Olipa kerran aamu. Sinä aamuna keski-ikäinen, mutta henkisesti nuorekas ja ananaskampauksinen henkilö, kippasi myslit kulhoon ja oikaisi painotuotteen ruokapöydälle. Eipä aikaakaan, kun silmiin osui ensimmäinen eroottisesti tuijottava nuori neito. Kyseessä ei ollut treffipalsta, vaikka moni keski-ikäinen voisi varmaan moisesta haaveilla. Kyseessä oli mainos. Vastaavia mainoksia on viime aikoina ollut pilvin pimein, eikä niiltä voi välttyä enää juuri ollenkaan. Mutta sen sijaan, että kyseessä olisi vain alusvaatemainokset, himokkaita ilmeitä alkaa olla jo lähes kaikissa mainoksissa. Aina ei ihminen ymmärrä, mitä tekoa mallien ilmeillä ja olemuksilla on edes lopullisen mainostettavan tuotteen kanssa.
Eräs tyrkyn oloisia ihmisiä brändäävä taho on musiikkibisnes. Brändääminen on jo monelle tuttu sana viime ajoilta. Puhutaan, että tietyille julkisuuden henkilöille luodaan tarkoituksella tietynlaista brändiä, eli mielikuvaa, olemusta ja ikään kuin tavaramerkkiä. Onhan artisteja ja yhtyeitä kautta aikojen brändätty tavalla jos toisella. Mutta sitä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi artistien tulee näyttää siltä, kuin olisivat eläimenä hyökkäämässä lukijan syliin. En minä halua ketään purkkapopparia syliini. Tuskin hänkään haluaisi minua syliinsä. Ja mikä parasta, se kovalla työllä brändätty kuva kun ei kerro mitään henkilön tai yhtyeen musiikista.
Meinasi mennä myslit taas kerran nielusta sieraimiin, kun joku tuli heti herättyäni heruttamaan itseään aamiaispöydälleni. Oikeastaan on samantekevää, mikä artisti on kyseessä. Pääasia on, että en ole ketään heistä kutsunut kotiini ilmeilemään. Niin moni julkisuuden henkilö esiintyy nykyään brändättynä, himoittuna ja ihailtavana puolijumalana, että koti on viimeinen paikka, jossa haluan moisista tekopyhyyksistä nähdä vilaustakaan. Siitä huolimatta he päätyvät sinnekin. Ehkä jopa tietämättään.
 |
| Etenkin nuorten artistien kuvat ovat yhä useammin sellaisia, joissa ollaan tyrkyllä olevia palvonnan kohteita. Joko ollaan leuat ylhäällä ja huulet supussa, tai sitten esitellään vartaloa. Tätä ilmiötä esiintyy sekä naisten että miesten kohdalla. Miksi musiikkia myydään näin? Eikö artisti voi enää olla maanläheinen ilman seksikästä statusta? Ja eikö musiikki ole sellaista, jota yleensä nautitaan korvilla? |
Miksi etenkin nuorten artistien ilmeiden pitää olla aina, kuin pornoelokuvan kannesta? Onko se ilme se, joka tekee tähden, muiden yläpuolella olevan palvottavan idolin? Annetaanko sillä se roolimalli nuorille, mitä heidän tulee matkia ja toivoa itselle? Pitääkö kuvissa esitellä aina vartaloaan, rintavakoaan sekä sponsoreilta ilmaiseksi saatuja vaatteita ja asusteita? Olipa tämä mietitty miten tahansa, haluaisin itse päättää, tarvitseeko minun katsoa tällaisia kuvia. Tuntuu hyvin epäreilulta, että ilman valintaani joku pääsee kotiini heruttamaan, brändäämään ja mainostamaan. En minäkään tyrkytä itseäni Sannille tai Cheekille heidän aamiaispöydässään. Pitäisi sitten varmaan. Katso ja palvo tiukkoihin juoksutrikoisiin pukeutunutta eläimellisesti tuijottavaa blogistia. Kuolaa kuvaani ja ostappa siinä samalla pari kirjoitustani. Menisikö Sannilla myslit nenään?
