Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Sosiaalisuus merkityt tekstit.

Oletko sinä ystävä, vai Facebookin ystävälistalla roikkuva hukkaan mennyt mahdollisuus?

Sosiaalinen media on mullistanut maailman. Sen voittokulku alkoi reilut kymmenen vuotta sitten. Kavereita olisi tarjolla enemmän, kuin koskaan. Sometilit pursuavat kavereita, tutuntuttuja tai jopa vieraita kontakteja. Samalla useat ihmiset potevat kroonista yksinäisyyttä ja porukoiden ulkopuolelle jäämistä. Siitä huolimatta, että heilläkin saattaa olla somessa satoja kavereita. Syitä moiseen voi toki olla yhtä monta, kuin on yksinäisiä ihmisiäkin. Mutta eräs aikamme ilmiö on se, että potentiaalisia ystäviä roikotetaan virtuaalikavereina siitä huolimatta, haluaako heidän kanssaan olla edes missään tekemisissä. On omituista, että ihmiset haluavat kokea kaveripankkinsa olevan pullollaan ja julistaa oman elämänsä tapahtumia heille merkittävistä virstanpylväistä kissan aivastukseen asti. Ai miksi? Koska siinä vaiheessa, kun pitäisi antaa itsestään jotain toisille, energiat ja halukkuus riittävät tasan siihen, että käsi ehkä juuri ja juuri jaksaa liikuttaa tietokoneen hiiren kursorin jo...

Yhä useampi meistä kaipaa huomiota, mutta yhä harvempi osaa antaa sitä

K ävelet yksin kaupungin kadulla ja tuntuu, että olet muille ilmaa. Kukaan ei huomannut tällä viikolla saavuttamaasi asiaa. Töissä palkittiin pari kollegaa, mutta sin ulle ei käynyt kukaan edes juttelemassa viikon aikana. Näit yh den yst ävän e ilen, joka kertoi ihanasta kumppanistaan, joogan voimasta ja tykkäysten määrästä some tileissään. Avautuessasi elämäsi ongelmista ystäväsi katseli muualle ja vaihtoi puheenaiheen juuri näkemäänsä elokuvaan. Muista kavereistasi et ole kuullut hetkeen . Heillä ei ole ollut sinulle aikaa. Someen toissapäivänä postaamasi asia tai kuva sai vain pari tykk äystä . Sitä edellinen ei yht ään. Soittelit vanhempie si kanssa ja he kertoivat, miten heillä terveys vaihtelee ja millainen sää heillä on ollut. Sinun elämäsi sen hetkinen haaste kuit attiin sanomalla " kyllä se siitä". Mahdollinen kumppa nisi vuodattaa sinulle ongelmiaan, muttei jaksa kuunnella sinun ongelmiasi. Eh kä sinulla on lapsia, jotka kaipaavat huomiotasi alituiseen. Mutta he ei...

Sokeana omalle onnellisuudelle

Viime vuosina on ollut melko maukasta mouhota siit ä, olemmeko me onnellisia. On t ehty ja julkaistu tutkimuksia onnellisuudesta, mitattu onnellisuutta eri keinoilla ja näkökulmilla sekä haettu eväitä myös filosofisemmalta puolelta pohtimalla, mitä onnellis uus oikein on . Ehkä näis tä on ollut aihetta puhua, jos useista ihmisistä tuntuu, etteivät he ole onnellisia. Tässä on kuitenkin kak si vikaa. Ensinnäkin, harvaa i hmistä saa onnelliseksi sanomalla, että hänen onnellisuutensa on mitattu ja sen mukaan hänen tulisi olla onnellinen. Toiseksi, onnellisuudesta on tehty bis nestä, mikä ainakaan ei lisää onnellisuutta, vaan luo illuusiota onnellisuuden saamisesta ostamalla krääsää , elämyksiä ja palveluja. Ikävä asia on se, että vastuu omasta onnellisuudesta on yksin yksilön vastuulla , kun taas hyvin moni taho yrittää päästä tarkoituksella tai tuottamuksella murentamaan sitä. Onnellisille ihmisille voidaan olla kateellisia, minkä seurauksena kateelliset kyräilevä t, puhuvat negatii...

Olipa kerran junamatka

Junalla matkustaminen on mukavaa. Olosuhteet ovat mukavammat, kuin henkilö- tai linja-autossa. Kyyti on tasaista. On hieman tilaa puuhata jotain matkan aikana. Voi myös syödä junan eväitä tai rentoutua paikallaan. Ja sitten on vielä se yksi erikoisuus, nimittäin kanssamatkustajat. Junissa pätee melko usein sama yleinen sääntö, kuin missä tahansa julkisessa paikassa Suomessa. Toisilleen vieraat henkilöt välttelevät juttelua ja katsekontaktia. Mutta ilokseni olen silti huomannut, että juna on se, missä vieraat henkilöt uskaltavat eniten avata keskustelua toistensa kanssa. Suomi voi vielä joskus pelastua totaaliselta tuppisuullisuudelta. Matkustin aiemmin tänä vuonna pitkän matkan junalla. Junamatkan aikana oli niin paljon mielenkiintoisia havaintoja, että päätin nyt kirjoittaa reissuni annista. Matkustin matkani kahdella eri junalla. Ensimmäinen junani kulki pohjoisesta ja idästä Helsinkiin. Olin istunut paikallani pysähdyksen tai parin ajan, kun viereeni sattui istumaan erittäin s...