Kauneus on nykyään kilpailua, kateutta ja bisnestä. Vaikkei se ulospäin näkyisikään, useimmat ihmiset eivät ihaile kauniita ihmisiä, vaan taustalla kytee kateus ja heikko itsetunto. Tämä koskee jopa kauniita ihmisiä itsejään. Näin on, vaikka aihe onkin pieni tabu. Kauneudella pyritään menemään muiden edelle ja saamaan huomiota itselle. Jos kaunis ihminen saa ulkonäöllään suosimista ja käyttää tämän vielä hyväkseen, ei ole ihme, että toisia saattaa korventaa. Etenkin, jos ulkonäköä arvostetaan muuta taustaa enemmän.
Kauneutta tuputetaan joka tuutista. Katso ja ihaile, kun lehdessä on taas juttu kauniista ihmisestä. Somesyötteesi vilisee kuvia, joissa kauniit ihmiset postaavat kuvia rannoilta, saleilta ja studioista. Ja mainoksista en viitsi edes aloittaa. Netti on täynnä malleja tai heitä, jotka haluaisivat olla malleja. Televisiossakin on melko lailla huoliteltuja ja kauniita ihmisiä. HD-kuvissa ei näy pisamaakaan poskissa eikä karvaakaan kauluspaidoissa. Siinä missä moniin juttuihin valitaan mukaan asiantuntijoita, kauniilla ihmisillä ei tarvitse olla välttämättä asiantuntijuutta. Pelkällä ulkonäöllä voi saada töitä, sopimuksia, palstatilaa, etuuksia tai jopa vaikutusvaltaa.
Kauneus on useimpien ihmisten jatkuva tavoite. Ulkonäkökeskeisessä maailmassa useimmat menevät, tai joutuvat, mukaan kauneuskilpailuun. Oltiin esillä töissä, kaupungilla, marketissa tai somessa, ulkonäkö pitää olla tiptop. En toki sano, etteivätkö useimmat haluaisi näyttää sen verran huolitelluilta, että ylipäätään kehtaa mennä ihmisten ilmoille. Mutta siinä vaiheessa kun kotoa poistuminen menee enemmän naamiaisten kuin arkielämisen puolelle, jossain on jotain vialla.
Meille syötetään jatkuvasti ajatusta siitä, että jokaisen pitäisi olla kaunis. Yleensä siihen annetaan vain mahdollisuus, mutta siinä vaiheessa kun kauniit ihmiset saavat isomman huomion ja pääsevät muiden edelle jonoissa, iskevät kauneuspaineet muillekin. Tämä ilmiö kelpaa hyvin markkinavoimille, jotka saavat tuotteita ja palveluita aina enemmän kaupaksi.
Paineet kauneuteen pyrkimisestä voivat johtaa myös äärimmäisiin tekoihin. Jotkut haluavat turvautua jopa kirurgiseen apuun, koska haluavat tulla kauniimmiksi. Eikä välttämättä vain kerran. Siinä vaiheessa jos ei ole saanut elämässään juuri koskaan tärkeitä sanoja siitä miten kauniilta näyttää ja iltapäivälehdet hehkuttavat missi-ihmisten tai tissi-ihmisten menestymistä, alkaa varmasti joku toivoa, että saisi joskus ainakin palan kauniiden ihmisten ihailusta. Paineita ei yhtään helpota, että media on nykyään täynnä pop-tähtiä, malleja ja liikunta-ammattilaisia, joiden ulkoiseen olemukseen on lyöty isot panokset. Lähde siinä sitten puhumaan kehopositiivisuudesta koko kansalle, jos olet jo kauneustähtien leirissä.
Olisi hienoa sanoa kauniille ihmiselle kasvokkain, että hän on kaunis. Olisi hienoa kehua ulkonäköä, vaatetusta tai ehostusta. Mutta päällimmäisenä on tunne, ettei tuollaisella kehaisulla ole enää mitään merkitystä. Tuntuu, että kehu hukkuu tuhansien sometykkäyksien joukkoon, vaikka olisikin virtuaalipeukun sijaan aito ja sanallinen. Tuntuu ettei sillä ole mitään arvoa, että uskaltautuu sanomaan tunteikkaita asioita. Tuntuu että pyrkii antamaan toiselle jotain arvokasta, mitä hän ei arvosta. Miksi siis pitäisi edes kehua?
Vaikka oma uskoni kauniiden ihmisten ihailtavuuteen on kokenut suuren aleneman, toivon, että jonain päivänä joku antaa minulle uuden näkökulman. Ehkä törmään vielä jossain ihmiseen, joka on ollut otsikoissa ja valokeiloissa kauneutensa puolesta, mutta osaa silti näyttää muille olevansa samanarvoinen ihminen, kuin muutkin.
Media ja markkinat tuskin lopettavat kauneushypetystä, vaan jatkavat kauniiden ihmisten nostamista otsikoihin muita puolia ajattelematta. Kaunis ihminen aiheuttaa ihailua tai kateutta, mutta kaunis ihminen myy.
