Minua on askarruttanut jo pitkään, mikä on missikilpailujen tarkoitus. Miss Suomi -kilpailuiden sivuilla lukee seuraavasti (1): "Miss Suomi -kilpailu on paljon enemmän kuin kauneuskilpailu". Sitä ennen sivuilla lukee: "Suomen arvostetuin, tunnetuin ja seuratuin kauneuskilpailu". Eli pääasiassa se kuitenkin on kauneuskilpailu. Kauneus kiinnostanee joitain ihmisiä, mutta ulkonäkökeskeisen maailman luodessa yhä enemmän ulkonäköpaineita ja kuplaa somekuvien olemisesta muka oikeaa elämää, pitäisikö missikilpailuiden ajatusta siirtää vahvemmin muihin seikkoihin, kuin kauneuteen?
En ole enää pitkään aikaan nähnyt missikilpailuja kivoina ja positiivisina juttuina. Niitä alkaa olemaan jo liikaakin. Miss Suomi -kilpailun ohella nykyään on olemassa lisäksi ties kuinka monia erilaisia missikilpailuja. Joillakin kaupungeilla on omat missikilpailunsa. Fitness-maailmassa on oma Miss Fitnessmalli -kilpailunsa. Löytyy Miss Eloweena, Miss Rock, Miss Plus Size, Miss Gay ja monia muita pienempiä missikilpailuja. Ehkä joka teemalla on tarkoituksensa, mutta kuitenkin.
Kun jokin missikilpailu tulee jotain kautta mieleeni, ensimmäinen mielikuvani on kymmenen neidon rivi, jossa poseerataan niin, että heitä pitäisi alkaa väistämättä ihailemaan. He ovat neitoja, jotka ovat teemansa kärkijoukko Suomessa. He ovat kauniita, vietteleviä, suosittuja ja tavoittelu-unelmia. He ovat lähes täydellisen oloisia. Ja näistä syntyy ongelma, miksi en voisi haluta vähempää seurata missikilpailuja, tai ihailla missejä. Heistä jää kuva, että heitä pitäisi ihailla melkein pakolla, vaikka heillä ei ole minulle mitään annettavaa. Miksi ihailisin ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi nostettuina jalustoille, etenkin ulkonäkönsä vuoksi?
Ei nykyään enää pidetä siitä, että joku nostetaan muiden yläpuolelle siksi, että hän on muita kauniimpi. Jos ei sitä tapahtunut jo ennen ulkonäkökeskeistä maailmaamme, niin ainakin nykyään ulkonäön avulla saadaan paljon epäreiluja etuuksia. Ulkonäöllä päästään seurapiireihin, saadaan enemmän huomiota sekä saatetaan saada enemmän etuja ja jopa työtarjouksia. Jotkut kaunottaret käyttävät ulkonäköään häikäilemättä hyväksi myös rikkaiden ja menestyneiden viettelyssä.
Kauniit ihmiset keräävät ihailijoita kaikesta huolimatta. Luonteella, etiikalla ja ajatuksilla ei ole yleensä kovin suurta merkitystä, jos pyritään saamaan mahdollisimman paljon tykkäystä. Tämän näkee jo Instagramista, jossa väliä on vain kuvassa olevan ihmisen olemuksella, ei kuvan oheen kirjoitetuilla ajatuksilla. Etenkin nainen saa kirjoittaa kuvansa yhteyteen miten arkista tai syvää ajatusta tahansa, mutta tykkäyksiä tulee sillä, jos kuvassa on timmi kroppa ja seksiä.
Kyllä kauniita ihmisiä saa ihailla ja kenestä tahansa tuntuu varmasti hyvältä, jos saa joskus lämpimiä kommentteja ulkoisesta olemuksestaan. Mutta se että ulkoisella olemuksella saadaan henkilöpalvontaa, etuoikeuksia, töitä muiden ohi, ylimääräistä huomiota ja pääsyjä erilaisiin seurapiireihin, on nykypäivänä mautonta ja epäeettistä. Niin kuin arkielämässä on, luulisi myös malli- ja mediabisneksessä löytyvän kysyntää useammillekin ihmisille, kuin missimittaroiduille.
