Junalla matkustaminen on mukavaa. Olosuhteet ovat mukavammat, kuin henkilö- tai linja-autossa. Kyyti on tasaista. On hieman tilaa puuhata jotain matkan aikana. Voi myös syödä junan eväitä tai rentoutua paikallaan. Ja sitten on vielä se yksi erikoisuus, nimittäin kanssamatkustajat.
Junissa pätee melko usein sama yleinen sääntö, kuin missä tahansa julkisessa paikassa Suomessa. Toisilleen vieraat henkilöt välttelevät juttelua ja katsekontaktia. Mutta ilokseni olen silti huomannut, että juna on se, missä vieraat henkilöt uskaltavat eniten avata keskustelua toistensa kanssa. Suomi voi vielä joskus pelastua totaaliselta tuppisuullisuudelta.
Matkustin aiemmin tänä vuonna pitkän matkan junalla. Junamatkan aikana oli niin paljon mielenkiintoisia havaintoja, että päätin nyt kirjoittaa reissuni annista.
Matkustin matkani kahdella eri junalla. Ensimmäinen junani kulki pohjoisesta ja idästä Helsinkiin. Olin istunut paikallani pysähdyksen tai parin ajan, kun viereeni sattui istumaan erittäin sosiaalinen vanhempi nainen. Hän teki pian aloitteen keskusteluun ja juttua hänellä riitti vaikka useammallekin reissulle. Se ei silti haitannut minua, vaan pikemminkin koin satunnaisen sosiaalisuuden melko piristäväksi. Suomessa harvoin vieraat ihmiset juttelevat toisilleen, ainakaan Etelä-Suomessa. Toisen huomioiminen positiivisesti, vaikkapa small talkilla, voi olla joillekin hyvinkin mieluisa kokemus.
Matka vanhemman naisen kanssa sujui mukavasti. Välillä keskustelussa oli taukoja, mutta loppumatkasta juttelimme jo, kuin olisimme tavanneet aiemminkin. Myös istumapaikkoja voitiin vaihtaa, kun puhelin kaipasi latauspistorasiaa. Meni toista tuntia, kunnes naisen pysäkki tuli kohdalle.
Viereisen istuimen vapauduttua viereeni saapui pian nuori nainen, noin 25-vuotias. Hän hämmästeli hetken ympärilleen katsellen ja avasi sitten keskustelun sanomalla kohteliaasti, että istun hänen paikallaan. Näin sattui olemaan, koska olin lataamassa puhelintani ikkunapaikalla. Vastasin hänelle rennosti ja vaihdoin heti paikkaa kohteliaasti. Kun nainen oli päässyt istumaan omalle paikalleen, hän sulkeutui välittömästi. Loppumatkasta hän ei enää katsonut edes suuntaani, vaan piti kasvonsa viistosti ikkunan suunnassa ja keskittyi täysin älypuhelimeensa.
Edellä kuvatussa ei ole tietenkään mitään väärää, mutta koin oloni hieman kiusaantuneeksi hänen vieressään. Minulle tuli tunne, että olen hänen mielestään pelottava, tai sitten hän ei haluaisi vaihtaa kanssani sanaakaan, koska olin jotenkin huono matkakumppani. Ehkä hieman vanhempi mies oli nuorelle naiselle pelottava? Ettei mies vain olisi heti iskemässä ja treffejä ehdottamassa? Tai ehkä älypuhelimessa oli paljon mielenkiintoisempia juttuja?
En lähtenyt ajatuksissani tuon enempää laukalle. Enhän itsekään aina halua olla kovin sosiaalinen. Mutta silti jotenkin minulle jäi olo, että vierustoverini oli jotenkin koko matkan varuillaan. Pelkkä puhumattomuus ei saa minulle sellaista oloa aikaan.
Onneksi junassa oli ravintolavaunu. Ravintolavaunut ovat mielestäni mahtava juttu. Ne ovat viihtyisiä ja niistä saa sopivan monipuolisia eväitä. Siirryinkin hetkeksi ravintolavaunuun nauttimaan kahvia ja antamaan vierustoverilleni hiukan tilaa hengittää. Ravintolavaunun työntekijät olivat onnekseni taas melko sosiaalisia ja heidän kanssaan sai turistua muutaman ajatuksen pilke silmäkulmassa.