Pitäisikö minun lopettaa kaiken median seuraaminen, että kotiini ei ilmestyisi kutsumattomia bränditähtösiä? Ilmaisjakelun voi sentään kieltää, mutta jopa maksetuissa lehdissä julkimot tyrkyttävät itseään, tai siis ilmeisesti tuotteitaan ja sponsoreitaan. Älytelevisiosta voi onneksi nykyään valita itse ohjelmansa, jolloin voi välttyä näkemästä itsensä, tai siis tuotteidensa, markkinoijia. Paitsi kunnes heidät kiinnitetään kaikkien muiden ohjelmien lisäksi myös luonto-ohjelmiin ja dokumentteihin. Eiköhän joku kohta päätä, että pitäähän sitä Jugoslaviasta kertovassa dokumentissakin olla missi juontamassa ja Cheek päräyttämässä timattiset välikommentit. Himokkaalla ilmeellä.
Voi olla, että joku muukin on alkanut pikkuhiljaa kyllästymään suu pusuhuulisillaan tuijottaviin dramaattisiin Photoshop-poppareihin. Nyt muotia alkaakin olemaan se, että ollaan teennäisten superihmisten sijaan tavallisia ja maanläheisiä. Tämä on huomioitu jo brändityöryhmissäkin. Valokuvissa tämä ei vielä näy, mutta videoissa pyritään jo luomaan kuvaa artistien tavallisesta puolesta. Itse en tosin osta tätä, enkä ohessa mainostettavaa tuotetta. Vaikka esimerkiksi Jenni Vartiainen kerrankin esiintyy mediassa tavallisen ihmisen oloisena mystisen glamourkuningattaren hahmon sijaan, ei se silti saa minua hankkimaan siinä ohessa mainostettua älypuhelinta. Tai liittymää. Eikä Jenni Vartiainen ole edelleenkään minulle ihminen, vaan artisti, eli brändätty tuote.
Siinäpä se onkin. Brändätäänpä artisteja puolijumaliksi tai taviksiksi, he ovat aina silti brändättyjä tuotteita. Eivät Sanni, Cheek, Antti Tuisku, Evelina, Ellinoora tai muutkaan ole kansalle kovin hyvin tunnettuja ihmisiä. He ovat tuotteita. Se ihminen, joka tuotetta esittää, on se aito ihminen. Sitä kansalle enää harvoin tuodaan eteen esiintymään. On toki ymmärrettävää, että moni artisti ei halua jakaa koko yksityiselämäänsä kaiken kansan kesken. Mutta joskus tulee aprikoitua, kuinka paljon aitoutta esiintyvä tuote sisältää? Onko kyseessä 100% tuoremehu, tiivisteestä lantrattu puolivalmiste vai täysin aidon tuotteen korvike? Ehkä artisteillekin voisi luoda pakkaussisällön, joka kertoo nämä tiedot.
Kysyn vielä sellaistakin, että voitteko viedä itseään tyrkyttävien artistien ja mallien naamat ja vartalot pois ruokapöydältäni? Vaikka karsastan kaikenlaista tietojeni luovuttelua markkinointitarkoituksiin, niin jos minulle annetaan mahdollisuus karsia kaikki mainokset pois elämästäni, joita en halua nähdä, niin kyllä kiitos. Tuolloin voin ottaa vastaan kohdennettua markkinointia. Toisin sanoen siis sitä markkinointia voisi olla kohdentamatta minun suuntaani. Myös paperista. Joku voisi leikata lehdistäni tietyt mainokset pois, koska en halua nähdä niitä. Huulet tötteröllä olevat paperiset baal-patsaat voivat puolestani keskittyä tykkäysten kalastamiseen somessa niiltä, jotka heidän brändättyä pehmopornoaan haluavat palvoa.
Tuskinpa tällekään asialle voimme mitään. Olemme alakynnessä, kun aamiaispöytiimme tullaan edelleen heruttamaan brändättyjen paperisten ihanneihmisten olemuksessa. Täytyy vain koittaa pitää myslit kitusissa ja kääntää sivuja viileästi tuttuihin ja turvallisiin ruokamarketin tarjouksiin. Niissä mehut myydään aitoina ja tarjolla olevina, ilman herutuksia.
Kommentit
Lähetä kommentti