Kävelet yksin kaupungin kadulla ja tuntuu, että olet muille ilmaa. Kukaan ei huomannut tällä viikolla saavuttamaasi asiaa. Töissä palkittiin pari kollegaa, mutta sinulle ei käynyt kukaan edes juttelemassa viikon aikana. Näit yhden ystävän eilen, joka kertoi ihanasta kumppanistaan, joogan voimasta ja tykkäysten määrästä sometileissään. Avautuessasi elämäsi ongelmista ystäväsi katseli muualle ja vaihtoi puheenaiheen juuri näkemäänsä elokuvaan. Muista kavereistasi et ole kuullut hetkeen. Heillä ei ole ollut sinulle aikaa. Someen toissapäivänä postaamasi asia tai kuva sai vain pari tykkäystä. Sitä edellinen ei yhtään. Soittelit vanhempiesi kanssa ja he kertoivat, miten heillä terveys vaihtelee ja millainen sää heillä on ollut. Sinun elämäsi sen hetkinen haaste kuitattiin sanomalla "kyllä se siitä". Mahdollinen kumppanisi vuodattaa sinulle ongelmiaan, muttei jaksa kuunnella sinun ongelmiasi. Ehkä sinulla on lapsia, jotka kaipaavat huomiotasi alituiseen. Mutta he eivät ymmärrä, jos sinulla on ollut rankka päivä. Siitä nukkumaan ja kohti uusia vastaavia päiviä.
Melankolinen ja karrikoitu esimerkki, mutta osuiko joku kuvaus lähelle sinua? Tuntuuko, että kaipaat huomiota, muttet saa sitä tarpeeksi, jos ollenkaan? Palaako sinulla halu saada huomiota jostain edes jollakin keinolla, vaikkapa lataamalla kuviasi nettiin? Nämä voivat olla merkkejä siitä, että et saa riittävästi huomiota muilta ihmisiltä. Eikä vika ole välttämättä sinussa itsessäsi.
Nykyisen elämämme ihannemalli on hyvin talous- ja urakeskeinen. Ihmisten aseman arvokkuutta määrittelevät työtehtävä, titteli, varakkuus, saavutukset, omistettu materia, pukeutuminen, ulkonäkö ja julkinen kuva. Julkinen kuva on olemassa nykyään lähes meistä kaikista: Jos sitä ei ole tehnyt työnantaja tai vapaa-ajan toiminta, sen tekee sosiaalinen media, jossa lähes kaikki luovat itsestään mielikuvia muille. Tarkoituksella tai vähemmän.
Asemakeskeinen elämämme saa meidät tavoittelemaan asioita ja saavutuksia. Se ei ole sinällään huono asia, sillä ihminen toivoo usein saavuttavansa jotain. Saavutukset tuntuvat palkitsevilta. Menestyksen tunne ja ihailun saaminen tuntuvat myös hyvältä.
Hyvin usea ihminen kaipaa huomiota saavutuksilleen. Saavutuskeskeisessä maailmassa tilanne voi kääntyä niin, että kaikille ei välttämättä riitä huomiota. Vaikka joku saavuttaisi elämässään jotain merkittävää, sitä ei välttämättä kyetä huomioimaan. Syynä voi olla se, että saavutusta ei ole tuotu esiin riittävästi. Mutta syynä voi olla myös se, että toisten saavutukset eivät kiinnosta muita ihmisiä, jotka myös toivovat huomiota itsensä kohdalle.
Aina ei ole kyse vain saavutuksista ja niiden huomioinnista. Ihmiset kaipaavat huomiota myös monilla muilla tavoin. Huomiota kaivataan saavutusten ohella teoista, ulkonäöstä, osaamisesta, harrastuksista, tunteista ja ihan vain olemassa olemisesta.
Hyvin usea ihminen kaipaa sitä, että pääsee puhumaan ajatuksiaan muille tai kertomaan tai näyttämään muille jotain itselleen tärkeää. Useat eivät kuitenkaan huomioi, että toisille huomion saaminen kohdalleen voi olla yhtä tärkeää. Jokainen ihminen kaipaa jossain määrin huomiota kohdalleen. Jos huomiota ei ole riittävästi tarjolla, voi syntyä tilanteita, joissa kilpaillaan huomiosta. Kaikki eivät tällöin voita, vaan osa jää paitsioon.
Huomion antamisessa toiselle avainasemassa on empatia, eli kyky huomioida toisen tunteet ja eläytyä niihin. Aito huomion antaja osaa ja haluaa kuunnella toista, kun hänellä on kerrottavaa. Huomiontarpeen saa tyydytettyä sillä, jos saa esiteltyä asiansa, kerrottua viestinsä tai näytettyä jotakin itselleen tärkeää. Huomion antajalta tämä vaatii kohtuullisesti resursseja, sillä hänen tulee antaa huomion kaipaajalle aikaansa, aistejansa ja ajatuksiansa.