Olipa maailma miten ulkonäkökeskeinen tahansa, olen elämäni aikana todistanut hyvin usein sen, mitä eräästä kirjasta aikanaan luin:
”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.” (1)
------------------------
Viitteet:
(1) Pikku Prinssi, Antoine de Saint-Exupéry.
Kauneutta tuputetaan joka tuutista. Katso ja ihaile, kun lehdessä on taas juttu kauniista ihmisestä. Somesyötteesi vilisee kuvia, joissa kauniit ihmiset postaavat kuvia rannoilta, saleilta ja studioista. Ja mainoksista en viitsi edes aloittaa. Netti on täynnä malleja tai heitä, jotka haluaisivat olla malleja. Televisiossakin on melko lailla huoliteltuja ja kauniita ihmisiä. HD-kuvissa ei näy pisamaakaan poskissa eikä karvaakaan kauluspaidoissa. Siinä missä moniin juttuihin valitaan mukaan asiantuntijoita, kauniilla ihmisillä ei tarvitse olla välttämättä asiantuntijuutta. Pelkällä ulkonäöllä voi saada töitä, sopimuksia, palstatilaa, etuuksia tai jopa vaikutusvaltaa.
Kauneus on useimpien ihmisten jatkuva tavoite. Ulkonäkökeskeisessä maailmassa useimmat menevät, tai joutuvat, mukaan kauneuskilpailuun. Oltiin esillä töissä, kaupungilla, marketissa tai somessa, ulkonäkö pitää olla tiptop. En toki sano, etteivätkö useimmat haluaisi näyttää sen verran huolitelluilta, että ylipäätään kehtaa mennä ihmisten ilmoille. Mutta siinä vaiheessa kun kotoa poistuminen menee enemmän naamiaisten kuin arkielämisen puolelle, jossain on jotain vialla.
Meille syötetään jatkuvasti ajatusta siitä, että jokaisen pitäisi olla kaunis. Yleensä siihen annetaan vain mahdollisuus, mutta siinä vaiheessa kun kauniit ihmiset saavat isomman huomion ja pääsevät muiden edelle jonoissa, iskevät kauneuspaineet muillekin. Tämä ilmiö kelpaa hyvin markkinavoimille, jotka saavat tuotteita ja palveluita aina enemmän kaupaksi.
Paineet kauneuteen pyrkimisestä voivat johtaa myös äärimmäisiin tekoihin. Jotkut haluavat turvautua jopa kirurgiseen apuun, koska haluavat tulla kauniimmiksi. Eikä välttämättä vain kerran. Siinä vaiheessa jos ei ole saanut elämässään juuri koskaan tärkeitä sanoja siitä miten kauniilta näyttää ja iltapäivälehdet hehkuttavat missi-ihmisten tai tissi-ihmisten menestymistä, alkaa varmasti joku toivoa, että saisi joskus ainakin palan kauniiden ihmisten ihailusta. Paineita ei yhtään helpota, että media on nykyään täynnä pop-tähtiä, malleja ja liikunta-ammattilaisia, joiden ulkoiseen olemukseen on lyöty isot panokset. Lähde siinä sitten puhumaan kehopositiivisuudesta koko kansalle, jos olet jo kauneustähtien leirissä.
Olisi hienoa sanoa kauniille ihmiselle kasvokkain, että hän on kaunis. Olisi hienoa kehua ulkonäköä, vaatetusta tai ehostusta. Mutta päällimmäisenä on tunne, ettei tuollaisella kehaisulla ole enää mitään merkitystä. Tuntuu, että kehu hukkuu tuhansien sometykkäyksien joukkoon, vaikka olisikin virtuaalipeukun sijaan aito ja sanallinen. Tuntuu ettei sillä ole mitään arvoa, että uskaltautuu sanomaan tunteikkaita asioita. Tuntuu että pyrkii antamaan toiselle jotain arvokasta, mitä hän ei arvosta. Miksi siis pitäisi edes kehua?
Vaikka oma uskoni kauniiden ihmisten ihailtavuuteen on kokenut suuren aleneman, toivon, että jonain päivänä joku antaa minulle uuden näkökulman. Ehkä törmään vielä jossain ihmiseen, joka on ollut otsikoissa ja valokeiloissa kauneutensa puolesta, mutta osaa silti näyttää muille olevansa samanarvoinen ihminen, kuin muutkin.
Media ja markkinat tuskin lopettavat kauneushypetystä, vaan jatkavat kauniiden ihmisten nostamista otsikoihin muita puolia ajattelematta. Kaunis ihminen aiheuttaa ihailua tai kateutta, mutta kaunis ihminen myy.
Olipa maailma miten ulkonäkökeskeinen tahansa, olen elämäni aikana todistanut hyvin usein sen, mitä eräästä kirjasta aikanaan luin:
”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.” (1)
------------------------
Viitteet:
(1) Pikku Prinssi, Antoine de Saint-Exupéry.
Kommentit
Lähetä kommentti