Antavatko missikilpailut hyvän esikuvan nuorille neidoille sillä, että naisen vartalon tulee olla tietynlainen, jotta kelpaa katseltavaksi? Entä esikuvana oleminen siinä, että ulkonäön avulla saadaan jotain muita enemmän?
Toki misseistä kerrotaan myös taustoja. Huomioni on kiinnittynyt etenkin siihen, miten useat missikandidaatit ovat jo ennen kilpailua kiinni menestyksessä. Heillä on jo suhteita ja verkostoja työelämään, he ovat meneviä, heillä on huippunumeroita pääsytodistuksissaan ja he harrastavat seurapiirilajeja (2, 3). Jää tunne siitä, että etenkin perinteisten missikilpailuiden ehdokkaat ovat jo valmiiksi varakkaissa ja menestyvissä piireissä, mutta kipaisevat missikilpailuissa ponnahduslaudalla saadakseen lisää menestystä. Onko tällainen hyvää esikuvaa? Ei kaikille ihmisille ole jaettu yhtäläisiä avaimia onneen ja menestykseen. Toki otan sen verran näkökulmaa asiaan, että varmasti jotkut missikandidaatit tekevät paljon töitä menestyäkseen. Se vain on sääli, että sitä oikean elämän puolta kansalle harvemmin näytetään. Kiiltokuvat ja unelmautopioiden näyttäminen mediassa ovat tärkeämpiä. Ne myyvät, oikea elämä ei.
Jos missien haastatteluissa ei puhuta menestyksestä ja saavutuksista, niin jutut ovat melko kevyitä ja tyhjänpäiväisiä. Tarinat ovat käytännössä sellaisia, joita kuka tahansa ihminen voisi mennä lehteen kertomaan, mutta missi pääsee kertomaan nämä asiat, koska hän on missi tai missikandidaatti (4).
Mitä missikisat sitten ennen olivat? En itse asiassa osaa sanoa. Kun olin lapsi, katselimme koko perheen kanssa kuvaputkitelevisiosta Miss Suomi -kilpailuja. Ei meistä kukaan ollut heille kateellinen, eikä kukaan miettinyt heistä mitään negatiivista. Lapsen mielellä katselin kauniita nuoria neitoja, joista joku tulisi olemaan Miss Suomi. Sellainen henkilö, joka olisi koko kansan keskuudessa tunnettu sivistynyt, iloinen ja kohtelias ihminen ja jolla olisi aina jonkinlainen sanoma koko kansalle. Vaikka se olisi sitten se kliseinen maailmanrauhan toivominen.
Nykyään on tuntunut, että Miss Suomi -kilpailijoiden tärkein tehtävä on vain se, että he poseeraavat kameroille ja heistä räpsitään mahdollisimman paljon kuvia. Kuvat eivät ole aina edes edustuksellisia kuvia, vaan melkein samaa massaa, mihin törmää kaikilla sosiaalisen median kanavilla: Nuoria naisia viettelevissä kuvissa loputtomana syötteenä. Ja tämä on alkanut jo kyllästyttämään. Koko kuvailmiö on pähkinänkuoressa se, että kuvissa olevat toivovat mahdollisimman paljon tykkäyksiä, kehuja ja huomiota, kuka milläkin tarkoitusperällä. Mutta mitään sanomaa tai etiikkaa niissä ei enää ole. Vain tyrkytystä. Vaikka misseillä olisi jo oma kumppanikin olemassa.
