Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Seksi merkityt tekstit.

Kinkyys on paheksuttu tabu, vaikka siinä harvoin on kyse kovin pahoista asioista

Kinkyys on aihe, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Kyseessä on ihmisen seksuaalisuuteen liittyvä termi, jolla tarkoitetaan jotain sellaista seksuaalista aihetta, jota valtaosa ihmisistä voi pitää outona tai poikkeavana. Kinkyydelle löytyy toki muitakin määritelmiä, mutta oma määritelmäni on puhua ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta, joka ei liity sukupuoliasioihin, vaan ihmisen muuhun seksuaalisuuteen. Itse puhun kinkyydestä silloin, kun kyseeseen tulevat etenkin fetisismi tai BDSM. Fetisismi on viehtymystä joihinkin asioihin, jotka tuottavat fetisistille mielihyvää. Monen ihmisen ennakkoluuloinen mielikuva voisi olla se, että fetisisti saa aina seksuaalisia viboja todella oudoista asioista. Itse pidän ensimmäisestä lauseesta, eli viehtymyksestä ja mielihyvästä. Fetissit eivät nimittäin aina liity seksiin. Yleensä fetissillä on kyllä kytky ihmisen seksuaaliseen kokemukseen, mutta itse näen fetissit kokonaisvaltaisempana asiana. Fetisseistä voi saada mielihyvää esimerkiksi hyvi...

Herranen aika, seksiä!

Seksi. Siinä uniikki puheenaihe, josta halutaan puhua, mutta josta ei haluta puhua. Seksi on kivaa ja sitä olisi kivaa harrastaa, mutta kukaan ei uskalla sitä ääneen sanoa, koska eihän seksistä voi puhua. Sitä pitää ujostella, piilotella ja hävetä. Ettei vaan jäisi kiinni siitä, että on joskus harrastanut seksiä, käynyt seksikaupoilla, seksimessuilla tai jopa alan juhlissa. Eikö olisi aika paljon ihmeellisempää, jos joku ei olisi koskaan käynyt? Seksi on edelleen vaikea puheenaihe. Siinä missä seksistä on yritetty jo vuosikymmenet jutella avoimemmin, siitä puhuminen menee edelleen usein vitsailuksi, tirskumiseksi, ujosteluksi, kauhisteluksi tai paheksunnaksi. Kansa kaipaa läheisyyttä ja seksiä, mutta mitä enemmän aihetta yritetään saada avoimeksi, sitä enemmän kuoreen käperrytään. Yksi syy tähän on yleinen vanhoillinen asenne, jossa perinteinen suomalainen ihminen moralisoidaan ihannetapauksessa harmaaksi hiireksi, joka ei aiheuta missään nimessä mitään huomiota herättävää. Ja seks...

Ihmisen korvike voi antaa apua yksinäiselle - ja sitä paheksuvilla on peiliin katsomisen paikka

Luin vastikään iltapäivälehtien otsikoista, kuinka Suomen ensimmäinen seksinukkebordelli on aiheuttanut pahennusta (1), (2). Kyseessä on vain yksi mielipide, mutta aiheesta vastaavasti ajattelevia löytyy useita. Etenkin naiset suhtautuvat seksinukkeihin usein hyvin negatiivisesti. Sama koskee sitä, jos joku haluaa toteuttaa ne tarpeet jonkin materiaalisen korvikkeen kanssa, joihin yleensä kaivataan kumppania (kuten rakkaus, tunteet, halaaminen, seksi yms). Ilmiö kiinnostaa minua. Voi toki olla, että miehen päätyessä tekemisiin nuken kanssa kyseessä on polttariporukan pila tai henkilökohtainen seksinnälkä, jonka toteuttaa näin. Mutta löydän myös sellaisen näkökulman, jota ei joko ajatella, tai sitten siitä ei kehdata puhua. Naiset paheksuvat usein miesten tarpeita. Miesten tarpeet mielletään negatiivisiksi tai peräti perversioiksi, vaikka kyseessä voisivat olla normaalit ja luontaiset asiat. Tunteisiin ja tarpeisiin ei saisi vastata edes materiaalin keinoin, vaan ilmeisesti ne pitä...