Empatian arvostus on kuitenkin laskenut. Saavutus- ja huomiokeskeinen maailma, jossa asiat tapahtuvat nopeasti, jossa on kiire ja jossa ihmisluku kasvaa kasvamistaan, haihduttaa yhä enemmän empatiaa keskuudestaan. Väenpaljous takaa sen, että henkilökohtaista huomiota ei riitä kaikille. Nopeasti tapahtuvat asiat ja nopeasti vaihtuvat trendit eivät anna kaikille mahdollisuutta saada huomiota kohdalleen. Kiireen jalkautuminen elämäämme tehokkaan elämisen pyrkimyksen myötä syö aikaa rauhalliselta ihmisten kohtaamiselta ja täten myös huomioinnilta. Työelämässä arvostetaan tuloksen tekemistä ja aikaresurssien käytön maksimointia. Kollegoiden kanssa ei välttämättä harrasteta syvempää sosiaalisuutta.
Perheellisillä on illalla muutama tunti aikaa jakaa huomionsa tasaisesti toisilleen. Lapset kaipaavat erityistä huomiota ja etenkin yksilöllisesti. Aikuisten kohdalla tehtävänä on olla enemmän kuuntelijoita, eikä lapsista saa kuuntelijoita aikuisten jutuille. Puolisoiden tulisi kuunnella toinen toistaan ja jakaa ilot ja surut keskenään. Tämä on yleistä, mutta myös kuluttavaa. Jos aikuisen syvempi sosiaalinen piiri jää vain kumppanin varaan, on se riittämätöntä huomion saannin kannalta.
Huomion saaminen jää yksilöiden kontolle ja yleensä vapaa-ajan velvoitteeksi. Vapaa-aika on aina ollut arvokas resurssi, mutta nykyään sen merkitys korostuu, kun ihmiset toivovat enenevissä määrin saavuttavansa asioita ja huomiota. Vapaa-ajalla on aina hoidettu omaa perhettä, juoksevia asioita, taloutta sekä mukavuuden ja huomion tarpeita.
Aikuisten ystäväpiiri ei ole välttämättä suuri. Ne ystävät, joita harvakseltaan pystyy tapaamaan, ovat avainasemassa aikuisten sosiaalisuuden kannalta. Heidän kanssaan tulisi pystyä antamaan ja saamaan huomiota sopivassa määrin. Joskus ystävien tapaamisissakin syntyy tilanteita, joissa joku toivoo selvästi saavansa muilta huomiota omille tärkeille asioilleen. Tämä voi joidenkin mielestä olla outoa ja tungettelevaa, ehkä jopa huomion kalastelulta haiskahtavaa muiden kustannuksella. Mutta ajatteleeko kukaan silloin, että ehkä se kyseinen henkilö kaipaisi sitä huomiota? Onko hänellä koskaan muulloin mahdollisuutta saada vähänkään huomiota niille jutuilleen, jotka hän kokee tärkeiksi ja joiden kanssa hän ehkä elää täysin yksinkin?
Huomion saamiseen ei ennen tarvittu mahtipontisia saavutuksia, sosiaalista mediaa tai kalliita asioita. Nykyään kuitenkin tarvitaan näitä keinoja yhä enemmän huomion saamiseen kohdalleen. Ihminen, jolla ei ole mitään erikoista tai ihailtavaa, eikä saavutuksia tai kiinnostavia juttuja, on tylsä. Ja tylsä ei ole useimpien mielestä huomion arvoista. Siitäkin huolimatta, vaikka joku toinen olisi kiinnostava jollain tavalla, ei empatia silti ole välttämättä läsnä.
Harva ihminen osaa enää kuunnella toista. Kuunteluun tarvitaan kiinnostusta ja tahtoa. Nämä molemmat ominaisuudet tuntuvat olevan katoavia kansanperinteitä. Jatkumona voi olla myös ymmärryksen puute, joka seuraa edellä mainittujen seikkojen ja huonon kuuntelun seurauksena.
Ne, jotka eivät saa elämässään riittävästi huomiota kohdalleen, ymmärtävät helpommin empatian merkityksen. Heillekin huomion antaminen toisille voi silti olla vaikeaa, koska he itse kaipaavat huomiota itselleen.
Ne, jotka saavat elämässään tarpeeksi huomiota itselleen, saattavat olla empaattisia ja kuuntelukykyisiä, mutta jotkut eivät välttämättä ymmärrä huomion antamisen merkitystä toisille. Jotkut eivät ehkä edes tahdo antaa huomiotaan toisille, vaan keskittyvät huomion saamiseen itselleen, riittävyydestä huolimatta.