Mutta huomionhakuahan missikilpailut ovat. Tarkoitusperänä missikisoissa on lopulta se, että kansan eteen tuodaan näytteille missikilpailun teemaan sopivia näyttäviä kandidaatteja, joiden suosiota pyritään mittaamaan yleisön edessä. Se kuka katsotaan eniten suosiota saavaksi, voittaa, tai on ainakin kärkisijoilla. Voittaja ja perintöprinsessat saavat kilpailun kautta tunnettuutta, mainosta ja näyttöä suosiostaan. Tämä poikii heille erilaisia työtarjouksia mallin, juontajan tai muun näkyvän ammatin pariin. Niiden ohessa he voivat olla haastatteluissa ja muissa jutuissa. Koska kilpailussa on mitattu, että kyseinen henkilö kiinnostaa yleisöä.
Missikisoja seuraavan yleisön tehtäväksi on jäänyt olla missin työnantaja, joka saa missistä viihdettä elämäänsä. Ilmeisesti missien kuvat, esiintymiset ja elämäntarinat iskevät vielä ihmisiin, kun niitä edelleen julkaistaan medioissa. Omasta mielestäni jutut ovat usein turhia ja pikemminkin negatiivisia tunteita luovia, kuin positiivisia ajatuksia antavia. Ensinnäkin missit eivät ole juuri koskaan vapaita neitoja, vaikka heidän tulisikin olla naimattomia. Heillä on kuitenkin seurustelukumppaneita tai kiikarissa saada menestyviä kumppaneita, kuten huippu-urheilijoita tai liikemiehiä. Joten misseistä ei tarvitse haaveilla taviksen kumppanina. Siitä huolimatta he jakavat vietteleviä kuviaan vähissä vaatteissa. Toiseksi, heistä tehdyissä jutuissa ei useinkaan anneta yleisölle mitään tärkeää tai elämää parantavaa, vaan lähinnä kuulumisia missin pyrkimyksistä, toiveista tai mielijutuista. Nämä ovat henkilön brändäämistä, eli jutuilla pyritään ennestään saamaan misseille näkyvyyttä, tunnettuutta ja työkeikkoja.
Entä, jos minä en haluaisi olla missien työnantaja? Entä, jos minulle jää misseistä itsekäs ja tyrkyttävä kuva, mitä en halua elämääni? Vähintä, mitä silloin voin tehdä, on boikotoida niitä tuotteita ja medioita, joiden kanssa missit ovat tekemisissä. Vaikeaa, mutta teko sekin.
En voi lopulta myöskään välttää tasa-arvo- ja sukupuolinäkökulmaa tässä aiheessa. Missä ovat Mister-kilpailut? Joskus lapsena muistan vielä nähneeni sellaisiakin ohjelmia. Luulen, että kuten kaikki muukin kauneus-, valokuvaus- ja mallimaailma, myös kauneuskilpailumaailma pyörii nykyään erittäin painokkaasti naisten ympärillä. Se, että naisilla on etuoikeus menestyä ulkonäkönsä avulla ja lähes kaikki kuvaamiset ja mediat pyörivät naisten ympärillä, ei ole tasa-arvoa. Jos minulta kysytään, niin jääkiekkoilevien naisten palkat tulee saada miesten tasolle. Mielelläni osallistun silloin mister-kilpailuihin, olen ihailtu, olen huippukunnossa, olen iloinen, edustan ja ennen kaikkea seurustelen hyvin tienaavan lätkäpelaajan kanssa.
Kiitän sitä, että trendeissä alkaa olla halua saada tavallisia ihmisiä parrasvaloihin. Olen nähnyt kyllästymiseeni asti huippukauniita ja huippulahjakkaita ihmisiä mainoksissa, ohjelmissa ja ties missä. Sen sijaan, että ihailisin ja haikailisin aina vain enemmän ulkonäköä, menestystä, varallisuutta ja missin kaltaista kumppania, ihailen ja haikailen sitä, että ihmisille markkinoitaisiin hyvin vahvaa kuvaa siitä, että tavallinen ihminen ja tavallinen elämä riittävät. Missikilpailut ovat tässä suhteessa täysin vanhentuneet pippalot. Niissä nostetaan kauneimmat ihmiset kansan eteen ihailtaviksi, mutta myös kadehdittaviksi.