Junassa liikkuessani näin paljon erilaisia matkustajia. Osa oli työmatkalla ja teki töitä myös matkan aikana. Osa oli selvästi palaamassa kotiin joltain reissulta ja he näyttivät väsyneiltä, mutta levollisilta. Oli varusmiehiä, eläkeläisiä, työikäisiä ja opiskelijoita. Kenet vain jossain tilanteessa kohtasin, käytävällä tai WC:n ovella vuoroa odotellessa, koitin hymyillä. Hymyilen itsekin liian harvoin, mutta tiedän, että hymyily voi tarttua. Junassa positiivisuuden levittäminen ei ole niin vaikeaa, kuin kaupungilla tai linja-autossa.
Tulee aika vaihtaa junaa. Jatkan matkaani vielä länteen. Istun junassa ikäiseni naisen viereen, joka katselee ulos ikkunasta. Hän vaikuttaa hyvin vakavalta. Hän ei ole huomaavinaankaan, että hänen viereensä saapui joku. Istuminen hänen vieressään saa oloni edellistäkin vierustoveriani kiusallisemmaksi. Olisi ollut jotenkin helpottavaa päästä edes sanomaan hänelle hyvää päivää tai vastaavaa.
Matka jatkuu. Edessäni istuu nuorempi nainen, joka tuijottaa tiiviisti älypuhelintaan. Tämä tuijotus jatkui koko kahden tunnin matkan. Hän katsoi tuolla hetkellä YouTubesta jotain fitnessmallikilpailua. Videolla joku malli- tai missiehdokas videokuvaa itseään puhelimella ja näyttää esittelevän lajiaan sekä mainostavan lifestyleään. Olen luullut, että kyseiset videot ahdistaisivat etenkin nuoria naisia ulkonäköpaineiden vuoksi. Tiedä häntä, mutta ehkä videot ovat sittenkin hyvää viihdettä nuorille.
Itsekin hyödynsin omaa älypuhelintani matkan jouduttamiseksi koko matkan ajan. En tosin seuraa videoita. Pääasiassa pelasin jotain peliä tai kirjoitin muistiinpanoja blogitekstejäni varten. Älypuhelin on toki monipuolinen laite, mutta olen tyytyväinen, etten itse päädy tuijottamaan sitä tuntikaupalla putkeen.
Jossain vaiheessa huomasin hieman edelläni istuvan keski-ikäisen miehen, joka nakutti tiuhasti kannettavaa tietokonettaan. Hänellä oli tummansininen puku ja ruskeat pitkäkärkiset nahkakengät. Olemus sai ounastelemaan, että hän oli hyvin todennäköinen pankki- tai vakuutusasiamies. Se mihin kiinnitin suuresti huomiota oli, että olisin voinut helposti kirjoittaa ylös hänen tietokoneensa BitLocker -salasanan. Mies kun käytti sen kirjoittamiseen kauan aikaa, eikä suojannut näppäilyään millään tavalla. Tämän lisäksi mies jatkoi työskentelemällä joitain henkilötietoja sisältävien taulukoiden parissa, eikä hänellä ollut näytössään suojakalvoa kurkkimisen estämiseksi. En halunnut huomauttaa häntä toimistaan, koska asia ei kuulunut minulle. Mutta olettaisin, että millä alalla hän onkin, siellä vallitsisi hänen toimiaan tiukempi kuri kybersuojan suhteen.
Loppumatkasta olen jo taantunut takaisin Etelä-Suomen elämiseen. Kun olin matkalla idässä ja pohjoisemmassa, ihmiset olivat paljon sosiaalisempia, kiireettömämpiä ja iloisempia. Yleisilme loppumatkallani oli huomattavasti alkumatkaani synkempi ja happamampi.
Muistan loppumatkasta ne iloiset, ilmeisesti Kuopion seudulta olleet, ravintolavaunun myyjät, jotka olivat mahtava trio. Heidän iloinen asenteensa ja hymynsä tarttuivat minuun välittömästi. Tuona hetkenä myös junan matkustajat olivat leppoisia ja ystävällisiä. Ja samoilla maisemilla viereeni saapui sosiaalinen vanhempi nainen, josta jo edellä kerroin.