Mitä lääkkeitä meillä on siihen, että jokainen ihminen saisi riittävästi huomiota kohdalleen?
Henkilökohtaisella tasolla voimme oppia antamaan huomiota vain siten, että tingimme omasta huomionhalustamme ja annamme siitä siivun muiden huomioimiseen. Huomionhaluisen tulee tarkastella, saako hän lopulta kuitenkin tarpeeksi huomiota ja onko saadun huomion määrä hyvässä suhteessa siihen, miten paljon hän itse antaa huomiota muille. Jos suhdeluku on jyrkästi painokas omalle huomionsaannille, tulee henkilön pohtia empatiakykyjään.
Huomion kohdentuminen tulee tehdä henkilöihin, heidän kertomiinsa asioihin ja heidän tunteisiinsa sen sijaan, että huomio kohdentuisi heidän statukseensa, omistuksiinsa tai saavutuksiinsa. Mikäli vastapuolen henkilö on kerskaileva tai suojaa syvemmät asiansa, voi huomion antaminen jäädä pinnalliseksi ja yksipuoliseksi. Tällöin kannattaa harkita, haluaako kyseiselle henkilölle edes antaa huomiota. Toisaalta voi pohtia, onko hänellä lopulta kaipuu saada todellista huomiota, vaikka hän hakee huomionsa pinnallisten asioiden kautta. Tämä harkinta jää huomion antajan varaan.
Huomion antamisessa korostuvat empatiakyky, ajan antaminen sekä kuuntelutaito. Jotta voisi antaa jollekulle hänen kaipaamaansa huomiota, tulee huomion antajan ottaa se asenne, että on valmis kuuntelemaan, katsomaan tai keskittymään. Toisesta ja hänen asioistaan tulee kiinnostua ja hänelle tulee tarjota mahdollisuus saada kaipaamansa huomio. Jokaisen tulisikin muistaa, että vaikka huomion saaminen tuntuukin hyvältä, kaikki sen huomion antajat käyttävät resurssejaan huomion antamiseen sen saajalle. Vastavuoroisuus on tärkeää, sillä useimmat huomion antajat kaipaavat vastinetta antamaansa huomioon.
Työmaailmassa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että henkilöstön huomioiminen olisi mahdollisimman tasapuolista. Sen sijaan, että pelkät supersuorittajat, luonnonihmeet ja tietyn aseman omaavat saisivat jatkuvaa huomiota ja palkitsemista, tulisi pohtia keinoja tavoittaa koko henkilöstö niin, että kukin saisi joskus yksilöllistä huomiota. Tasaisen harmaa työntekijä, joka voi olla näkymättömyydestään huolimatta koko firman kivijalka, kaipaa varmasti edes joskus pientä huomiota. Ja nimenomaan henkilökohtaisella tasolla.
Yhteiskunnallisella tasolla tulisi pohtia, miten empatiaa saataisiin sisällytettyä nykyiseen kiireiseen ja saavutuskeskeiseen maailmaan, jossa huomiota kaivataan, mutta sitä ei aina osata antaa. Kuinka sellainen henkilö, joka ei voi välttämättä tavoitella unelmiaan, ei omaa korkeaa statusta, ei omista paljon, ei syntynyt komeaksi tai kauniiksi ja joka ei juuri mitenkään saa huomiota, voisi saada kaivatessaan huomiota? Onko heille olemassa jo tarpeeksi keinoja ja kanavia? Onko kaikilla mahdollisuus saada äänensä kuuluviin, kuvansa lehteen tai laulunsa esille? Vai perustuuko yhteiskuntamme vain siihen, että tietyissä asemissa olevat henkilöt tekevät valinnat, ketkä saavat huomiota?
Julkisuudessa esiintyvien henkilöiden suhteen tulee laajentaa tarjontaa ja monipuolistaa persoonallisuuksia. Nykyään julkisuuden henkilöiksi päätyvät yhä useammin stereotyyppiset valinnat: Jotenkin menestyneet tai kauniiksi syntyneet. Myös vanhakantainen mies- ja naisjako elää mediassa hyvin vahvana ja tietyt asiat roolitetaan edelleen sukupuolen mukaan. Jos luopuisimme samojen julkisuuden henkilöiden pakonomaisesta ihailemisesta ja keskittyisimme huomion antamiseen laajemmalle otannalle, se voisi laajentaa näkökulmia asioihin suhtautumisesta, tuoda erilaisia roolimalleja ja huomioida ihmisiä laajemmalla otannalla. Kun seuraamme vain rahakkaita ja vaikutusvaltaisia miehiä tai kauniita missejä ja laulajattaria, on turhaa enää kysellä, miksi nuorilla on paineita katsoa peiliin ja pyrkiä elämässään eteenpäin. Koska he näkevät, että ainoa huomio tulee saavuttamalla rahaa, valta-asemaa tai omaamalla synnynnäiset lahjat kauneus- tai laulukilpailuihin.
