Irtoa oravanpyörästä luonnon parissa

Herätys! Aamutoimet. Ajoissa hommiin. Kärppänä töissä, kiireisiä tilanteita, tuloksen tekemistä. Nopea lounas. Lisää hommia. Iltapäivällä kotiin. Kotiaskareet, velvoitteet, päivällinen. Harrastukset ja sosiaalisuus. Kauppareissut. Illalla suihku ja iltapala. Nukkumaan. Päivän ohessa mahdolliset lapsista johtuvat velvoitteet. Ruutujen tuijottaminen ja älylaitteiden piipitys.

Tämä kaava toistuu viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen. Oravanpyörä on valmis. Ja useilla jatkuva oravanpyörässä kiireisenä pyöriminen aiheuttaa jossain kohtaa uupumuksen.

Useimmilla oravanpyörässä separoituvilla ihmisillä tulee eteensä tilanne, jossa heille suositellaan luontoon menemistä. Heille sanotaan, että luonnolla on rauhoittava vaikutus ja parantava voima. Useimpia ihmisiä ajatus ei varmasti lähtökohdiltaan houkuttele. Jos pitäisi mennä luontoon, silloin pitäisi poistua lämpimistä sisätiloista ja mukavalta sohvalta. Puistoissa on tylsää, kun ei siellä ole virikkeitä. Metsäkin on tylsä ja siellä saattaa sotata tennarinsa isänmaahan. Ulkona saattaa tuulla ja sataa. Siellä voi olla ihan liian kuuma tai hemmetin kylmä. Ihan huono idea.

Oravanpyörästä voi joskus irrota katselemaan oravien pyörintää.

Paitsi ettei se ole. Ulos ja luontoon meneminen on parempaa, kuin moni muistaakaan. Sen tajuaa vasta sitten, kun on sinne itsensä vienyt. Luonnossa on rauhaa. Siellä on raikasta ilmaa. Hiljaisuutta. Tilaa. Ja kaikkea jännää, jos vaan kääntää aivonsa siihen asentoon.

Metsässä on ennen kaikkea tilaa. Sen sijaan että päivästä toiseen pyrkisi tanssimaan capoeiraa kaupungilla ihmistulvan vyöryessä päälle, voisikin suunnata metsään, jossa on tilaa vemmeltää. Polkua piisaa, ruuhkaa ei ole, eikä polullakaan tarvitse aina pysyä. Saa kävellä, saa juosta. Kunto kasvaa kummassakin tapauksessa. Keuhkot kiittävät raikkaasta hapesta ja nenä tuoksuista. Voi jättää kotiin kauluspaidat ja pyrstöleggingsit, eikä tarvitse miettiä ulkonäköä. Metsässä ei kuulu ottaa someselfieitä. Siellä kuuluu tyhjentää pää.

Aina metsässä ei näe jotain erikoista. Mutta toisinaan voi olla, että tarkka huomaa jonkun vaanivan häntä.

Metsä tarjoaa rauhan ja raikkauden lisäksi pieniä juttuja, joita on kivaa tarkkailla. Aina ei törmää harvinaisuuksiin, mutta pienistäkin jutuista voi olla iloa. On ihan jees istua kannon päälle nauttimaan eväsleipiä ja katsella, mitä hyönteiset tekevät. Itse jäin kerran katsomaan, miksi muurahaiset kuljettivat munavarastojaan maan päällä pesästä toiseen. Vaikken pidä ampiaisista, sain kerran ihmetellä, kun eräs lajikappale halusi siivun leivästäni ja jyrsi yli päänsä kokoisen palan lauantaimakkaraa. Hyvin näytti maistuvan. Mustarastaat laulavat kauniisti kesäisin ja rapistelevat ja viskovat lehtiä syksyisin. Sieviä lintuja, kuten monet muutkin.

Useimmat eivät tätä tarkkailijaa olisi huomanneet edes näin läheltä. Mutta kun älypuhelin jäi tarkoituksella äänettömänä reppuun, eivätkä kuulokkeet olleet päässä, niin tämäkin hetki tuli koettua. Eikä sillä oikeastaan olisi ollut väliä, vaikkei puhelimella olisi ehtinyt kuvaa ottaakaan. Itse kokemus on tärkein, ei somepostaus.

Puistokin tarjoaa jo hyvän vaihtoehdon rauhoittumiseen. Puistoissa on harvoin sen suurempia virikkeitä, kuin leikkipuistot tai liikuntatelineet. Puistoissakin voi nähdä luontoa, kuten kasveja, puita ja eläimiä. Puistot voivat olla kauniisti maisemoituja ja tarjota hienoja näkymiä.

Lisäksi voi löytyä paikkoja, joissa eläimet ovat jo kesyyntyneet ihmisiin melko hyvin. Itse olen löytänyt jo kolme paikkaa eri paikkakunnilta, joissa oravat ja talitiaiset tulevat lähes syliin. Pari kertaa rohkeimmat yksilöt ovat tulleet syömään kädestä asti. Nämä viimeistään ovat olleet niitä hetkiä, jolloin metsä on tuntunut paljon paremmalta, kuin se, että yrittäisi kilpailla kaupungilla vastaantulijoiden kanssa merkkivaatteilla ja kampauksella. Ei kukaan tunnu ihailevan, vaikka kulkisi satojen eurojen rytkyt niskassa. Eikä vastaantulijoista saa itselleen kavereita. Mutta oravat tulevat kaveeraamaan aina, vaikka yllä olisi Suomi-verkkarit.

Kun malttaa mielensä, käsistä voivat tulla syömään oravat...

...tai jopa linnutkin.

Luonto on niitä ainoita harvoja paikkoja maailmassa, missä ei vielä tule joka kulmassa ärsykkeitä vastaan. Kodit, työpaikat ja kaupungit ovat ruutuja ja laitteita täynnä. Jos erehtyy jonnekin, missä ei ole ruutua, älypuhelin "pelastaa" tylsyyden. Ruutuja on jo ostoskärryissä ja bensapumpuissa. Ja julistemainokset alkavat olla historiaa, kun nekin korvataan ruuduilla. Ei ole ihme, jos ihmisten aivoja alkaa rasittamaan. Ihminen tuhoaa itseään tunkemalla ärsykkeitä jokaiseen mahdolliseen paikkaan. Vika ei ole täysin sen ihmisen, joka ruutuja tuijottaa. Vika löytyy ensisijaisesti sieltä, mistä ruutuja ihmisten naamaan eteen pakotetaan.

Suosittelen vahvasti jättämään toisinaan sähköiset ärsykkeet täysin sivuun ja valitsemaan niiden sijaan luonnon ja ulkoilun. Ei edes niitä kuulokkeita mukaan. Jos älypuhelin lähtee mukaan, se äänettömälle ja reppuun. Keskittyminen täysin pelkkään ulkoiluun. Siellä voi olla tylsää, mutta siinä piilee yksi juju. Juuri sen tylsyyden takia sinne luontoon pitääkin mennä. Se on lepoa aivoille ja rauhaa mielelle. Levon jälkeen pää kestää taas enemmän nyky-yhteiskuntaa ja sen viriketulvaa. Joskin niistäkin voi pyrkiä tinkimään oman halunsa mukaan.

Tee itsellesi suuri palvelus. Mene luontoon ja tajua, miten hyvää se sinulle tekee.