Ennen omaa päätepysäkkiäni minulla tuli kaiho päästä pois Etelä-Suomen isoista kaupungeista. Paikat, joissa hälinä kasvaa, ihmiset asutetaan Pripyatin hylätyiltä kerrostaloilta näyttäviin betonikuutioihin, mainokset sisältävät täydellisen näköisiä piukkoja nuoria missejä ja niitä tungetaan naamalle julisteilta ja valotauluilta... Ja ne paikat, joissa ihmiset tuntuvat ahdistuvan, menevän oravanpyörissä ja kilpailevan työn, ulkonäön, menestyksen, tykkäysten ja ties minkä suhteen, vaikkei olisi lopulta tarvetta. Paikat, joissa kaikki haluavat tulla nähdyiksi, mutta eivät halua jutella kenellekään.
Vanhempi sosiaalinen nainen oli tervetullut poikkeus matkani aikana. Samanlaista asennetta yritän jakaa itse, vaikka moni sitä oudoksuisikin. Minusta aito ihminen voittaa aina sosiaalisen median.
Vaikka loppupuoli junamatkastani alkoi maistua puulta, nautin silti kokonaisuudesta. Juna on mukava matkustustapa ja sain paljon omaa aikaa ajatuksilleni ja rentoutumiselle. Sain hyviä eväitä ravintolapalveluista ja hieman sosiaalisuutta ja huomiota parilta kanssamatkustajalta, jotka myös nauttivat pienestä ohimennen suoritetusta juttelusta.
Kun päätepysäkkini kuulutettiin, mieleeni juontui vielä veikeä ajatus siitä, kuinka olin ikään kuin Hercule Poirot. Kyseinen hahmo nautti junalla matkustamisesta ja oli sellainen henkilö, joka aina hiljalleen teki havaintoja ympärillään olevista asioista ja ihmisistä. Alkoi hieman huvittamaan. Vaikka olin saapumassa keskelle oravanpyörää seuranani elektronisia lettuja tuijottavia film noir -hahmoja, koin pienen hetken leikkineeni ihan keskenäni ajatuksilla ja viihtyneeni junamatkalla. Ja hymyä alkoi taas irrota.
Jäin pois junasta ja aloitin tarpomisen kohti kotia. Mietin, että arkisissa tilanteissakin voi olla niin paljon koettavaa ja nähtävää virtuaalimaailman sijaan. Sillä olipahan tavallinen, mutta silti niin elämänmakuinen junamatka.
Junissa pätee melko usein sama yleinen sääntö, kuin missä tahansa julkisessa paikassa Suomessa. Toisilleen vieraat henkilöt välttelevät juttelua ja katsekontaktia. Mutta ilokseni olen silti huomannut, että juna on se, missä vieraat henkilöt uskaltavat eniten avata keskustelua toistensa kanssa. Suomi voi vielä joskus pelastua totaaliselta tuppisuullisuudelta.
Matkustin aiemmin tänä vuonna pitkän matkan junalla. Junamatkan aikana oli niin paljon mielenkiintoisia havaintoja, että päätin nyt kirjoittaa reissuni annista.
Matkustin matkani kahdella eri junalla. Ensimmäinen junani kulki pohjoisesta ja idästä Helsinkiin. Olin istunut paikallani pysähdyksen tai parin ajan, kun viereeni sattui istumaan erittäin sosiaalinen vanhempi nainen. Hän teki pian aloitteen keskusteluun ja juttua hänellä riitti vaikka useammallekin reissulle. Se ei silti haitannut minua, vaan pikemminkin koin satunnaisen sosiaalisuuden melko piristäväksi. Suomessa harvoin vieraat ihmiset juttelevat toisilleen, ainakaan Etelä-Suomessa. Toisen huomioiminen positiivisesti, vaikkapa small talkilla, voi olla joillekin hyvinkin mieluisa kokemus.
Matka vanhemman naisen kanssa sujui mukavasti. Välillä keskustelussa oli taukoja, mutta loppumatkasta juttelimme jo, kuin olisimme tavanneet aiemminkin. Myös istumapaikkoja voitiin vaihtaa, kun puhelin kaipasi latauspistorasiaa. Meni toista tuntia, kunnes naisen pysäkki tuli kohdalle.