On sairasta, että suurin osa nykyisestä kevyestä mediahuomiosta kohdentuu ihmisiin, jotka peittelevät aitouttaan. Osa heistä on julkisuudessa vain parhaina päivinään ja osasta heistä on tehty tuote tekemällä, eli managerien ja avustajien kanssa. Näitä selatessa loputtomina syötteinä mediasta maallikko saattaa masentua, kun ei koskaan voi saada elämässään edes hetkeä valokeilassa. Mediahuomiota tulisi saada ihan vaan olemalla oma itsensä. Se tukisi aitoutta, joka on ollut viime vuosina kasvavassa kysynnässä. Toki joillekin ihmisille tällainen huomio suodaan. Useimmiten sen saa aikaan sattuma, jossa kyseessä on satunnainen haastattelu katugallupissa, töihin liittyen tai harrastustapahtumien yhteydessä. Mutta siinä riittää sarkaa, jos jokaiselle huomiota kaipaavalle annetaan mahdollisuus olla esillä.
Sosiaalinen media on ollut siinä mielessä hyvä kanava, että sen kautta jokainen voi tuoda esille itselleen tärkeitä asioita ja saada sen myötä kaipaamaansa huomiota. Se joka unelmoi aikanaan kirjoittamisesta ja jonka tekstit torpattiin toimituksissa, voi kirjoittaa nettiin koska vain. Se joka unelmoi aikanaan pääsevänsä malliksi ja joka naurettiin ulos mallitoimistoista, saattaa tavoittaa tuhansia tykkääjiä tyylistä ja vartalomuodoista huolimatta. Se joka ei koskaan päässyt Idols-kilpailuun, saattaa löytää faneja ja yleisönsä somen voimalla laulujaan jakamalla. Hienoa sinänsä huomion saamiseksi, mutta aito huomio jää edelleen puuttumaan. Tuhannetkaan tykkäykset eivät korvaa aitoa, ihmisten välistä huomiota ja mahdollista keskustelua. Lisäksi tuhansia tykkäyksiä keräävä ihminen saattaa turtua klikkien määrään, eikä enää edes tiedosta, että jokainen klikattu tykkäys tarkoittaa yhtä ihmistä, joka on vastannut henkilön päivitykseen.
Jokaisen meistä tulee ottaa tavoitteeksi huomioida useammin joku muu, kuin oma itsemme tai joku yksi ja sama henkilö, jota olemme huomioineet toistuvasti. Meidän tulee tunnistaa ne ihmiset, jotka kaipaavat kipeimmin huomiota ja pyrkiä antamaan heille hetkensä. Tämä vaatii asennoitumista, mutta palkitsee sekä huomion antajan, että vastaanottajan.
Meidän tulee vähentää asemakeskeisyyden, varakkuuden, itsekkyyden, kilpailemisen, ulkonäön ja tykkäysmäärien ihannointia. Näiden sijaan huomiota tulisi kohdentaa enemmän aitouteen, taustapuurtajiin, sympaattisuuteen, maanläheisyyteen, riittävän hyvään olemiseen, suvaitsevaisuuteen ja onnellisuuden oikeisiin tekijöihin. Näiden valistamisessa ja huomionsaajien laajemmassa otannassa on avainasemassa media. Karkeasti sanottuna: Jos media ei luovu julkkispoolissa kiertävien samojen henkilöiden toistuvasta jalustalle nostamisesta jakamalla palstatilaa tavallisillekin ihmisille, tulemme edelleen arvostamaan vain asemakeskeisyyttä, varakkuutta ja ulkonäköä ja antamaan huomiomme niille.
Kun huomioimme muita, tulee ehdottomasti keskittyä positiivisuuteen. Kaikessa voi lähteä liikkeelle hyvän kautta. Vaikka itseä harmittaisi jokin asia tai toisessa näkisi jotain itseä ärsyttävää, ei pahaa kannata laittaa kiertämään. Ikäviä asioita sanomalla ruokimme vain lisää negatiivisuutta. Jos taas joku purkautuu omasta negatiivisuudestaan ja puhuu jotain huolistaan, niitä täytyy pyrkiä kuuntelemaan. Jos tässä vaiheessa vastaanottava osapuoli vetäytyy, hän ruokkii negatiivisuutta olemalla välittämättä toisista ja heidän huomion tarpeestaan. Toisille tulee antaa mahdollisuus tulla huomioiduiksi, kun he sitä tarvitsevat. Asennoitumista näihin tilanteisiin edesauttavat suvaitsevaisuus, ymmärrykseen pyrkiminen, empaattisuus ja ehkä sopuajattelu, jos toisen asiat eroavat omista periaatteista tai katsomuksesta.
