Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Some merkityt tekstit.

Oletko sinä ystävä, vai Facebookin ystävälistalla roikkuva hukkaan mennyt mahdollisuus?

Sosiaalinen media on mullistanut maailman. Sen voittokulku alkoi reilut kymmenen vuotta sitten. Kavereita olisi tarjolla enemmän, kuin koskaan. Sometilit pursuavat kavereita, tutuntuttuja tai jopa vieraita kontakteja. Samalla useat ihmiset potevat kroonista yksinäisyyttä ja porukoiden ulkopuolelle jäämistä. Siitä huolimatta, että heilläkin saattaa olla somessa satoja kavereita. Syitä moiseen voi toki olla yhtä monta, kuin on yksinäisiä ihmisiäkin. Mutta eräs aikamme ilmiö on se, että potentiaalisia ystäviä roikotetaan virtuaalikavereina siitä huolimatta, haluaako heidän kanssaan olla edes missään tekemisissä. On omituista, että ihmiset haluavat kokea kaveripankkinsa olevan pullollaan ja julistaa oman elämänsä tapahtumia heille merkittävistä virstanpylväistä kissan aivastukseen asti. Ai miksi? Koska siinä vaiheessa, kun pitäisi antaa itsestään jotain toisille, energiat ja halukkuus riittävät tasan siihen, että käsi ehkä juuri ja juuri jaksaa liikuttaa tietokoneen hiiren kursorin jo...

Länsimaisia ihmisiä ahdistetaan ihannekuvilla ja se on tuplabisnes

Kirjoitin mielipidekirjoituksen Turun Sanomiin, joka julkaistiin lehdessä keskiviikkona 16.10.2019. Kyseinen kirjoitus sai otsikon: "Naiskeskeinen voimaannutus rikkoo tavallisten miesten itsetunnon". Tämä blogitekstini sivuaa ja täydentää tuota kirjoitusta. Voimaannuttaminen on termi, jota kaikki eivät välttämättä tunnista. Itse kuulin termistä ensimmäisen kerran noin neljä vuotta sitten, kun huomasin Spotifyssä soittolistan nimeltä "mimmien voimaantumislista". Tämän jälkeen termi on tullut vastaan yhä enenevissä määrin eri tilanteissa. Kyseessä on omin sanoin kuvattuna ilmiö, jossa pyritään antamaan voimaannuttavaa asiaa tai palvelua käyttävälle henkilölle sisua, energiaa, positiivisuutta, kannustusta ja parempaa itsetuntoa - eli lisää voimaa, jotta jaksaisi jatkaa eteenpäin. Nykypäivänä voimaannuttamiselle on paljon kysyntää. Elämme maailmassa, joka vaatii ihmisiltä päivä päivältä enemmän. Yleissivistyksen vaatimustaso on noussut ja oppiaineiden vaatimukset n...

Jos tarvitset aitoa kehopositiivisuutta, matkusta Ródokselle

Matkustin sy ksyllä 2019 lomailemaan Ródokselle , joka on Kreikalle kuuluva saari Turk in eteläpuolella ja matkakohteena jo klassikko. Lomastani odotin tavallista rentoa perhelomaa, mutta reissun aikana tein myös havaintoja ihmisistä ja elämästä lomakohteessa. En toki tun tenut muiden lomailijoiden taustoja, mutta huomioni herätti se, millainen ero lomakohteen ihmisissä ja esiintymisessä oli verrattuna urbaaniin länsimaiseen arkeen. Ródos on auri n kolomakohde ja kulttuuri on sen mukainen. Ihmiset matkaavat Ródokselle nauttimaan au ringosta , uimisesta, rannalla olemisesta ja vapaa-ajan vietosta . Iltaisin syödään hyvin ajan kanssa ja sen jälkeen mahdollisesti viihdytään jonkin ohjelmanumeron parissa, kunnes uni ottaa voiton. Myös perheet valvoivat melko myöhään. Eihän lomalla ole niin kiire mihinkään. Pidin siitä, että näkökenttääni osui jatkuvasti tavallista elämää tavallisine ihmisineen. Siinä missä Suomessa perheitä ei juuri näe katukuvassa tai kaupungilla, lomakohteessa myös...

