Somessa sanottua -blogitekstini viittaavat kirjoituksiini sosiaalisen median päivityksissä. Näissä blogiteksteissä jaan päivitykseni tekstiosuuksia uudelleen ja mahdollisesti täydennän tekstiä ja näkökulmiani edelleen.
-------------------------------
Kiinnitin huomiota ystäväni päivitykseen Facebookissa 12.8.2020. Hän jakoi päivityksessään pääministerimme twiitin ja oli huolissaan ihmisten lisääntyvästä itsekkyydestä ja ajattelemattomuudesta koronaviruksen suhteen.
Ohessa suora lainaus pääministeri Marinin twiitistä 12.8.2020:
Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus lähteä maasta ja Suomen kansalaisella on aina oikeus palata maahan. Tätä oikeutta on harjoitettu. Osa on matkustanut myös korkean tautitilanteen maihin. Laskun maksamme me kaikki. Vapauteen kuuluu vastuu. Tämä on jokaisen hyvä muistaa. (Pääministeri Sanna Marin, Twitter-kanavallaan 12.8.2020).
Pääministeri Sanna Marinin twiitti 12.8.2020. (Kuva ruutukaappauksena Twitteristä 13.8.2020 klo 18:58). |
Pääministerimme twiitti on mielestäni hyvä. Se on asemaan ja tyyliin liittyen sopivan hillitty, mutta kertoo myös kylmät faktat. Seuraajana tässä kuitenkin korpeaa se, että tunnollinen ja yhteistä vastuuta kantava kansalainen on voimaton, kun vastuuttomat henkilöt toohottavat oman mielensä mukaan, eivätkä joudu siitä edes muita enemmän maksamaan. Jää tunne, että vaikka suosituksia annettaisiin, niistä eivät kaikki välitä ja silti jokainen, myös tunnolliset, joutuvat tilille edesvastuuttomien touhuista.
Ohessa sosiaalisen median kirjoituksiani:
* * *
Vältän puuttumasta poliittisiin asioihin, mutta yleisellä tasolla kommentoin erilaisia politiikkaankin liittyviä asioita. Pääministerimme somepäivitys on noteerattu laajasti. Lyhyesti mainittuna pääministerimme muistutti meitä kaikkia yhteisestä vastuusta koronan suhteen. Eli olemme vapaita kulkemaan ulkomaille ja jopa riskialueille ihan perustuslain nojalla. Vastuu kuitenkin pitäisi muistaa ja koronalaskua maksamme me kaikki.
Kyllä, näin on. Mutta itse luin asian niin, että vastuuta ajattelemattomien kansalaisten itsekkyys ja "minä haluun" -periaatteet lankeavat myös vastuullisten ja kortensa kekoon kantavien maksettaviksi. Pahimmassa tapauksessa hälläväliä-heebot kantavat maailmalta virukset Suomeen, mutta joku muu kärsii niistä enemmän, tai jopa kuolee niihin.
Idea kollektiivisesta vastuusta on hieno, mutta tässä me näemme, miten se toimii, jos vapautta annetaan tietyissä tilanteissa liikaa. Toisille yhteinen vastuu ei merkitse niin paljon, kuin omat intressit. Syntyy epäreilu tilanne, jos vastuusta välittämättömät teettävät laskua muille maksettavaksi.
Tässä tapauksessa auttaa vain se, että niille, jotka eivät piittaa yhteisestä vastuusta ja suosituksista, annetaan isompi laskun osa maksettavaksi.
Mutta koska siihen tuskin mennään, tulisi käyttää toista keinoa, joka on lähestulkoon kovempi:
Vapauden rajoittaminen.
Tarkoittaa sitä, mitä jo tehtiin aiemminkin. Karanteenit, matkustusrajoitukset, alue-eristykset, tapahtumien alasajot ja jopa suorat kiellot. Ja tahallisesta käskyjen rikkomisesta seuraavat sanktiot koviksi. Nimenomaan käskyjen, sillä suositukset "ovat vain suosituksia", eivätkä kaikki niitä silloin noudata.