Pohdintojen jälkeen voidaan lopulta tulla siihen, että huomion antamisessa ja jakamisessa tärkeimmäksi muodostuu ihmisten oma kyky ja halu antaa huomiota oikeisiin osoitteisiin. Jos nuo ominaisuudet puuttuvat yhä useammalta ihmiseltä ja siihen lisätään kasvava lukumäärä huomiota kaipaavia ihmisiä, tulee ilmiö pysymään ennallaan ja myös kasvamaan.
Melankolinen ja karrikoitu esimerkki, mutta osuiko joku kuvaus lähelle sinua? Tuntuuko, että kaipaat huomiota, muttet saa sitä tarpeeksi, jos ollenkaan? Palaako sinulla halu saada huomiota jostain edes jollakin keinolla, vaikkapa lataamalla kuviasi nettiin? Nämä voivat olla merkkejä siitä, että et saa riittävästi huomiota muilta ihmisiltä. Eikä vika ole välttämättä sinussa itsessäsi.
Nykyisen elämämme ihannemalli on hyvin talous- ja urakeskeinen. Ihmisten aseman arvokkuutta määrittelevät työtehtävä, titteli, varakkuus, saavutukset, omistettu materia, pukeutuminen, ulkonäkö ja julkinen kuva. Julkinen kuva on olemassa nykyään lähes meistä kaikista: Jos sitä ei ole tehnyt työnantaja tai vapaa-ajan toiminta, sen tekee sosiaalinen media, jossa lähes kaikki luovat itsestään mielikuvia muille. Tarkoituksella tai vähemmän.
Asemakeskeinen elämämme saa meidät tavoittelemaan asioita ja saavutuksia. Se ei ole sinällään huono asia, sillä ihminen toivoo usein saavuttavansa jotain. Saavutukset tuntuvat palkitsevilta. Menestyksen tunne ja ihailun saaminen tuntuvat myös hyvältä.
Hyvin usea ihminen kaipaa huomiota saavutuksilleen. Saavutuskeskeisessä maailmassa tilanne voi kääntyä niin, että kaikille ei välttämättä riitä huomiota. Vaikka joku saavuttaisi elämässään jotain merkittävää, sitä ei välttämättä kyetä huomioimaan. Syynä voi olla se, että saavutusta ei ole tuotu esiin riittävästi. Mutta syynä voi olla myös se, että toisten saavutukset eivät kiinnosta muita ihmisiä, jotka myös toivovat huomiota itsensä kohdalle.
Aina ei ole kyse vain saavutuksista ja niiden huomioinnista. Ihmiset kaipaavat huomiota myös monilla muilla tavoin. Huomiota kaivataan saavutusten ohella teoista, ulkonäöstä, osaamisesta, harrastuksista, tunteista ja ihan vain olemassa olemisesta.
 |
| Tuntuuko sinusta joskus siltä, ettet saa kaipaamaasi huomiota, vaikka kuinka yrittäisit? Entä jätätkö ehkä itse jonkun toisen vaille kaivattua huomiota? |
Hyvin usea ihminen kaipaa sitä, että pääsee puhumaan ajatuksiaan muille tai kertomaan tai näyttämään muille jotain itselleen tärkeää. Useat eivät kuitenkaan huomioi, että toisille huomion saaminen kohdalleen voi olla yhtä tärkeää. Jokainen ihminen kaipaa jossain määrin huomiota kohdalleen. Jos huomiota ei ole riittävästi tarjolla, voi syntyä tilanteita, joissa kilpaillaan huomiosta. Kaikki eivät tällöin voita, vaan osa jää paitsioon.
Huomion antamisessa toiselle avainasemassa on empatia, eli kyky huomioida toisen tunteet ja eläytyä niihin. Aito huomion antaja osaa ja haluaa kuunnella toista, kun hänellä on kerrottavaa. Huomiontarpeen saa tyydytettyä sillä, jos saa esiteltyä asiansa, kerrottua viestinsä tai näytettyä jotakin itselleen tärkeää. Huomion antajalta tämä vaatii kohtuullisesti resursseja, sillä hänen tulee antaa huomion kaipaajalle aikaansa, aistejansa ja ajatuksiansa.
Empatian arvostus on kuitenkin laskenut. Saavutus- ja huomiokeskeinen maailma, jossa asiat tapahtuvat nopeasti, jossa on kiire ja jossa ihmisluku kasvaa kasvamistaan, haihduttaa yhä enemmän empatiaa keskuudestaan. Väenpaljous takaa sen, että henkilökohtaista huomiota ei riitä kaikille. Nopeasti tapahtuvat asiat ja nopeasti vaihtuvat trendit eivät anna kaikille mahdollisuutta saada huomiota kohdalleen. Kiireen jalkautuminen elämäämme tehokkaan elämisen pyrkimyksen myötä syö aikaa rauhalliselta ihmisten kohtaamiselta ja täten myös huomioinnilta. Työelämässä arvostetaan tuloksen tekemistä ja aikaresurssien käytön maksimointia. Kollegoiden kanssa ei välttämättä harrasteta syvempää sosiaalisuutta.