Sinä kauniina päivänä, kun missit ovat taas jotain muutakin, kuin työtarjousten vuoksi suosiota kalastavia, brändättyjä, ulkonäöllään etuuksia saavia tavoittamattomia tyrkkyjä, niin tulen taas seuraamaan missikilpailuja. Tuleeko vielä aika, jolloin missit ovat oikeasti koko kansan missejä? Sellaisia, jotka kuvissa keikistelyjen sijaan keskittyvätkin esikuvana toimimiseen, tärkeiden sanomien jakamiseen ja epäitsekkyyteen?
Etenkin Miss Suomi -kilpailua tulisi uudistaa. Voitaisiinko missikandidaateissa keskittyä muuhunkin kuin siihen, miten menestyviä he jo ovat, montaako kieltä he puhuvat tai kuinka heillä on lähes kympin keskiarvo? Saataisiinko misseistä tulevaisuudessa maanläheisempiä ja aidompia, ihmisiä muiden joukossa? Jos ei, muussa tapauksessa missikilpailuiden rooli jää vain missien oman uran ja menestyksen pönkittämiseen.
Nykymuotoisten missikilpailuiden aika on jo ohitse. Siitä kertovat romahtaneet katsojaluvut sekä aikanaan Iltalehdessä annettu näkökulma (5).
Loppuun kevennys. Läheisin kokemukseni Miss Suomen kanssa on ollut aikanaan se, miten eräs silloin tuore Miss Suomi meinasi ajaa päälleni edustusautollaan. Älkää hyvät työnantajat pitäkö missejä niin kiireisinä.
------------------
Viitteet:
(1) http://www.misssuomi.fi/kilpailu/
(2) https://www.turkulainen.fi/artikkeli/780893-elisa-on-unelmiensa-toteuttaja-turkulainen-kaunotar-tyoskentelee-aura-golfissa
(3) Turun Sanomat, pe 19.7.2019, sivu 19: "Henkisesti ja fyysisesti huippukunnossa".
(4) https://www.turkulainen.fi/artikkeli/775790-turkulaismissi-adriana-gerxhalija-ei-malta-odottaa-kesan-alkua-paljastaa-kesan
(5) https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/80056515-a4e9-49c6-a580-4d6cf7c9c7e9
En ole enää pitkään aikaan nähnyt missikilpailuja kivoina ja positiivisina juttuina. Niitä alkaa olemaan jo liikaakin. Miss Suomi -kilpailun ohella nykyään on olemassa lisäksi ties kuinka monia erilaisia missikilpailuja. Joillakin kaupungeilla on omat missikilpailunsa. Fitness-maailmassa on oma Miss Fitnessmalli -kilpailunsa. Löytyy Miss Eloweena, Miss Rock, Miss Plus Size, Miss Gay ja monia muita pienempiä missikilpailuja. Ehkä joka teemalla on tarkoituksensa, mutta kuitenkin.
Kun jokin missikilpailu tulee jotain kautta mieleeni, ensimmäinen mielikuvani on kymmenen neidon rivi, jossa poseerataan niin, että heitä pitäisi alkaa väistämättä ihailemaan. He ovat neitoja, jotka ovat teemansa kärkijoukko Suomessa. He ovat kauniita, vietteleviä, suosittuja ja tavoittelu-unelmia. He ovat lähes täydellisen oloisia. Ja näistä syntyy ongelma, miksi en voisi haluta vähempää seurata missikilpailuja, tai ihailla missejä. Heistä jää kuva, että heitä pitäisi ihailla melkein pakolla, vaikka heillä ei ole minulle mitään annettavaa. Miksi ihailisin ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi nostettuina jalustoille, etenkin ulkonäkönsä vuoksi?