Naiskeskeinen voimaannutus rikkoo tavallisten miesten itsetunnon

Tämä k irjoitukseni julka istiin alun perin Turun Sanomien mielipidepalstalla 16.10.2019. Artikkelin lopussa on linkki alkuperäiseen julkaisuun (1). Tässä blogitekstissä on lisätty mukaan kuvituskuvia lisäajatuksilla. Mediassa on paljon puhetta kauneus- ja menestymispaineista. Paineet ovat tauti, mutta voimaantumista ja keinoja tarjotaan vain naisille. Miehet jätetään yksin käsittelemään asiat päänsä sisällä. Nykypäivänä yleinen voimaannuttava kuva naisista. Miksi miehiä ei voida esitellä samalla tyylillä - kevyesti, syväluotaavasti, hyväksyvästi ja erilaisuutta korostaen? Saako mies harrastaa mitään feminiinistä, kun nainen saa harrastaa jotain maskuliinista? Tuleeko miesten olla ahtaassa muotissa, kun naiset saavat olla vapaammin? Perinteinen miehen malli on lihaksikas äijä tai pukua käyttävä vinttikoira. Ne olivat siinä. Naisille on satoja roolimalleja ja tuhansia erilaisia vaatteita. Miehet ovat ahtaassa muotissa. Miehille ei sallita samanlaista heittäytymistä, vapautum...

Toksinen feminiinisyys

Toksista maskuliinisuutta halutaan karsia ja on hyvä, että aihetta tutkitaan. Mutta vähemmälle huomiolle jää se, onko naisten parissa jotain toksista, joka tulisi myös karsia. Miesten pitäisi kai ottaa enemmän mallia naisten elämästä, mutta onko nykymaailman naisten elämä tervettä verrattuna miehiin? Näin myydään naiskuvaa kansalle? Tulee ostaa kosmetiikkaa ja ehosteita, että voi näyttää huippumallilta, viettelevältä ja itsevarmalta? Että voi esiintyä kameralle ja jakaa kuviaan muiden tykättäväksi? Entä miksi ehosteita mainostetaan niin, että kaksi naista ovat lähes intiimisti kosketuksissa? Onko tässä kyseessä toksista feminiinisyyttä, eli huonoa naiskuvaa? Kun katson ympärilleni, näen luonnottomia naisten kuvia kaikissa lehdissä ja mainoksissa. Näen kaupungilla ja mediassa erittäin huoliteltuja ja laittautuneita naisia, jotka vaikuttavat kilpailevan siitä, kuka on kaikkein kaunein. Hyvin monella naisella on yllään jotain huomiota herättävää, vähintään ne piukat leggingsit, jo...

Kutsu ja mene kylään

Tuumin joskus arkisen ähellyksen jälkeen, mitä mahtaa kuulua jollekin kaverilleni. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan. Itse asiassa en ole ehkä kuullutkaan hänestä aikoihin. Mietin, jospa voisin nähdä hänet. Voisin vaihtaa kuulumisia, ihmetellä hänen uusia uutisiaan tai muistella vanhoja tuttuja juttuja. Olisi kiva nähdä kaveriaan. Lähestyminen on tänä päivänä helppoa, jos niin haluaa. Pikaviesteillä saa kaverit melko usein nopeasti kiinni. Ja toki viestejä voi vaihtaa rauhallisellakin tahdilla. Mutta sitten alkavat haasteet. Voi olla, että kaveri ei vastaa hetkeen. Malttamattomimmilla tulee tunne, että mahtaako kaveri välittää hänestä. Kun kaveri sitten vastaa viestiin, hän on myötämielinen, mutta hänellä on kiireitä. On tuota elämää ja muuta. Pitää kaivaa kalenteri esille, että jos joskus ehkä ehtisi nähdä. Tai sitten näkemisen sijaan vaihdetaan pikaviestejä ja ihmetellään kuulumiset niiden välityksellä. Heitetään lopuksi, että kyllä aikanaan vielä ehtii nähdäkin, kun menot ra...