Ole ystävä yksinäiselle

Yksinäisyydestä on ollut viime aikoina paljon puhetta, jälleen kerran. Kun syksyn synkkyys iskee päälle, kaamosmasennuksen lomassa yksinäisyys surettaa siitä kärsiviä yhä enemmän. Yksinäisyys on noussut pinnalle monessa keskustelussa eri tahoilla. Siitä kirjoitetaan paljon mediassa ja sille on jopa teemaviikkokin.

Yksinäisyyttä pidetään surullisena asiana ja siitä ollaan huolissaan. Varmasti jokainen ihminen myös säälii yksinäisiä ihmisiä. Mutta harva on silti valmis tekemään jotain konkreettista sen eteen. Moni keskittyy enemmän omaan elämäänsä. Kun ihmisellä on työpaikka, harrastukset, perhe ja tarpeeksi omaa sosiaalisuutta, ei hän ehdi tai halua tehdä muuta niiden ohella.

Yksinäisyyttä haluavat poistaa eniten ne ihmiset, jotka ovat jo yksinäisiä. Heille tehtävä on kuitenkin jo valmiiksi vaikea. Moni yksinäinen saattaa joutua paitsioon silti, vaikka kuinka yrittäisi luoda uusia suhteita tai lämmitellä vanhoja. Joillekin yksinäisille voi iskeä arkuus tai ennakkoluulo siitä, voiko enää saada itselleen ystäviä.

Eräs myrkyllinen ilmiö nykypäivänä on myös se, kuinka joku yksinäisyyteen joutuva ihminen jätetään yksinäisyyteensä. Hänen tilannettaan ei ikään kuin olla huomaavinaan, vaikka hän yrittäisi viestittää, että kaipaisi ystäviä ja seuraa. Yksinäinen ihminen ei ole aina se piristävin seuralainen. Hänet on helppo jättää pois siitä porukasta, jolla on jo valmiiksi kivaa. Pariskuntien pariin ei usein haluta yksinäisiä, koska hänellä ei ole kumppania.

Moni ihminen haluaisi jakaa tunteita ja kokemuksia jonkun toisen kanssa. Yksin se ei ole mahdollista, mikä voi johtaa alakuloisuuteen ja syrjäytymiseen.

Yksinäinen ihminen saattaa olla myös sellainen, josta joku ei voi ”hyötyä” kovin paljon. Joidenkin kiinnostus muita ihmisiä kohtaan lähtee siitä, voiko heistä hyötyä jotain. Voiko jostain tyypistä saada kaverin sulkapalloon, voiko jostain kaverista saada jäsenen bändiin, voiko jonkun kaverin kautta saada hyviä suhteita tai voiko jonkun kaverin kanssa päästä bilettämään aina, kun haluaa. Jos tarjolla olisi ”vain” uskollinen ystävä, jonka kanssa ei tapahtuisi aina jotain järisyttävää, niin kiinnostus siirtyy helpommin niihin ihmisiin, joiden kanssa kaikki mukavampi onnistuu. Tällöin yksinäiselle ihmiselle ei anneta edes mahdollisuutta siihen, että hänen kanssaan voisi myös tehdä jotain mukavaa.

Erilainen harrastuspohja, tai erilaisuus, ei ole este ystävyydelle. Ylipäätään ketään ei saisi tuomita siitä, jos hän on erilainen. Myös erilaisten ihmisten kanssa voi löytyä hyviä ystävyyssuhteita. Toisille tuntuu kelpaavan ystävikseen vain ne, joiden kanssa lähes kaikki ajatukset osuvat täysin yksiin. Jos joskus käy niin, että tällainen kaveri muuttaa kauas pois ja jää itse yksin, kannattaa viimeistään sitten herätä siihen, hyväksyykö itse tarpeeksi erilaisuutta.

Yksinäisyys ei kuitenkaan johdu vain toisista ihmisistä. Yksinäisyyden torjuminen vaatii myös omaa aktiivisuutta. Se voi olla yksinäiselle vaikeaa, mutta siihen ei saisi itseään päästää, että joka päivä linnoittautuu sohvan nurkkaan tyynykasan alle itkemään. Ensimmäinen askel lienee se, että tunnistaa ja tunnustaa yksinäisyytensä. Sen jälkeen on pyrittävä hakemaan kontaktia niihin, joita entuudestaan tuntee. Ja jos puhelimessa ei ole mitään yhteystietoja, pitää pyrkiä löytämään juttuseuraa töissä, koulussa, chatissa, vapaaehtoistyössä, yhdistyksissä, kerhoissa, leipäjonossa tai missä vain. Ohimennen voi kehua jotakuta, jos hän näyttää hyvältä tai tekee jotain hyvin. Pyrkii positiivisuuteen, vaikka se olisi vaikeaa. Aina ei onnistu, mutta joskus voi ihan vahingossa löytyä joku juttuseuraksi asti.