Se vaan on niin, että jos ihminen saa olla vapaa ja vastuuton, kyllä hän niin tekee. Eivät ehkä kaikki meistä, mutta liian moni.
* * *
Luettuani tämän päivitykseni uudelleen seuraavina päivinä olen edelleen itseni kanssa samalla linjalla. Toki nopeaa somepäivitystä voisi tarkentaa vielä niin, että suositukset, rajoitukset ja lait tulee toki aina valmistella hyvin ja asiantuntevien henkilöiden toimesta.
Mutta siinä on asian ydin, että suositus ei aina riitä ohjaamaan toimintaa. Jossain vaiheessa on pakko pohtia, tuleeko suosituksista siirtyä varsinaisiin rajoituksiin, käskyihin ja kieltoihin. Niin ikäviltä kuin ne kuulostavatkin, on kuitenkin selvää, että vain järeillä keinoilla voidaan saavuttaa erinomaisia tuloksia.
Itse olen tässäkin tapauksessa kansalaisena valmis mahdollisiin rajoituksiin yhteisen edun turvaamiseksi. Sen sijaan, että hinkuisin ylitsepursuavaa yksilön vapautta mennä matkoille vaaroista huolimatta tai änkeä ja äheltää festivaalitunnelmissa ja saada eritteitä päälleni (aina siellä joku örveltää niin, että jotain eritettä on toisten vaatekerroilla), haluan ajatella muidenkin ihmisten etua ja näkökulmia. Siihen on olemassa sanakin: Empatia.
Pieni ripaus empatiaa tekisi jokaiselle hyvää. Siinä ohessa voisi vaihtaa näkökulmiaan niin, että vaikka vuosittainen reissu Tukholmaan tai Pattayalle jäisikin tekemättä, niin ei se elämää kaada. Minusta on jopa hyvin kummallista, jos joku ahdistuu siitä, ettei ylitsepursuavaa vapautta ole vain joskus mahdollista harrastaa kansallisen edun turvaamisen vuoksi. Ihmiset eivät tunnu käsittävän, että joskus, täysin heistä riippumatta, eteen voi tulla poikkeusolot. Niitä emme kaipaa kukaan, mutta niihin meidän jokaisen pitää osata olla varautuneita, edes matalalla tasolla.
Olojen vakaustilanteesta huolimatta maailmassa on itse asiassa aika monta ihmistä, joiden on turha edes haaveilla koskaan matkustavansa mihinkään. Miettikääpä sitä. Heillä on pahimmassa tapauksessa koko elämänsä pelkissä poikkeusoloissa. Jätä se uusi älypuhelimesi hetkeksi kaappiin ja mieti sitä. Ja opi empatiaa. Senkin etuoikeutettu hyypiö, joka hinkuu hillua ympäriinsä viruksista huolimatta.
Tiedän, että yllä oleva yleistetty syyllistämiseni on vain huminaa tuulessa, tai potentiaalinen trollaamisen aihe. Siksi kannatan kovia keinoja, kun niille on aikansa tai paikkansa. Jos suosituksista ja vastuista piittaamattomat eivät joudu maksajiksi ja kaikkien vastuullisten pitää heidän touhuilunsa kustantaa, pitää tasa-arvo toteuttaa rajoittamalla koko kansan touhut siedettäviin mittoihin. Vaikka rajoitus olisi kollektiivinen, siitähän kärsisivät vain ne, jotka haluaisivat toimia suosituksia vastaan. Suosituksien mukaan toimivat henkilöthän olisivat jo valmiiksi toimineet rajoitusten mukaisilla linjoilla.
Koittakaa pysyä terveinä, vastuuttomista huolimatta. Ja toivotaan, että meille käsketään rajoituksia, jos niille on oikea tarve.
Kommentit
Lähetä kommentti