Perheellisillä on illalla muutama tunti aikaa jakaa huomionsa tasaisesti toisilleen. Lapset kaipaavat erityistä huomiota ja etenkin yksilöllisesti. Aikuisten kohdalla tehtävänä on olla enemmän kuuntelijoita, eikä lapsista saa kuuntelijoita aikuisten jutuille. Puolisoiden tulisi kuunnella toinen toistaan ja jakaa ilot ja surut keskenään. Tämä on yleistä, mutta myös kuluttavaa. Jos aikuisen syvempi sosiaalinen piiri jää vain kumppanin varaan, on se riittämätöntä huomion saannin kannalta.
Huomion saaminen jää yksilöiden kontolle ja yleensä vapaa-ajan velvoitteeksi. Vapaa-aika on aina ollut arvokas resurssi, mutta nykyään sen merkitys korostuu, kun ihmiset toivovat enenevissä määrin saavuttavansa asioita ja huomiota. Vapaa-ajalla on aina hoidettu omaa perhettä, juoksevia asioita, taloutta sekä mukavuuden ja huomion tarpeita.
Aikuisten ystäväpiiri ei ole välttämättä suuri. Ne ystävät, joita harvakseltaan pystyy tapaamaan, ovat avainasemassa aikuisten sosiaalisuuden kannalta. Heidän kanssaan tulisi pystyä antamaan ja saamaan huomiota sopivassa määrin. Joskus ystävien tapaamisissakin syntyy tilanteita, joissa joku toivoo selvästi saavansa muilta huomiota omille tärkeille asioilleen. Tämä voi joidenkin mielestä olla outoa ja tungettelevaa, ehkä jopa huomion kalastelulta haiskahtavaa muiden kustannuksella. Mutta ajatteleeko kukaan silloin, että ehkä se kyseinen henkilö kaipaisi sitä huomiota? Onko hänellä koskaan muulloin mahdollisuutta saada vähänkään huomiota niille jutuilleen, jotka hän kokee tärkeiksi ja joiden kanssa hän ehkä elää täysin yksinkin?
Huomion saamiseen ei ennen tarvittu mahtipontisia saavutuksia, sosiaalista mediaa tai kalliita asioita. Nykyään kuitenkin tarvitaan näitä keinoja yhä enemmän huomion saamiseen kohdalleen. Ihminen, jolla ei ole mitään erikoista tai ihailtavaa, eikä saavutuksia tai kiinnostavia juttuja, on tylsä. Ja tylsä ei ole useimpien mielestä huomion arvoista. Siitäkin huolimatta, vaikka joku toinen olisi kiinnostava jollain tavalla, ei empatia silti ole välttämättä läsnä.
Harva ihminen osaa enää kuunnella toista. Kuunteluun tarvitaan kiinnostusta ja tahtoa. Nämä molemmat ominaisuudet tuntuvat olevan katoavia kansanperinteitä. Jatkumona voi olla myös ymmärryksen puute, joka seuraa edellä mainittujen seikkojen ja huonon kuuntelun seurauksena.
Ne, jotka eivät saa elämässään riittävästi huomiota kohdalleen, ymmärtävät helpommin empatian merkityksen. Heillekin huomion antaminen toisille voi silti olla vaikeaa, koska he itse kaipaavat huomiota itselleen.
Ne, jotka saavat elämässään tarpeeksi huomiota itselleen, saattavat olla empaattisia ja kuuntelukykyisiä, mutta jotkut eivät välttämättä ymmärrä huomion antamisen merkitystä toisille. Jotkut eivät ehkä edes tahdo antaa huomiotaan toisille, vaan keskittyvät huomion saamiseen itselleen, riittävyydestä huolimatta.
Mitä lääkkeitä meillä on siihen, että jokainen ihminen saisi riittävästi huomiota kohdalleen?
Henkilökohtaisella tasolla voimme oppia antamaan huomiota vain siten, että tingimme omasta huomionhalustamme ja annamme siitä siivun muiden huomioimiseen. Huomionhaluisen tulee tarkastella, saako hän lopulta kuitenkin tarpeeksi huomiota ja onko saadun huomion määrä hyvässä suhteessa siihen, miten paljon hän itse antaa huomiota muille. Jos suhdeluku on jyrkästi painokas omalle huomionsaannille, tulee henkilön pohtia empatiakykyjään.