Ei nykyään enää pidetä siitä, että joku nostetaan muiden yläpuolelle siksi, että hän on muita kauniimpi. Jos ei sitä tapahtunut jo ennen ulkonäkökeskeistä maailmaamme, niin ainakin nykyään ulkonäön avulla saadaan paljon epäreiluja etuuksia. Ulkonäöllä päästään seurapiireihin, saadaan enemmän huomiota sekä saatetaan saada enemmän etuja ja jopa työtarjouksia. Jotkut kaunottaret käyttävät ulkonäköään häikäilemättä hyväksi myös rikkaiden ja menestyneiden viettelyssä.
Kauniit ihmiset keräävät ihailijoita kaikesta huolimatta. Luonteella, etiikalla ja ajatuksilla ei ole yleensä kovin suurta merkitystä, jos pyritään saamaan mahdollisimman paljon tykkäystä. Tämän näkee jo Instagramista, jossa väliä on vain kuvassa olevan ihmisen olemuksella, ei kuvan oheen kirjoitetuilla ajatuksilla. Etenkin nainen saa kirjoittaa kuvansa yhteyteen miten arkista tai syvää ajatusta tahansa, mutta tykkäyksiä tulee sillä, jos kuvassa on timmi kroppa ja seksiä.
Kyllä kauniita ihmisiä saa ihailla ja kenestä tahansa tuntuu varmasti hyvältä, jos saa joskus lämpimiä kommentteja ulkoisesta olemuksestaan. Mutta se että ulkoisella olemuksella saadaan henkilöpalvontaa, etuoikeuksia, töitä muiden ohi, ylimääräistä huomiota ja pääsyjä erilaisiin seurapiireihin, on nykypäivänä mautonta ja epäeettistä. Niin kuin arkielämässä on, luulisi myös malli- ja mediabisneksessä löytyvän kysyntää useammillekin ihmisille, kuin missimittaroiduille.
Antavatko missikilpailut hyvän esikuvan nuorille neidoille sillä, että naisen vartalon tulee olla tietynlainen, jotta kelpaa katseltavaksi? Entä esikuvana oleminen siinä, että ulkonäön avulla saadaan jotain muita enemmän?
Toki misseistä kerrotaan myös taustoja. Huomioni on kiinnittynyt etenkin siihen, miten useat missikandidaatit ovat jo ennen kilpailua kiinni menestyksessä. Heillä on jo suhteita ja verkostoja työelämään, he ovat meneviä, heillä on huippunumeroita pääsytodistuksissaan ja he harrastavat seurapiirilajeja (2, 3). Jää tunne siitä, että etenkin perinteisten missikilpailuiden ehdokkaat ovat jo valmiiksi varakkaissa ja menestyvissä piireissä, mutta kipaisevat missikilpailuissa ponnahduslaudalla saadakseen lisää menestystä. Onko tällainen hyvää esikuvaa? Ei kaikille ihmisille ole jaettu yhtäläisiä avaimia onneen ja menestykseen. Toki otan sen verran näkökulmaa asiaan, että varmasti jotkut missikandidaatit tekevät paljon töitä menestyäkseen. Se vain on sääli, että sitä oikean elämän puolta kansalle harvemmin näytetään. Kiiltokuvat ja unelmautopioiden näyttäminen mediassa ovat tärkeämpiä. Ne myyvät, oikea elämä ei.
Jos missien haastatteluissa ei puhuta menestyksestä ja saavutuksista, niin jutut ovat melko kevyitä ja tyhjänpäiväisiä. Tarinat ovat käytännössä sellaisia, joita kuka tahansa ihminen voisi mennä lehteen kertomaan, mutta missi pääsee kertomaan nämä asiat, koska hän on missi tai missikandidaatti (4).
