Siirry pääsisältöön

Miksi aina etsitään, huomioidaan ja palvotaan vain laulajia?

Otetaan valokeilaan laulaja. Annetaan hänen laulaa ja tehdään päätös, halutaanko hänestä tuote. Kun sopiva laulaja löytyy, napataan hänet showmaailmaan. Aloitetaan managerointi, biisien laulettavaksi antaminen, stailaus, brändäys, imagon luominen ja tuotteen markkinointi ja myyminen. Laulaja pidetään valokeilassa ja hänestä tehdään tähti ja tuote vaikka tekemällä. Mutta entä ne kaikki muut hänen takanaan? Eikö kukaan muu oikeasti ansaitse siivuakaan siitä huomiosta, mitä laulajalle annetaan lähes automaattisesti?

En oikein usko sitä, että laulajat ovat ainoita musiikkimaailmassa, jotka kaipaavat ja ansaitsevat huomiota. He ovat yleensä muusikoista näkyvimpiä, koska ovathan he äänessä ja yhtyeen keskellä. Tämä kuitenkin poikii sen ilmiön, missä laulajat ovat aina yhtyeen keskipiste. Eikä siinä mitään, jos bändi pitää yhtä. Mutta laulajat ovat myös siinä korostetussa asemassa, että heille voidaan antaa kaikki heidän osaamisalueensa ulkopuolelta valmiina pöytään, mutta silti vain he ovat ihailun kohteina. Ikään kuin he olisivat yli-ihmisiä, joiden elämä on pelkkää luksusta. Laulaminenkin saattaa jäädä joskus sivuseikaksi, jos laulaja alkaa olla otsikoissa enemmän ulkonäkönsä tai haastattelujensa vuoksi.

Nyt, kun maamme on täynnä laulajaidoleita, jotka ovat tosi-tv:n kautta synnytetty ja taustatiimeillä stailattu ja brändätty, voitaisiin vihdoin uudistaa ohjelmakenttää. Laulajia tuntuu riittävän, niin myös halukkaita puolijumaliksi. Mutta saataisiinko luotua sellainen ohjelma, jossa annettaisiin mahdollisuus laulajien sijaan soittajille?
Itse katsoisin mielelläni sellaista ohjelmaformaattia, jossa ei korostettaisi yhden henkilön pyrkyryysmatkaa kohti palvottua puolijumaluutta, vaan jossa haettaisiin kyvykkäitä ihmisiä lavalle rennolla ja positiivisella meiningillä. Talent -formaatti antoi mahdollisuuden muillekin, kuin pelkille laulajille, mutta sekin kärsi henkilöpalvonnan vaalimisesta.

Olen koko elämäni ihmetellyt sitä, miksi kaikki huomio ja kunnia annetaan lähes aina laulajille. Laulajat ovat aina yhtyeiden keulakuvia ja saavat sen vuoksi kunnian lähes kaikesta, vaikka yhtye on yksi tiimi ja kokonaisuus. Kitaristit saattavat joskus saada pienen ihailun soitostaan ja soolo-osistaan, mutta basisteista kerrotaan vain vitsejä. Entä rumpalit tai kosketinsoittajat?


Lavalla on tilaa muillekin muusikoille, kuin laulajille. Olisiko joskus enemmän tilaa soittajille ja musiikintekijöille myös mediassa? Voisiko laulajien tuotteistamista ja henkilöpalvontaa vähentää?


Olen aina ollut instrumentaalisen musiikin ystävä. Nautin suuresti siitä, kun voin kuunnella vain musiikkia ilman lauluja ja tarinoita. Instrumentaalisessa musiikissa ei tarvita sanoja, kun jo itse musiikki puhuu tunteita ja tarinoita. Se onkin tyylilaji, joka todella mittaa muusikoiden kyvyt luoda vaikuttavaa musiikkia. Vaikuttavaa instrumentaalista musiikkia voi olla vaikkapa kaunis klassinen musiikki, joka voi saada kuulijansa hyvin tunteelliseksi. Toisestakin ääripäästä voi löytyä sopivia teoksia. Konemusiikin maailmassa instrumentaalit ovat hyvin yleisiä ja luovat hyvin erilaisia tunnelmia. Rockissa ja hevissä instrumentaalit ovat harvinaisempia, mutta myös kyseisessä genressä voidaan luoda kappaleita, jotka puhuttelevat ilman sanoja.