Nykyään on vaikeaa edes ohimennen heittää jollekin kysymys, haluaisiko tämä lähteä joskus kahville, oluelle tai juuressmoothielle. Miksi teemme tästä niin vaikeaa? Kun haluamme tehdä uusia ystäviä, pelkäämme torjutuksi tulemista. Olo on yhtä nolo, kuin pikkulapsella, joka kysyy uudelta oudolta ikätoveriltaan ”voiksä olla mun kaa”. Mitä jos se ei oo? Mutta ei siinä ole kenelläkään mitään menetettävää. Mahdollisuus on saada uusi ystävä. Jos uusi tuttavuus ei kiinnostu, ei siinä menetä mitään. Ehkä hetken on kiusallinen olo, mutta sinä olit se, joka rohkeasti avasit suusi. Anna mennä vaan. Ehkä se kaveriksi toivomasi tyyppi tykkääkin juuressmoothieista.

Vanhassa ei kannata roikkua kiinni. Jos olet jo usein kysellyt vanhan kaverisi perään yksipuolisesti, etkä ole häntä nähnyt toistuvien selittelyiden jälkeen, ei häntä todennäköisesti kiinnosta nähdä sinua. Niin julmaa kuin se olisikin niellä. Mutta niele pois ja jätä sikseen. Keskity etsimään seuraa muusta suunnasta. Jos kaverista ei kuulu sen jälkeen mitään pitkiin aikoihin, hän ei enää ehkä ole kaveri, eikä häntä tarvitse roikottaa Facebookin kaverilistallakaan.

Pelkät omat toimet eivät valitettavasti auta yksinäisyyteen. Kaikkien pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia yksinäisille. Emme saisi jäädä kiinni aina samoihin kavereihin, vaan meidän pitäisi joskus tavata niitä toisiakin. Niitä, jotka saattavat olla yksinäisempiä. Voi myös olla, että koet yksinäisyyttä, vaikka olet samalla se, joka aiheuttaa yksinäisyyttä toiselle.

Peli-ilta kavereiden kanssa voisi olla kiva ajatus. Paitsi jos ei ole ketään, joka tulisi kylään.

Kaikki eivät voi lähteä torjumaan yksinäisyyttä ventovieraiden ihmisten pariin. Eikä kaikkien ihmisten kanssa edes halua tutustua tai olla tekemisissä, koska ihmiset ovat joskus hyvin erilaisia. Mutta jokainen voi torjua yksinäisyyttä ainakin sillä, että huomioi kyseisen asian merkit omien ystävien ja sukulaisten parissa. Vaikka paras kaveri asuu parin korttelin päässä ja hänen kanssaan voi takoa Fortnitea yöt päivät, niin joskus voi mennä piipahtamaan kahvilla sillä hopeamitalikaverilla siellä tunnin matkan päässä. Onko sinulla ystävä, joka voisi ilahtua tästä kovasti?

Juuri kun olin kirjoittanut tämän jutun, ilmestyi tämä hyvä kolumni (1). Lainaan siitä paria lausetta:
- ”Muistan nämä hetket, koska ne ovat merkinneet, että minä olen jollekin, edes ohimennen, tärkeä.”
- ”Ja koska ne kertovat siitä, että vaikka elämä koetaan yksin, voi kokemuksia jakaa.”

Ensimmäinen lause viittasi siihen, kun esimerkiksi kadulla joku vieras ihminen kiinnittää huomionsa sinuun sanomalla sanan tai pari. Kun edes joku sanoo sinulle joskus sanan tai pari. Miten tärkeää voi olla, että joku huomioi sinut edes hetkellisesti. Tähän meidän jokaisen pitäisi pyrkiä antamaan panoksemme.

Toinen lause jatkaa samaa aihetta, mutta itse sovellan sitä seuraavasti: Sekin erakko, joka viihtyy erittäin hyvin yksikseen, kaipaa joskus jotain sosiaalisuutta elämäänsä. Yksin voi viihtyä hyvinkin paljon. Mutta joillekin voi olla erittäin surullista, jos mitään elämästään ei voi jakaa kenenkään muun kanssa. Vaikka matkustaisi maailman ääriin, näkisi upeita paikkoja ja saisi paljon kuvia, onko niistä suurin mahdollinen ilo, jos niitä ei pääse näyttämään kenellekään? Enkä puhu nyt Instagramissa jakamisesta, vaan oikeasta elämästä.

Anna toiselle paras mahdollinen lahja. Anna hänelle hetki huomiota ja aikaa. Tapaa välillä se joku toinen kaverisi. Hänestä on sinulle ehkä hieman vähemmän iloa kuin bestiksestäsi, mutta paljon enemmän iloa kuin silloin, jos hän itkee yksinäisyyttään. Tai ehkä jonain päivänä hän ei enää ole edes itkemässä.

Auta yksinäistä. Anna hänelle ainakin joskus ystävä.

 – – – – – – – – – –

Viitteet:
(1) Katri Saarikiven kolumni: Yksinäisyys näkyy aivoissa
YLE uutiset, 3.12.2018
https://yle.fi/uutiset/3-10531779