Mitä missikisat sitten ennen olivat? En itse asiassa osaa sanoa. Kun olin lapsi, katselimme koko perheen kanssa kuvaputkitelevisiosta Miss Suomi -kilpailuja. Ei meistä kukaan ollut heille kateellinen, eikä kukaan miettinyt heistä mitään negatiivista. Lapsen mielellä katselin kauniita nuoria neitoja, joista joku tulisi olemaan Miss Suomi. Sellainen henkilö, joka olisi koko kansan keskuudessa tunnettu sivistynyt, iloinen ja kohtelias ihminen ja jolla olisi aina jonkinlainen sanoma koko kansalle. Vaikka se olisi sitten se kliseinen maailmanrauhan toivominen.
Nykyään on tuntunut, että Miss Suomi -kilpailijoiden tärkein tehtävä on vain se, että he poseeraavat kameroille ja heistä räpsitään mahdollisimman paljon kuvia. Kuvat eivät ole aina edes edustuksellisia kuvia, vaan melkein samaa massaa, mihin törmää kaikilla sosiaalisen median kanavilla: Nuoria naisia viettelevissä kuvissa loputtomana syötteenä. Ja tämä on alkanut jo kyllästyttämään. Koko kuvailmiö on pähkinänkuoressa se, että kuvissa olevat toivovat mahdollisimman paljon tykkäyksiä, kehuja ja huomiota, kuka milläkin tarkoitusperällä. Mutta mitään sanomaa tai etiikkaa niissä ei enää ole. Vain tyrkytystä. Vaikka misseillä olisi jo oma kumppanikin olemassa.
Mutta huomionhakuahan missikilpailut ovat. Tarkoitusperänä missikisoissa on lopulta se, että kansan eteen tuodaan näytteille missikilpailun teemaan sopivia näyttäviä kandidaatteja, joiden suosiota pyritään mittaamaan yleisön edessä. Se kuka katsotaan eniten suosiota saavaksi, voittaa, tai on ainakin kärkisijoilla. Voittaja ja perintöprinsessat saavat kilpailun kautta tunnettuutta, mainosta ja näyttöä suosiostaan. Tämä poikii heille erilaisia työtarjouksia mallin, juontajan tai muun näkyvän ammatin pariin. Niiden ohessa he voivat olla haastatteluissa ja muissa jutuissa. Koska kilpailussa on mitattu, että kyseinen henkilö kiinnostaa yleisöä.
Missikisoja seuraavan yleisön tehtäväksi on jäänyt olla missin työnantaja, joka saa missistä viihdettä elämäänsä. Ilmeisesti missien kuvat, esiintymiset ja elämäntarinat iskevät vielä ihmisiin, kun niitä edelleen julkaistaan medioissa. Omasta mielestäni jutut ovat usein turhia ja pikemminkin negatiivisia tunteita luovia, kuin positiivisia ajatuksia antavia. Ensinnäkin missit eivät ole juuri koskaan vapaita neitoja, vaikka heidän tulisikin olla naimattomia. Heillä on kuitenkin seurustelukumppaneita tai kiikarissa saada menestyviä kumppaneita, kuten huippu-urheilijoita tai liikemiehiä. Joten misseistä ei tarvitse haaveilla taviksen kumppanina. Siitä huolimatta he jakavat vietteleviä kuviaan vähissä vaatteissa. Toiseksi, heistä tehdyissä jutuissa ei useinkaan anneta yleisölle mitään tärkeää tai elämää parantavaa, vaan lähinnä kuulumisia missin pyrkimyksistä, toiveista tai mielijutuista. Nämä ovat henkilön brändäämistä, eli jutuilla pyritään ennestään saamaan misseille näkyvyyttä, tunnettuutta ja työkeikkoja.
Entä, jos minä en haluaisi olla missien työnantaja? Entä, jos minulle jää misseistä itsekäs ja tyrkyttävä kuva, mitä en halua elämääni? Vähintä, mitä silloin voin tehdä, on boikotoida niitä tuotteita ja medioita, joiden kanssa missit ovat tekemisissä. Vaikeaa, mutta teko sekin.
