykyä. Sotilaskulttuurin perinteinen sotilaskuri ja ”kun käsketään, niin tehdään” voivat toimia tiukoissa paikoissa, mutta toisten kohdalla nämä asenteet voivat upota pintaa syvemmälle. Nykypäivän johtamisessa korostuu ihmisten yksilöllinen kohtaaminen, mikä pitäisi huomioida myös johtamiskäyttäytymisessä.
Itsetunnon murtuminen voi koskea muitakin, kuin naisia. Miten vahvan itsetunnon sotilas tarvitsee? Entä millaiset ovat nykypäivän koulutusmetodit armeijassa? Tulisiko koulutuksessa panostaa enemmän sotilaan itsetunnon vahvistamiseen ja joukon yhteishenkeen sen sijaan, että itsetuntoa jatkuvasti testataan ja kuormitetaan mm arvostelemalla ja antamalla palautetta enemmän huonosti menneistä asioista? On toki huomioitava, että jotkut tehtävät vaativat hyvää paineensietokykyä ja henkisen kuormituksen kestävyyttä. Näitä ominaisuuksia on varmasti tarpeen testata, mutta sopivissa rajoissa. Ja täytyy muistaa, että paineensietokyky ja äijämäisyys eivät kulje rinnakkain.
Viitaten artikkelin mainintaan "Ei rakenneta toimivia sodanajan joukkoja, koska naiset eivät pääse kunnolla mukaan siihen joukkohenkeen" - Kaikki miehetkään eivät välttämättä pääse kunnolla mukaan joukkohenkeen, jos heille ei anneta siihen mahdollisuutta. Tämä ei edelleenkään ole vain naisten ongelma. Tarkastelun kohteena tulisi olla ihmisten erilaisuuden hyväksyminen ja jokaisen yksilön mukaan ottaminen eroavaisuuksista ja lahjakkuuksista huolimatta, kannustavalla asenteella.
Puolustusvoimat on ottanut ihmisten erilaisuuden ja monimuotoisuuden huomioon tämänpäiväisessä toiminnassaan (2) (3). Tämä on hieno asia, mutta ongelmaksi näyttää muodostuvan se, että vanhat asenteet istuvat välillä tiukassa eri puolilla Puolustusvoimia. Kyseeseen voi tulla myös yksilöiden mielipiteet. Jos sallitaan yksikin tapaus, missä erilaista ihmistä (sukupuoli, etnisyys, uskonto, seksuaalisuus tms) kohdellaan syrjivästi, se riittää säilyttämään vanhakantaisen kulttuurin, jota on jo yritetty muuttaa uusilla ohjeilla. Yksikin henkilö, jonka mielestä naiset, homot tai akkamaiset miehet eivät kuulu armeijaan, saa mahdollisesti aikaan huonoa henkeä, huonoja kokemuksia ja Töllin kaltaisia esille nostoja.
Vaikka laajensin aiheen näkökulmaa koskemaan muitakin kuin naisia, Töllin esille ottamat asiat ovat minusta vakavia ja ikävän kuuloisia. Jokainen syrjintä-, kiusaamis- tai häirintätapaus on liikaa. Yksityishenkilön roolissa olen sitä mieltä, että naisten tulee saada palvella armeijassa ja heille tulee antaa palvelukseen tasa-arvoiset edellytykset miesten kanssa. Ymmärtääkseni Puolustusvoimien säännöt tukevat tätä näkemystä.
En ole vielä tänä päivänä kuullut, että ketään olisi karsittu palveluskelpoisuusluokista sillä perusteella, ettei kyseinen henkilö ole tarpeeksi äijä. Jos joku näkee, että armeijan palvelukseen kelpaavat vain testosteronilla paneroidut sataprosenttiset äijät, niin nyt viimeistään kannattaa muuttaa koko palveluskelpoisuusarviointia. En itse näe tähän tarvetta. Näen, että armeijassa on tilaa erilaisille persoonille, erilaisille ihmisille ja eri sukupuolille. Ja tämä ajatus pitäisi saada myös niiden mieleen, joiden mielestä isänmaata voi puolustaa vain mucho macho. Fokus tulisi olla siinä, mitä palvelukseen tuleva voi tehdä isänmaansa hyväksi. Tällä periaatteella jokaiselle luulisi löytyvän tehtävää. Äijille tai vähemmän äijille. Naisille tai miehille. Entä muille?
Viitteet:
(1) Helsingin Sanomat, torstai 27.9.2018, sivut C2-C3(2) Puolustusvoimat, Yleinen palvelusohjesääntö (YLPALVO) 2017, luku 3.5
(3) Puolustusvoimat, Eri tausta, sama tahti - monimuotoisuus puolustusvoimissa, 2013
Kommentit
Lähetä kommentti