Huomion kohdentuminen tulee tehdä henkilöihin, heidän kertomiinsa asioihin ja heidän tunteisiinsa sen sijaan, että huomio kohdentuisi heidän statukseensa, omistuksiinsa tai saavutuksiinsa. Mikäli vastapuolen henkilö on kerskaileva tai suojaa syvemmät asiansa, voi huomion antaminen jäädä pinnalliseksi ja yksipuoliseksi. Tällöin kannattaa harkita, haluaako kyseiselle henkilölle edes antaa huomiota. Toisaalta voi pohtia, onko hänellä lopulta kaipuu saada todellista huomiota, vaikka hän hakee huomionsa pinnallisten asioiden kautta. Tämä harkinta jää huomion antajan varaan.
Huomion antamisessa korostuvat empatiakyky, ajan antaminen sekä kuuntelutaito. Jotta voisi antaa jollekulle hänen kaipaamaansa huomiota, tulee huomion antajan ottaa se asenne, että on valmis kuuntelemaan, katsomaan tai keskittymään. Toisesta ja hänen asioistaan tulee kiinnostua ja hänelle tulee tarjota mahdollisuus saada kaipaamansa huomio. Jokaisen tulisikin muistaa, että vaikka huomion saaminen tuntuukin hyvältä, kaikki sen huomion antajat käyttävät resurssejaan huomion antamiseen sen saajalle. Vastavuoroisuus on tärkeää, sillä useimmat huomion antajat kaipaavat vastinetta antamaansa huomioon.
Työmaailmassa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että henkilöstön huomioiminen olisi mahdollisimman tasapuolista. Sen sijaan, että pelkät supersuorittajat, luonnonihmeet ja tietyn aseman omaavat saisivat jatkuvaa huomiota ja palkitsemista, tulisi pohtia keinoja tavoittaa koko henkilöstö niin, että kukin saisi joskus yksilöllistä huomiota. Tasaisen harmaa työntekijä, joka voi olla näkymättömyydestään huolimatta koko firman kivijalka, kaipaa varmasti edes joskus pientä huomiota. Ja nimenomaan henkilökohtaisella tasolla.
Yhteiskunnallisella tasolla tulisi pohtia, miten empatiaa saataisiin sisällytettyä nykyiseen kiireiseen ja saavutuskeskeiseen maailmaan, jossa huomiota kaivataan, mutta sitä ei aina osata antaa. Kuinka sellainen henkilö, joka ei voi välttämättä tavoitella unelmiaan, ei omaa korkeaa statusta, ei omista paljon, ei syntynyt komeaksi tai kauniiksi ja joka ei juuri mitenkään saa huomiota, voisi saada kaivatessaan huomiota? Onko heille olemassa jo tarpeeksi keinoja ja kanavia? Onko kaikilla mahdollisuus saada äänensä kuuluviin, kuvansa lehteen tai laulunsa esille? Vai perustuuko yhteiskuntamme vain siihen, että tietyissä asemissa olevat henkilöt tekevät valinnat, ketkä saavat huomiota?
Julkisuudessa esiintyvien henkilöiden suhteen tulee laajentaa tarjontaa ja monipuolistaa persoonallisuuksia. Nykyään julkisuuden henkilöiksi päätyvät yhä useammin stereotyyppiset valinnat: Jotenkin menestyneet tai kauniiksi syntyneet. Myös vanhakantainen mies- ja naisjako elää mediassa hyvin vahvana ja tietyt asiat roolitetaan edelleen sukupuolen mukaan. Jos luopuisimme samojen julkisuuden henkilöiden pakonomaisesta ihailemisesta ja keskittyisimme huomion antamiseen laajemmalle otannalle, se voisi laajentaa näkökulmia asioihin suhtautumisesta, tuoda erilaisia roolimalleja ja huomioida ihmisiä laajemmalla otannalla. Kun seuraamme vain rahakkaita ja vaikutusvaltaisia miehiä tai kauniita missejä ja laulajattaria, on turhaa enää kysellä, miksi nuorilla on paineita katsoa peiliin ja pyrkiä elämässään eteenpäin. Koska he näkevät, että ainoa huomio tulee saavuttamalla rahaa, valta-asemaa tai omaamalla synnynnäiset lahjat kauneus- tai laulukilpailuihin.