En voi lopulta myöskään välttää tasa-arvo- ja sukupuolinäkökulmaa tässä aiheessa. Missä ovat Mister-kilpailut? Joskus lapsena muistan vielä nähneeni sellaisiakin ohjelmia. Luulen, että kuten kaikki muukin kauneus-, valokuvaus- ja mallimaailma, myös kauneuskilpailumaailma pyörii nykyään erittäin painokkaasti naisten ympärillä. Se, että naisilla on etuoikeus menestyä ulkonäkönsä avulla ja lähes kaikki kuvaamiset ja mediat pyörivät naisten ympärillä, ei ole tasa-arvoa. Jos minulta kysytään, niin jääkiekkoilevien naisten palkat tulee saada miesten tasolle. Mielelläni osallistun silloin mister-kilpailuihin, olen ihailtu, olen huippukunnossa, olen iloinen, edustan ja ennen kaikkea seurustelen hyvin tienaavan lätkäpelaajan kanssa.
Kiitän sitä, että trendeissä alkaa olla halua saada tavallisia ihmisiä parrasvaloihin. Olen nähnyt kyllästymiseeni asti huippukauniita ja huippulahjakkaita ihmisiä mainoksissa, ohjelmissa ja ties missä. Sen sijaan, että ihailisin ja haikailisin aina vain enemmän ulkonäköä, menestystä, varallisuutta ja missin kaltaista kumppania, ihailen ja haikailen sitä, että ihmisille markkinoitaisiin hyvin vahvaa kuvaa siitä, että tavallinen ihminen ja tavallinen elämä riittävät. Missikilpailut ovat tässä suhteessa täysin vanhentuneet pippalot. Niissä nostetaan kauneimmat ihmiset kansan eteen ihailtaviksi, mutta myös kadehdittaviksi.
Sinä kauniina päivänä, kun missit ovat taas jotain muutakin, kuin työtarjousten vuoksi suosiota kalastavia, brändättyjä, ulkonäöllään etuuksia saavia tavoittamattomia tyrkkyjä, niin tulen taas seuraamaan missikilpailuja. Tuleeko vielä aika, jolloin missit ovat oikeasti koko kansan missejä? Sellaisia, jotka kuvissa keikistelyjen sijaan keskittyvätkin esikuvana toimimiseen, tärkeiden sanomien jakamiseen ja epäitsekkyyteen?
Etenkin Miss Suomi -kilpailua tulisi uudistaa. Voitaisiinko missikandidaateissa keskittyä muuhunkin kuin siihen, miten menestyviä he jo ovat, montaako kieltä he puhuvat tai kuinka heillä on lähes kympin keskiarvo? Saataisiinko misseistä tulevaisuudessa maanläheisempiä ja aidompia, ihmisiä muiden joukossa? Jos ei, muussa tapauksessa missikilpailuiden rooli jää vain missien oman uran ja menestyksen pönkittämiseen.
Nykymuotoisten missikilpailuiden aika on jo ohitse. Siitä kertovat romahtaneet katsojaluvut sekä aikanaan Iltalehdessä annettu näkökulma (5).
Loppuun kevennys. Läheisin kokemukseni Miss Suomen kanssa on ollut aikanaan se, miten eräs silloin tuore Miss Suomi meinasi ajaa päälleni edustusautollaan. Älkää hyvät työnantajat pitäkö missejä niin kiireisinä.
------------------
Viitteet:
(1) http://www.misssuomi.fi/kilpailu/
(2) https://www.turkulainen.fi/artikkeli/780893-elisa-on-unelmiensa-toteuttaja-turkulainen-kaunotar-tyoskentelee-aura-golfissa
(3) Turun Sanomat, pe 19.7.2019, sivu 19: "Henkisesti ja fyysisesti huippukunnossa".
(4) https://www.turkulainen.fi/artikkeli/775790-turkulaismissi-adriana-gerxhalija-ei-malta-odottaa-kesan-alkua-paljastaa-kesan
(5) https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/80056515-a4e9-49c6-a580-4d6cf7c9c7e9
Kommentit
Lähetä kommentti