Viereisen istuimen vapauduttua viereeni saapui pian nuori nainen, noin 25-vuotias. Hän hämmästeli hetken ympärilleen katsellen ja avasi sitten keskustelun sanomalla kohteliaasti, että istun hänen paikallaan. Näin sattui olemaan, koska olin lataamassa puhelintani ikkunapaikalla. Vastasin hänelle rennosti ja vaihdoin heti paikkaa kohteliaasti. Kun nainen oli päässyt istumaan omalle paikalleen, hän sulkeutui välittömästi. Loppumatkasta hän ei enää katsonut edes suuntaani, vaan piti kasvonsa viistosti ikkunan suunnassa ja keskittyi täysin älypuhelimeensa.
Edellä kuvatussa ei ole tietenkään mitään väärää, mutta koin oloni hieman kiusaantuneeksi hänen vieressään. Minulle tuli tunne, että olen hänen mielestään pelottava, tai sitten hän ei haluaisi vaihtaa kanssani sanaakaan, koska olin jotenkin huono matkakumppani. Ehkä hieman vanhempi mies oli nuorelle naiselle pelottava? Ettei mies vain olisi heti iskemässä ja treffejä ehdottamassa? Tai ehkä älypuhelimessa oli paljon mielenkiintoisempia juttuja?
En lähtenyt ajatuksissani tuon enempää laukalle. Enhän itsekään aina halua olla kovin sosiaalinen. Mutta silti jotenkin minulle jäi olo, että vierustoverini oli jotenkin koko matkan varuillaan. Pelkkä puhumattomuus ei saa minulle sellaista oloa aikaan.
Onneksi junassa oli ravintolavaunu. Ravintolavaunut ovat mielestäni mahtava juttu. Ne ovat viihtyisiä ja niistä saa sopivan monipuolisia eväitä. Siirryinkin hetkeksi ravintolavaunuun nauttimaan kahvia ja antamaan vierustoverilleni hiukan tilaa hengittää. Ravintolavaunun työntekijät olivat onnekseni taas melko sosiaalisia ja heidän kanssaan sai turistua muutaman ajatuksen pilke silmäkulmassa.
Junassa liikkuessani näin paljon erilaisia matkustajia. Osa oli työmatkalla ja teki töitä myös matkan aikana. Osa oli selvästi palaamassa kotiin joltain reissulta ja he näyttivät väsyneiltä, mutta levollisilta. Oli varusmiehiä, eläkeläisiä, työikäisiä ja opiskelijoita. Kenet vain jossain tilanteessa kohtasin, käytävällä tai WC:n ovella vuoroa odotellessa, koitin hymyillä. Hymyilen itsekin liian harvoin, mutta tiedän, että hymyily voi tarttua. Junassa positiivisuuden levittäminen ei ole niin vaikeaa, kuin kaupungilla tai linja-autossa.
Tulee aika vaihtaa junaa. Jatkan matkaani vielä länteen. Istun junassa ikäiseni naisen viereen, joka katselee ulos ikkunasta. Hän vaikuttaa hyvin vakavalta. Hän ei ole huomaavinaankaan, että hänen viereensä saapui joku. Istuminen hänen vieressään saa oloni edellistäkin vierustoveriani kiusallisemmaksi. Olisi ollut jotenkin helpottavaa päästä edes sanomaan hänelle hyvää päivää tai vastaavaa.
Matka jatkuu. Edessäni istuu nuorempi nainen, joka tuijottaa tiiviisti älypuhelintaan. Tämä tuijotus jatkui koko kahden tunnin matkan. Hän katsoi tuolla hetkellä YouTubesta jotain fitnessmallikilpailua. Videolla joku malli- tai missiehdokas videokuvaa itseään puhelimella ja näyttää esittelevän lajiaan sekä mainostavan lifestyleään. Olen luullut, että kyseiset videot ahdistaisivat etenkin nuoria naisia ulkonäköpaineiden vuoksi. Tiedä häntä, mutta ehkä videot ovat sittenkin hyvää viihdettä nuorille.
Itsekin hyödynsin omaa älypuhelintani matkan jouduttamiseksi koko matkan ajan. En tosin seuraa videoita. Pääasiassa pelasin jotain peliä tai kirjoitin muistiinpanoja blogitekstejäni varten. Älypuhelin on toki monipuolinen laite, mutta olen tyytyväinen, etten itse päädy tuijottamaan sitä tuntikaupalla putkeen.