On sairasta, että suurin osa nykyisestä kevyestä mediahuomiosta kohdentuu ihmisiin, jotka peittelevät aitouttaan. Osa heistä on julkisuudessa vain parhaina päivinään ja osasta heistä on tehty tuote tekemällä, eli managerien ja avustajien kanssa. Näitä selatessa loputtomina syötteinä mediasta maallikko saattaa masentua, kun ei koskaan voi saada elämässään edes hetkeä valokeilassa. Mediahuomiota tulisi saada ihan vaan olemalla oma itsensä. Se tukisi aitoutta, joka on ollut viime vuosina kasvavassa kysynnässä. Toki joillekin ihmisille tällainen huomio suodaan. Useimmiten sen saa aikaan sattuma, jossa kyseessä on satunnainen haastattelu katugallupissa, töihin liittyen tai harrastustapahtumien yhteydessä. Mutta siinä riittää sarkaa, jos jokaiselle huomiota kaipaavalle annetaan mahdollisuus olla esillä.
Sosiaalinen media on ollut siinä mielessä hyvä kanava, että sen kautta jokainen voi tuoda esille itselleen tärkeitä asioita ja saada sen myötä kaipaamaansa huomiota. Se joka unelmoi aikanaan kirjoittamisesta ja jonka tekstit torpattiin toimituksissa, voi kirjoittaa nettiin koska vain. Se joka unelmoi aikanaan pääsevänsä malliksi ja joka naurettiin ulos mallitoimistoista, saattaa tavoittaa tuhansia tykkääjiä tyylistä ja vartalomuodoista huolimatta. Se joka ei koskaan päässyt Idols-kilpailuun, saattaa löytää faneja ja yleisönsä somen voimalla laulujaan jakamalla. Hienoa sinänsä huomion saamiseksi, mutta aito huomio jää edelleen puuttumaan. Tuhannetkaan tykkäykset eivät korvaa aitoa, ihmisten välistä huomiota ja mahdollista keskustelua. Lisäksi tuhansia tykkäyksiä keräävä ihminen saattaa turtua klikkien määrään, eikä enää edes tiedosta, että jokainen klikattu tykkäys tarkoittaa yhtä ihmistä, joka on vastannut henkilön päivitykseen.
Jokaisen meistä tulee ottaa tavoitteeksi huomioida useammin joku muu, kuin oma itsemme tai joku yksi ja sama henkilö, jota olemme huomioineet toistuvasti. Meidän tulee tunnistaa ne ihmiset, jotka kaipaavat kipeimmin huomiota ja pyrkiä antamaan heille hetkensä. Tämä vaatii asennoitumista, mutta palkitsee sekä huomion antajan, että vastaanottajan.
Meidän tulee vähentää asemakeskeisyyden, varakkuuden, itsekkyyden, kilpailemisen, ulkonäön ja tykkäysmäärien ihannointia. Näiden sijaan huomiota tulisi kohdentaa enemmän aitouteen, taustapuurtajiin, sympaattisuuteen, maanläheisyyteen, riittävän hyvään olemiseen, suvaitsevaisuuteen ja onnellisuuden oikeisiin tekijöihin. Näiden valistamisessa ja huomionsaajien laajemmassa otannassa on avainasemassa media. Karkeasti sanottuna: Jos media ei luovu julkkispoolissa kiertävien samojen henkilöiden toistuvasta jalustalle nostamisesta jakamalla palstatilaa tavallisillekin ihmisille, tulemme edelleen arvostamaan vain asemakeskeisyyttä, varakkuutta ja ulkonäköä ja antamaan huomiomme niille.
Kun huomioimme muita, tulee ehdottomasti keskittyä positiivisuuteen. Kaikessa voi lähteä liikkeelle hyvän kautta. Vaikka itseä harmittaisi jokin asia tai toisessa näkisi jotain itseä ärsyttävää, ei pahaa kannata laittaa kiertämään. Ikäviä asioita sanomalla ruokimme vain lisää negatiivisuutta. Jos taas joku purkautuu omasta negatiivisuudestaan ja puhuu jotain huolistaan, niitä täytyy pyrkiä kuuntelemaan. Jos tässä vaiheessa vastaanottava osapuoli vetäytyy, hän ruokkii negatiivisuutta olemalla välittämättä toisista ja heidän huomion tarpeestaan. Toisille tulee antaa mahdollisuus tulla huomioiduiksi, kun he sitä tarvitsevat. Asennoitumista näihin tilanteisiin edesauttavat suvaitsevaisuus, ymmärrykseen pyrkiminen, empaattisuus ja ehkä sopuajattelu, jos toisen asiat eroavat omista periaatteista tai katsomuksesta.
Pohdintojen jälkeen voidaan lopulta tulla siihen, että huomion antamisessa ja jakamisessa tärkeimmäksi muodostuu ihmisten oma kyky ja halu antaa huomiota oikeisiin osoitteisiin. Jos nuo ominaisuudet puuttuvat yhä useammalta ihmiseltä ja siihen lisätään kasvava lukumäärä huomiota kaipaavia ihmisiä, tulee ilmiö pysymään ennallaan ja myös kasvamaan.
Kommentit
Lähetä kommentti