Voisi olla mielenkiintoista nähdä vaihteeksi ohjelma, jossa haettaisiin laulajien ja brändi-idolien sijaan kyvykkäitä soittajia tai vaikkapa jo valmiita bändejä. Heitä on varmasti koko Suomi pullollaan, eikä joillekin avaudu koskaan tilaisuutta näyttää kykyjään tai rakkauttaan musiikkiin. Ohjelma antaisi mahdollisuuden lahjakkaille, unelmoiville ja huomiotta jääneille soittoniekoille näyttää kykynsä ja intohimonsa muille. Vaikka kyvyt eivät poikisi miljoonasopimuksia levy-yhtiöiden listoille, kansa saisi viihdettä, musiikki virtaisi ja muusikot saisivat ainakin yhden huomioitavan hetken elämäänsä.

Genreillä ei olisi ohjelmassa suurta väliä. Itse asiassa olisi vain hauskempaa, mitä monipuolisemmin eri tyylilajeja ja soittimia tuotaisiin esille. Musiikkia saisi olla hevistä teknon kautta klassiseen ja soittimia syntikasta sähkökitaraan tai viulusta thereminiin. 

En kriittisyydestäni huolimatta halua alentaa laulujen tai laulamisen arvoa. Mutta laulajien huomiointi ja jalustalle nostaminen on asioita, joihin voisi toivoa muutosta. Kun Idols-formaatti aikanaan alkoi pyöriä Suomessa, olin toiveikas, että laulamista rakastavat unelmoijat saisivat vihdoin tilaisuutensa. Periaatteessa näin oli, mutta millä tavalla: Heikommat naurettiin ulos koelaulamisesta ilman mitään sympatiaa ja loppukilpailuihin päässeet nostettiin jumalstatukseen ja brändättiin tuotteiksi. Idols-formaatti ei päässyt koskaan kohdallani jatkoon.

Muistan edelleen artikkelin, jossa Haloo Helsinki! -yhtyeen laulajaa, Elli Haloota, haastateltiin. Hän oli saanut kutsun Linnan Juhliin. Muu yhtye oli jätetty huomiotta. Pidin erityisen paljon siitä, miten hän otti esille asian julkisuudessa. Hän harmitteli asiaa ja toivoi siihen huomiota jatkossa. Hän oli myös jutellut sanojensa mukaan bändin kanssa asiasta ja he olivat yhdessä todenneet, ettei haittaa, vaikka Elli yksin osallistuisikin juhliin. Oli upeaa lukea siitä, että myös muut töitä tehneet saivat palansa huomiosta, viimeistään sen yhden jäsenen toimesta, joka aina saa muutenkin huomiota. Tämä juttu taasen meni kohdallani jatkoon. Elli Haloon pisteet nousivat sillä hetkellä.

Laulujen ei tule olla laulettuja. Kyllä laulua tarvitaan edelleen hyvin suuresti, enkä itsekään liputa ehdoitta pelkän instrumentaalisen musiikin tontilla. Mutta laulajien idolipalvontaa saisi vähentää ja huomiota pitäisi kohdentaa myös soittajiin ja siihen, mitä heillä ja heidän soittimillaan olisi sanottavanaan. Annettaisiinko tilaisuus?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myös naisilla ja medialla on osuus naisvihan kitkemisessä

