Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Vaatetus merkityt tekstit.

Hyväksytty normaali ihminen, eli samaa harmaata massaa?

Kuvitellaan tilanne historiasta. Ihmisten esi-isät, olkoot sitten luolaihmisiä tai mitä tahansa apinoita, ovat varmaankin eläneet jonkinlaisissa yhteisöissä keskenään. Mahdettiinko jo silloin tuijottaa naapuria, mikäli vaateutus poikkesi muista yhteisön jäsenistä? Että jos naapurilla olikin lanteellaan seepraa leopardin sijaan? Entä olikohan silloin jo keksitty se asia, että eri sukupuolten piti pukeutua ja ehostautua eri tavoin korostaakseen maskuliinisuuttaan tai feminiinisyyttään? Mitähän mahtoi tapahtua, jos joku kekkuloi alastomana? Se on kuitenkin selvää, että jossain vaiheessa joku päätti keksiä, että ylle puettavilla jutuilla voidaan tehdä erilaisia luokkajakoja. Sekään ei sinänsä riittänyt, sillä pukeutumisen eroilla on luotu myös kupla siitä, mikä on yleisesti normaalia ja mikä ei. Lieneekö ollut jonkun keisarin huvi aikanaan keksiä moinen kansanlaki, mutta hyvin se on jäänyt elämään. Pukeutuminen ei ole ainoa asia, millä ihminen on päättänyt leikkiä toistaan parempaa. Mu...

Miesten puku ei ole enää tyylikkyyttä tai kohteliaisuutta, vaan vaatimus ja egon jatke

Miesten puku on ollut jo vuosikymmeniä miesten arvokasta pukeutumista saneleva ja säätelevä standardi. Kun puhutaan vähänkään sellaisesta tilanteesta, jossa mieheltä vaaditaan arvostavaa tai edustavaa pukeutumista, hänellä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin pukeutua miesten pukuun. Puvulla on ollut merkityksenä olla siisti ja edustava asu, joka saa käyttäjänsä näyttämään edustavammalta ja jolla kunnioitetaan tiettyjen tilaisuuksien luonteita. Kehtaan kuitenkin väittää, että miesten puvun suhteen ollaan menty kohteliaisuudesta ja kunnioittamisesta pakolliseen toimintatapaan. Miesten puvusta on tullut tiettyjen tahojen asettama vaatimus, miesten pukeutumisvaihtoehdot poistava ahdas muotti sekä eliittielämästä nauttivien selänpesukerholaisten egon jatke. Perinteinen malli miesten puvusta käsittää kauluspaidan, solmion, suorat ja prässätyt housut, puvun takin sekä pukuun sopivat tyylitellyt kengät ja vyön. Miesten puvut noudattavat tätä samaa yhdistelmää järjestelmällisesti ja eritt...