Siirry pääsisältöön

Naiskeskeinen voimaannutus rikkoo tavallisten miesten itsetunnon

Tämä kirjoitukseni julkaistiin alun perin Turun Sanomien mielipidepalstalla 16.10.2019. Artikkelin lopussa on linkki alkuperäiseen julkaisuun (1). Tässä blogitekstissä on lisätty mukaan kuvituskuvia lisäajatuksilla.

Mediassa on paljon puhetta kauneus- ja menestymispaineista. Paineet ovat tauti, mutta voimaantumista ja keinoja tarjotaan vain naisille. Miehet jätetään yksin käsittelemään asiat päänsä sisällä.

Nykypäivänä yleinen voimaannuttava kuva naisista. Miksi miehiä ei voida esitellä samalla tyylillä - kevyesti, syväluotaavasti, hyväksyvästi ja erilaisuutta korostaen? Saako mies harrastaa mitään feminiinistä, kun nainen saa harrastaa jotain maskuliinista? Tuleeko miesten olla ahtaassa muotissa, kun naiset saavat olla vapaammin?

Perinteinen miehen malli on lihaksikas äijä tai pukua käyttävä vinttikoira. Ne olivat siinä. Naisille on satoja roolimalleja ja tuhansia erilaisia vaatteita. Miehet ovat ahtaassa muotissa.

Miehille ei sallita samanlaista heittäytymistä, vapautumista, hupsuttelua tai voimaantumista kuin naisille. Mies on otsikoissa lähtökohtaisesti vain rahan, menestyksen tai sikailun vuoksi. Naiset saavat palstatilaa lifestyle-aiheilla ja pelkän ulkonäön myötä kuulumisten kyselyillä.

Kuvakaappaus Iltalehden uutissyötteestä. Lifestyle -palstalla julkaistaan lähtökohtaisesti vain naisten elämää käsitteleviä juttuja, joista osa on kevyitä aiheita, osa syväluotaavampia ja voimaannuttaviakin. Miesten elämään liittyvät jutut ovat yleensä vain uraan, tekniikkaan tai urheiluun liittyviä. Tai mainoksia siitä, miten kaljuuntuminen tulisi estää tai testosteronitasoa nostaa. Onko tällainen media tasapuolista?

Missejä on media pullollaan. Valitaan Miss Suomi, Miss Wellnessmalli ja varmaan myös Miss Maitolaituri. Missä ovat Misterit? Tai mihin edes tarvitsemme näitä ulkonäköpaineita aiheuttavia suosion hakijoita?

Kuvakaappaus Ilta-Sanomien sivuilta. Missijuttuja on nykyään mediassa lähes joka päivä. Myös marginaaliset missikilpailut huomioidaan. Missä on tasa-arvo? Missä miesten oikeus olla ihailtavina? Ja miksi näin ulkonäköpaineiden aikakautena kauneuskilpailuja edes tyrkytetään kansalle, kun kauneuskilpailut voitaisiin pitää vain asiantuntijoiden keskuudessa ilman mediatyrkytystä?

Sosiaalinen media pursuaa naisten kuvia, joissa ulkonäöllä haetaan tykkäyksiä. Sitä perustellaan nähdyksi tulemisella ja tykkäysten positiivisella voimalla. Miehellekin olisi tärkeää saada kannustavia kommentteja ja tykkäyksiä. Mutta niitä ei heru toisilta miehiltä, eikä naisilta.

Onko edelleen miesten ainoa voimaantumiskeino ottaa pullo viinaa saunaan perjantaina ja tuskailla yksin murheitaan? Mistä mies saa tukea, jos hän on yksin, eikä saa hyväksyntää edes medioiden kautta? Annammeko ihan itse miesten syrjäytyä?

Yhteiskunnan ja median tulisi tehdä asialle jotain. Olisi viimein aika rikkoa muotteja ja esitellä myös miehet laajemmin ja vapaammin mediassa ja yhteiskunnassa. Antakaa miestenkin puhua, purkautua ja kukkia.

Kuvakaappaukset Ilta-Sanomien uutissyötteestä. Latvalan Ja Torpan eron suhteen uutisointi keskittyi konservatiivisesti miehen uraan ja naisen tunteisiin. Miksi miesten tunteista ei voida puhua? Entä miksi vain naisen voimaantuminen huomioidaan?

Olisi aika saada myös naiset voimaannuttamaan miehiä. Ei tunnu enää hyvältä olla mies Suomessa. Jos kaiken niska limassa tehdyn työn jälkeen saa palkaksi katsoa, miten vain naiset huomioidaan kevyesti ja positiivisesti, niin miksi pitäisi edes vaivautua?

Ruokkikaa miestenkin itsetuntoa. Jakakaa välillä tykkäyksiä tai kehujanne myös miehille. Joku herkempi ja sikailematon mies voi purskahtaa itkuun siitä hyvästä, jos hän saa edes joskus kehuja jostakin.