 Ilta-Sanomissa oli juttu misogyniasta ja incel-ilmiöstä (1). Tämä oli ensimmäinen kerta, kun luin aiheesta. Aihepiiristä lienee ollut juttuja ennenkin, mutta itse en ollut lukenut yhtä valistavaa näkökulmaa ennen tätä. Jutussa esiteltiin paitsi termien merkitys, eli naisviha ja vasten tahtoaan tapahtuva selibaatti, myös ilmiöön ajavia syitä, miesten vaiettuja ongelmia ja eräs henkilökuva aiheen kierteeseen joutumisesta ja sieltä pois pääsemisestä. Aihepiirin juttuja saisi olla enemmän ja etenkin valistavassa muodossa, sillä uskon niiden kiinnostavan monia. Etenkin niitä miehiä, jotka eivät halua joutua kyseisen maailman synkkyyteen, vaikka jotkut tekijät heitä siihen ajaisivatkin. Aihe herättää varmasti tunteita. Katkeroituneet miehet tuskin laskevat aseitaan valistuneenkaan jutun lukiessaan, mutta vain tämänkaltaiset asialliset jutut lähestyvät aihekokonaisuutta niin, että aiheeseen voidaan pureutua ilmiötä ymmärtäen, faktoihin nojaten ja jopa suoden puheenvuoroja kohteena olevil...

Toksinen feminiinisyys

Toksista maskuliinisuutta halutaan karsia ja on hyvä, että aihetta tutkitaan. Mutta vähemmälle huomiolle jää se, onko naisten parissa jotain toksista, joka tulisi myös karsia. Miesten pitäisi kai ottaa enemmän mallia naisten elämästä, mutta onko nykymaailman naisten elämä tervettä verrattuna miehiin? Näin myydään naiskuvaa kansalle? Tulee ostaa kosmetiikkaa ja ehosteita, että voi näyttää huippumallilta, viettelevältä ja itsevarmalta? Että voi esiintyä kameralle ja jakaa kuviaan muiden tykättäväksi? Entä miksi ehosteita mainostetaan niin, että kaksi naista ovat lähes intiimisti kosketuksissa? Onko tässä kyseessä toksista feminiinisyyttä, eli huonoa naiskuvaa? Kun katson ympärilleni, näen luonnottomia naisten kuvia kaikissa lehdissä ja mainoksissa. Näen kaupungilla ja mediassa erittäin huoliteltuja ja laittautuneita naisia, jotka vaikuttavat kilpailevan siitä, kuka on kaikkein kaunein. Hyvin monella naisella on yllään jotain huomiota herättävää, vähintään ne piukat leggingsit, jo...

SETA vai SUTA - Voiko sateenkaariyhteisö olla ennakkoluuloinen ja syrjivä?

 Tulisiko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita ajavan järjestön, SETA:n (SEksuaalisuus-TAsa-arvo), muuttaa nimensä sen ajamia asioita kuvaavammaksi, muotoon SUTA (SUkupuoliin liittyvät seksuaaliasiat ja TAsa-arvo)? Otan väitteen esille, sillä SETA:n agendaan kuuluvissa seksuaalivähemmistöasioissa on yhdistävänä tekijänä nimenomaan sukupuolikokemukseen tai sukupuolesta kiinnostumiseen liittyvät tekijät. Vain aseksuaalisuus tekee tässä poikkeuksen. Aseksuaalisuus nousi SETA:n agendaan muutama vuosi sitten. Koin tämän hienoksi ja tervetulleeksi asiaksi. Kun kysyin asian taustaa eräältä henkilöltä, hän totesi, että SETA.ssa jotkut itsekin ihmettelivät aiheen nousua SETA:n asialistoille. Ilmeisesti SETA:n sisällä oli kuitenkin tahtoa saada aseksuaalisuus mukaan valistukseen. Ja onhan siinä toki kyse seksuaalisuudesta. Sen sijaan kinkyydestä ei ole edelleenkään puhuttu. HLBTIQA+ on tuttu matemaattinen kaava. Sen piilevä osa on se, että kaava on hyvä, kunhan K erotetaan selvästi k...