Jossain vaiheessa huomasin hieman edelläni istuvan keski-ikäisen miehen, joka nakutti tiuhasti kannettavaa tietokonettaan. Hänellä oli tummansininen puku ja ruskeat pitkäkärkiset nahkakengät. Olemus sai ounastelemaan, että hän oli hyvin todennäköinen pankki- tai vakuutusasiamies. Se mihin kiinnitin suuresti huomiota oli, että olisin voinut helposti kirjoittaa ylös hänen tietokoneensa BitLocker -salasanan. Mies kun käytti sen kirjoittamiseen kauan aikaa, eikä suojannut näppäilyään millään tavalla. Tämän lisäksi mies jatkoi työskentelemällä joitain henkilötietoja sisältävien taulukoiden parissa, eikä hänellä ollut näytössään suojakalvoa kurkkimisen estämiseksi. En halunnut huomauttaa häntä toimistaan, koska asia ei kuulunut minulle. Mutta olettaisin, että millä alalla hän onkin, siellä vallitsisi hänen toimiaan tiukempi kuri kybersuojan suhteen.
Loppumatkasta olen jo taantunut takaisin Etelä-Suomen elämiseen. Kun olin matkalla idässä ja pohjoisemmassa, ihmiset olivat paljon sosiaalisempia, kiireettömämpiä ja iloisempia. Yleisilme loppumatkallani oli huomattavasti alkumatkaani synkempi ja happamampi.
Muistan loppumatkasta ne iloiset, ilmeisesti Kuopion seudulta olleet, ravintolavaunun myyjät, jotka olivat mahtava trio. Heidän iloinen asenteensa ja hymynsä tarttuivat minuun välittömästi. Tuona hetkenä myös junan matkustajat olivat leppoisia ja ystävällisiä. Ja samoilla maisemilla viereeni saapui sosiaalinen vanhempi nainen, josta jo edellä kerroin.
Ennen omaa päätepysäkkiäni minulla tuli kaiho päästä pois Etelä-Suomen isoista kaupungeista. Paikat, joissa hälinä kasvaa, ihmiset asutetaan Pripyatin hylätyiltä kerrostaloilta näyttäviin betonikuutioihin, mainokset sisältävät täydellisen näköisiä piukkoja nuoria missejä ja niitä tungetaan naamalle julisteilta ja valotauluilta... Ja ne paikat, joissa ihmiset tuntuvat ahdistuvan, menevän oravanpyörissä ja kilpailevan työn, ulkonäön, menestyksen, tykkäysten ja ties minkä suhteen, vaikkei olisi lopulta tarvetta. Paikat, joissa kaikki haluavat tulla nähdyiksi, mutta eivät halua jutella kenellekään.
Vanhempi sosiaalinen nainen oli tervetullut poikkeus matkani aikana. Samanlaista asennetta yritän jakaa itse, vaikka moni sitä oudoksuisikin. Minusta aito ihminen voittaa aina sosiaalisen median.
Vaikka loppupuoli junamatkastani alkoi maistua puulta, nautin silti kokonaisuudesta. Juna on mukava matkustustapa ja sain paljon omaa aikaa ajatuksilleni ja rentoutumiselle. Sain hyviä eväitä ravintolapalveluista ja hieman sosiaalisuutta ja huomiota parilta kanssamatkustajalta, jotka myös nauttivat pienestä ohimennen suoritetusta juttelusta.
Kun päätepysäkkini kuulutettiin, mieleeni juontui vielä veikeä ajatus siitä, kuinka olin ikään kuin Hercule Poirot. Kyseinen hahmo nautti junalla matkustamisesta ja oli sellainen henkilö, joka aina hiljalleen teki havaintoja ympärillään olevista asioista ja ihmisistä. Alkoi hieman huvittamaan. Vaikka olin saapumassa keskelle oravanpyörää seuranani elektronisia lettuja tuijottavia film noir -hahmoja, koin pienen hetken leikkineeni ihan keskenäni ajatuksilla ja viihtyneeni junamatkalla. Ja hymyä alkoi taas irrota.
Jäin pois junasta ja aloitin tarpomisen kohti kotia. Mietin, että arkisissa tilanteissakin voi olla niin paljon koettavaa ja nähtävää virtuaalimaailman sijaan. Sillä olipahan tavallinen, mutta silti niin elämänmakuinen junamatka.
Kommentit
Lähetä kommentti