Räytynyt ja rikkinäinen mies, joka ei saa huomiota mistään, on huono yhdistelmä. Ääritapauksissa käsi voi tarttua viinapullon sijasta jo puukkoonkin, jolloin pukumies tai sikailija muuttuukin jo hirviöksi. Jostain syystä miehet ovat ne, jotka ovat viime vuosina heiluneet aseiden kanssa turuilla ja toreilla. Näitä tapauksiako haluamme luoda Suomeen antamalla kaiken ihailumme naisille ja pinnallisuudelle?


 -------------------

1) Alkuperäinen julkaisu, Turun Sanomat, Mielipiteet / Lukijalta, 16.10.2019: https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4727372/Lukijalta+Naiskeskeinen+voimaannutus+rikkoo+tavallisten+miesten+itsetunnon

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myös naisilla ja medialla on osuus naisvihan kitkemisessä

 Ilta-Sanomissa oli juttu misogyniasta ja incel-ilmiöstä (1). Tämä oli ensimmäinen kerta, kun luin aiheesta. Aihepiiristä lienee ollut juttuja ennenkin, mutta itse en ollut lukenut yhtä valistavaa näkökulmaa ennen tätä. Jutussa esiteltiin paitsi termien merkitys, eli naisviha ja vasten tahtoaan tapahtuva selibaatti, myös ilmiöön ajavia syitä, miesten vaiettuja ongelmia ja eräs henkilökuva aiheen kierteeseen joutumisesta ja sieltä pois pääsemisestä. Aihepiirin juttuja saisi olla enemmän ja etenkin valistavassa muodossa, sillä uskon niiden kiinnostavan monia. Etenkin niitä miehiä, jotka eivät halua joutua kyseisen maailman synkkyyteen, vaikka jotkut tekijät heitä siihen ajaisivatkin. Aihe herättää varmasti tunteita. Katkeroituneet miehet tuskin laskevat aseitaan valistuneenkaan jutun lukiessaan, mutta vain tämänkaltaiset asialliset jutut lähestyvät aihekokonaisuutta niin, että aiheeseen voidaan pureutua ilmiötä ymmärtäen, faktoihin nojaten ja jopa suoden puheenvuoroja kohteena olevil...

Toksinen feminiinisyys

Toksista maskuliinisuutta halutaan karsia ja on hyvä, että aihetta tutkitaan. Mutta vähemmälle huomiolle jää se, onko naisten parissa jotain toksista, joka tulisi myös karsia. Miesten pitäisi kai ottaa enemmän mallia naisten elämästä, mutta onko nykymaailman naisten elämä tervettä verrattuna miehiin? Näin myydään naiskuvaa kansalle? Tulee ostaa kosmetiikkaa ja ehosteita, että voi näyttää huippumallilta, viettelevältä ja itsevarmalta? Että voi esiintyä kameralle ja jakaa kuviaan muiden tykättäväksi? Entä miksi ehosteita mainostetaan niin, että kaksi naista ovat lähes intiimisti kosketuksissa? Onko tässä kyseessä toksista feminiinisyyttä, eli huonoa naiskuvaa? Kun katson ympärilleni, näen luonnottomia naisten kuvia kaikissa lehdissä ja mainoksissa. Näen kaupungilla ja mediassa erittäin huoliteltuja ja laittautuneita naisia, jotka vaikuttavat kilpailevan siitä, kuka on kaikkein kaunein. Hyvin monella naisella on yllään jotain huomiota herättävää, vähintään ne piukat leggingsit, jo...

SETA vai SUTA - Voiko sateenkaariyhteisö olla ennakkoluuloinen ja syrjivä?

 Tulisiko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita ajavan järjestön, SETA:n (SEksuaalisuus-TAsa-arvo), muuttaa nimensä sen ajamia asioita kuvaavammaksi, muotoon SUTA (SUkupuoliin liittyvät seksuaaliasiat ja TAsa-arvo)? Otan väitteen esille, sillä SETA:n agendaan kuuluvissa seksuaalivähemmistöasioissa on yhdistävänä tekijänä nimenomaan sukupuolikokemukseen tai sukupuolesta kiinnostumiseen liittyvät tekijät. Vain aseksuaalisuus tekee tässä poikkeuksen. Aseksuaalisuus nousi SETA:n agendaan muutama vuosi sitten. Koin tämän hienoksi ja tervetulleeksi asiaksi. Kun kysyin asian taustaa eräältä henkilöltä, hän totesi, että SETA.ssa jotkut itsekin ihmettelivät aiheen nousua SETA:n asialistoille. Ilmeisesti SETA:n sisällä oli kuitenkin tahtoa saada aseksuaalisuus mukaan valistukseen. Ja onhan siinä toki kyse seksuaalisuudesta. Sen sijaan kinkyydestä ei ole edelleenkään puhuttu. HLBTIQA+ on tuttu matemaattinen kaava. Sen piilevä osa on se, että kaava on hyvä, kunhan K erotetaan selvästi k...