Avoin Soturi

Sosiaalinen media on mullistanut maailman. Sen voittokulku alkoi reilut kymmenen vuotta sitten. Kavereita olisi tarjolla enemmän, kuin koskaan. Sometilit pursuavat kavereita, tutuntuttuja tai jopa vieraita kontakteja. Samalla useat ihmiset potevat kroonista yksinäisyyttä ja porukoiden ulkopuolelle jäämistä. Siitä huolimatta, että heilläkin saattaa olla somessa satoja kavereita. Syitä moiseen voi toki olla yhtä monta, kuin on yksinäisiä ihmisiäkin. Mutta eräs aikamme ilmiö on se, että potentiaalisia ystäviä roikotetaan virtuaalikavereina siitä huolimatta, haluaako heidän kanssaan olla edes missään tekemisissä. On omituista, että ihmiset haluavat kokea kaveripankkinsa olevan pullollaan ja julistaa oman elämänsä tapahtumia heille merkittävistä virstanpylväistä kissan aivastukseen asti. Ai miksi? Koska siinä vaiheessa, kun pitäisi antaa itsestään jotain toisille, energiat ja halukkuus riittävät tasan siihen, että käsi ehkä juuri ja juuri jaksaa liikuttaa tietokoneen hiiren kursorin jo...

Nyt koronaepidemian jyllätessä otsikot ovat olleet aivan tarpeeksi kyllästettyjä siihen liittyvistä uutisista. Ajattelin ensin välttää koskemasta koko aiheeseen tikullakaan, mutta ehkä voisin kirjoittaa hieman asian vierestä. Sen sijaan, että vatuloisimme jatkuvasti siitä, onko COVID19 lähtöisin jonkun syömästä lepakosta tai kaatuuko maailman talous ja selviävätkö sen seuraamasta apokalypsista vain superrikkaat bunkkereihinsa vetäytyvät amerikkalaiset viihdestarat, voisimme mietiskellä ihan tavallisen pulliaisen valmiutta ja varautumista. Me elämme Suomessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Se tarkoittaa sitä, että tietyt tärkeimmät asiat toimivat yhteiskunnassamme niin, että apua ja tukea on saatavilla erilaisiin tilanteisiin ja ettei tavallisen kansalaisen tarvitse olla huolissaan lakien, etiikan tai peruspalveluiden toimivuudesta. Sen lisäksi Suomessa menee siinäkin suhteessa aika rapeasti, että olemme melko vapaa ja itsenäinen valtio, kansalla on paljon vapautta olla omanlaistaan hiihte...

Kirjoitin jo aiemmin blogissani siitä, ettei ammattisotilaista juurikaan löydä positiivisesti kirjoitettuja uutisia tai henkilökuvia. Uutisvirtaa seuratessa on tuntunut, että sotilaat eivät saa osakseen vastaavanlaista arvostusta, kuin muut viranomaiset. Sen sijaan sotilaat ovat jatkuvassa tarkkailussa sen suhteen, voisiko heistä tai heidän toiminnastaan löytyä epäkohtia. Toki medialla on perinteinen rooli selvittää asioita kansalle ja pureutua valtaa käyttävien tahojen ja henkilöiden toimintaan. Se on minusta oikein, sillä valtiossa valtaa käyttävät, päätöksiä tekevät ja kansaa palvelevat tahot tulevat olla luotettavia, korruptoitumattomia sekä yhteistä etua ajavia. Uutisointi ei kuitenkaan ole tasavertaista. On toki mahdollista, että ammattisotilaiden kohdalla on vaan sattunut olemaan enemmän uutisoitavaa kriittisessä mielessä, mutta en silti koe, että vastaavanlaista tarkkailua ja asioiden kaivelua kohdostuisi maassamme mihinkään muuhun viranomaiseen tai muuhunkaan tahoon. Sen s...

Eräänä päivänä työpaikallani kuuloaistini takertui kollegoideni keskusteluun, jossa puhuttiin arvioista ja ilmiöistä, mitä lähitulevaisuus voisi tuoda tullessaan. Keskustelussa otettiin esille muistaakseni melko "perinteisiä" tulevaisuuden näkymiä, kuten talouteen ja työnteon tapoihin liittyviä seikkoja. Siinä vaiheessa säpsähdin, kun eräs henkilö arvioi, että tulevaisuudessa miehistä tulee turhia. Se oli varmasti vain yksi villi heitto muiden joukossa, mutta siihen tartuttiin ja sitä pohdittiin. Mikä on miesten rooli tulevaisuudessa? Ovatko miehet edelleen herrakerhoissa pönöttäviä porsaita, rikotaanko kaavoja ja sallitaan miesten feminiinisyys, vai tuleeko miehistä lopulta täysin turhia? Entä kokevatko naiset tarvitsevansa miehiä? Tosiaan, mikä on miehen rooli tulevaisuudessa? Menneisyydessä mies oli voimakas hahmo, joka hankki elannon ja suojeli läheisiään. Tätä rooliahan on rikottu jo hyvän aikaa modernissa maailmassa. Tasa-arvoa on ajettu uutterasti ja naisille ...

Onko pahasta, jos joskus suu napsaa ja haluaa ottaa kaljan? Tai ehkä parikin? U sein, jos puhuu ääneen halusta ottaa huurteisen, se on jollain tavalla latauksen tai jännitteen omaava aihe. Ne, jotka tuon lausahduksen kuulevat, reagoivat siihen aina jollakin tavalla. Aihe voi olla mieluinen ja kuulija voi välittömästi yhtyä mielipiteeseen myötäillen sitä. Tai ehkä aihe synnyttää vastakkaisen reaktion, eikä siitä löydy mitään positiivista. Tätä jälkimmäistä reaktiota haluan tuumia tarkemmin. Mutta ensin lyhyesti positiiviseen näkemykseen. Jos joku sanoo ääneen haluavansa oluen, sanoja on yleensä mies. Oma arvioni on, että yleensä tuo mies haluaa ottaa oluen siksi, että hänellä on tarve päästä rentoutumaan ja jättämään stressaavat asiat hetkeksi pois elämästään. Olut rentouttaa ja saa mielen huolettomammaksi. Toki se myös päihdyttää ja runsaasti nautittuna vie liikaakin tolkkua pois. Mutta kohtuullisesti nautittuna olut on miehelle muutakin, kuin tuoppi alkoholia kehoon. Se on irtiotto....

Junalla matkustaminen on mukavaa. Olosuhteet ovat mukavammat, kuin henkilö- tai linja-autossa. Kyyti on tasaista. On hieman tilaa puuhata jotain matkan aikana. Voi myös syödä junan eväitä tai rentoutua paikallaan. Ja sitten on vielä se yksi erikoisuus, nimittäin kanssamatkustajat. Junissa pätee melko usein sama yleinen sääntö, kuin missä tahansa julkisessa paikassa Suomessa. Toisilleen vieraat henkilöt välttelevät juttelua ja katsekontaktia. Mutta ilokseni olen silti huomannut, että juna on se, missä vieraat henkilöt uskaltavat eniten avata keskustelua toistensa kanssa. Suomi voi vielä joskus pelastua totaaliselta tuppisuullisuudelta. Matkustin aiemmin tänä vuonna pitkän matkan junalla. Junamatkan aikana oli niin paljon mielenkiintoisia havaintoja, että päätin nyt kirjoittaa reissuni annista. Matkustin matkani kahdella eri junalla. Ensimmäinen junani kulki pohjoisesta ja idästä Helsinkiin. Olin istunut paikallani pysähdyksen tai parin ajan, kun viereeni sattui istumaan erittäin s...